maanantai 14. joulukuuta 2020

Jouluista iloa korona-ahdistukseen peikkorinteestä

Kyllä tämä korona-aika melko koville ottaa. Jatkuvaa varuillaan oloa ja pientä pelkoa takaraivossa. Ei ihan ole ollut sellainen hoitovapaa kuin suunnittelin. Ollaanpa sentään saatu olla kotona "turvassa" ja onneksi hoitovaapaata on vielä puolitoista vuotta jäljellä. Nyt vielä tässä joulun alla yritämme olla vielä varovaisempia, jotta joulua voisimme vietää isovanhempien seurassa. 

Tämä viikko alkoi ihanissa merkeissä. Poika nukkui niin hyvät päiväunet, että jouduin ihan herättelemään. Jäbä vain käänsi kylkeä, mutta taikasana lähdetään autoretkelle sai sen silmät kirkkaana pomppaamaan pystyyn. Välipala nautittiin tohkeissaan jännityksestä kikatellen. Retket on erityisen mieluisia tuolle taaperolle. 

Olin varannut meille käynnin Askolassa sijaitsevaan Peikkorinteen kotieläintilalle. Koska Korona niin kotieläinpiha järjestää omatoimivierailuja, jonne voi tulla perhe kerrallaan nauttimaan eläinten seurasta. Piha on näin avoinna joka päivä klo. 12.00-19.00. Varauksen voi käydä tekemässä heidän facebook sivuillaan josta löytyy kuva, jonka kommenttiosioon aukeaa varauslista aina edeltävän viikon lopulla. Varaukset on tunnin välein. Hinta: 5€/hlö ja maksuohjeet löytyvät portilta. 
Oli kyllä kyllä erityisen korona turvallinen retki, kun emme kohdanneet tilalla, kuin eläimiä!

Voi mikä ihana hiljaisuus laskeutui, kun astuimme autosta pihalle. Hämärä oli alkanut jo laskeutumaan, joten hetken pohdimme, että mahdammeko olla edes oikeassa paikassa. Kyllähän sieltä alkoi eläinten ääniä kuulumaan ja portin vierestä erottuivatkin jo alpakat. Pihapiiri oli valaistu tunnelmallisesti jouluvaloilla ja voi, että miten herttainen vasikka pompsahteli heti meitä vastaan. 













Lämmöllä voin suositella Peikkorinteessä vierailua! 
Me aiomme kyllä vierailla tilalla toistekkin. 
Pongo kenguru pysytteli tällä kertaa piilossa, joten sekin olisi mukava vielä nähdä.

Kiitos Peikkorinne!