sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pyörähdys suomenratsujen kuninkaallisissa

Suomenratsujen kuninkaalliset on järjestetty Ypäjän hevosopistolla jo viisitoista vuotta. Kilpailut ovat avoimet ainoastaan suomen(pien)hevosille. Lämminhenkinen tapahtuma on kasannut rodun samanhenkisiä ystäviä yhteen, aina syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Tapahtuma on ollut yleisölle maksuton ja kantiini on tarjonnut hyvällä hintalaatusuhteella suolaista ja makeaa purtavaa. Melkeinpä joka vuosi on tullut katsomossa oltua ja mikä hienointa, niin tuo mieskin on lähtenyt mielellään mukaan!

Tämän vuoden kilpailut tuotti pienoisen pettymyksen. Portilta sai rannekkeen käteen ja tapahtumaan oli tullut 5€ sisäänpääsumaksu. Eihän 5€ paljoa ole, kun sen piti sisältää ohjelmalehtisenkin. Ohjelmalehtistä emme kuitenkaan mistään saaneet. Lähtölistat kattavaa ohjelmalehtistä olisi kyllä kaivattu! Infotiskiltäkään ei kaikkiin luokkiin lähtölistoja ollut. Puhelimestakaan en niitä löytänyt. Ennen lähtölistoja oli sentään niitattuna seiniin ja ilmoitustauluihin sinne tänne. Tuloksiakaan ei löytynyt.

Saavuimme paikalle vähän kymmenen jälkeen. Menimme seuraamaan Prix de Horze 90cm luokkaa ja se jäikin sitten ainuaksi luokaksi mikä tuli kokonaan nähtyä. Sinisen ja turkoosin sävyt näyttivät nyt olevan ratsastajien keskuudessa pop. :D Luokan jälkeen derbykentän valoitti pariksi tunniksi perinteinen oriesittely jälkeläisineen. Samat (komeat) orit vuodesta toiseen ei jaksanut enää innostaa. Voi mikä surku tuli, kun näimme kanttiinin tarjottavat. Joroisten (?) munkit olivat vaihtuneet pakaste berliini ja omarmunkkeihin. Hyviähän nekin on, mutta niitä saa meidänkin kaupoista. Himoitsin panniiniakin, mutta eipä niitäkään enää myyty. Kanttiinin hinnatkin olivat pomsahtaneet aika suolaisiin lukemiin. Invaliidin avustajaa turhautti, kun tarjottimet oli poistettu käytöstä ja sen seurauksena munkkinikin sai vielä kahvidippauksen.

Jonkin aikaa seurattiin kouluratsastusta, kunnes vatsa alkoi kurnimaan. Katettua ruokailutilaa oli vähän ja kyynärsauvojen kanssa syöminen seisoviltaan ei houkuttanut. Seuraava esteluokkakin olisi alkanut vasta puolen tunnin kuluttua ja sade alkoi yltymään. Siinä vaiheessa päätin, että eiköhän tämä ollut tässä ja lähdetään kotiin ja käydään syömässä jossakin matkan varrella. Näkihän siellä sentään nättejä suokkeja <3, mutta ensivuonna ei varmaan tule enää lähdettyä.

Suomenhevosen katakirja täytti 2007 sata vuotta, josta lähtien 6.9 on kehoitettu nostamaan suomen lippu salkoon. Tulevana tiistaina laittakaa siis liput liehumaan kansallisrodumme kunniaksi. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti