torstai 30. marraskuuta 2017

Joulukalenterini

Huomenna on vihdoin joulukuun ensimmäinen päivä ja pääsen availemaan nukkekotiystävien tekemiä pieniä joulukalenteripaketteja. <3 Lähdin joulukalenterivaihtoon kuuden ihanaisen nukkekotiharrastelijan kanssa. Jokainen teki kullekin osallistujalle neljä pakettia. Paketit pitävät sisällään jotakin kivaa nukkekoti kokoisena. Joulun jälkeen esittelen sitten teille mitä paketeista paljastui. Onko teillä joulukalentereita?


Mansikkatilan mailla blogin Tainalta saatu adventti/joulukalenteri-kynttilä pääsee myöskin loistamaan.


Meillä syötiin tänään mantelikalaa ja banaanipiirakkaa




Mukavaa loppuviikkoa! 

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hyvässä seurassa

Kelit ovat olleet kyllä ankeita; satanut lunta ja ne ovat sulaneet pois, satanut vettä ja räntää ja ollut muutenkin harmaata. Kuluneet viikot on pitänyt sisällään ystävien kanssa kahvitteluja ja pikkujouluja; nämä ovat kyllä piristäneet kummasti tätä kaamosaikaa.

Robert's Coffee

Ravintola Huviretki


Eilen oli erityisen mieluinen ilta. Tänä vuonna ei tarvinutkaan yksin tallin vintillä askarrella paskarrella ovikransseja, kun seuraani liittyivät ystäväni Johanna, blogin Talossa no 23 Satu ja Mansikkatilan mailla blogin Taina. Hienoja kransseja kyllä syntyi! <3 





Sadulta sain muutaman eukalyptuksen oksan. Voi miten ihana tuoksu lähtee lehdistä!


Piparkakku makurahkasta tuli tehtyä tällä ohjeella muffinsseja tarjolle, mutta paistoin muffinsseja ensin 15 min jonka jälkeen laitoin päälle piparkakkutaikinasta piparin ja paistoin vielä 5 min. Pienemmille muffinsseille riittää lyhyempi paistoaika.


Oletteko maistaneet Fazerin Miami Travel suklaata? Tästä on tullut kyllä yksi suosikki suklaistani. Appelsiinin makuista maitosuklaata ja poksuvia karkkirakeita. Nam!

lauantai 11. marraskuuta 2017

Kätevä&Tekevä & muita puuhasteluja

Tekemistä on piisannut niin paljon, etten ole oikein malttanut tietokoneen ääreen istahtaa. Viime viikon perjantaina olin äidin kanssa pystyttämässä Lahden Kätevä&Tekevä messuille puistossa tapahtuu näyttelyä. Illalla sitten herkuttelimme miehen kanssa minttuisella mutakakulla



Lauantai meni messuilla päivystämässä ja sunnuntai pihahommissa. Sain vihdoin leikattua perennapenkit mataliksi ja laitoimme pihapuihin pimeän/jouluvaloja.  





Tällä viikolla on ollut koulutuspäiviä/iltoja ja keskiviikkona osallistuin nukkekotikerhoiltaan. Pizzaperjantai herkkuna herkuttelimme jauheliha-tortillapizzoilla.



Rauhallista viikonloppua!

Osallistun tällä postauksella Tainan perjantaimyysseihin.