torstai 15. syyskuuta 2016

Sisustusaikeita

Meidän torppahan olisi siis kokonaan pintaremonttia vailla..  Murtunut sääri ei kuitenkaan mahdollista kovin suuria remontoimisia. Säären vuoksi tulee nyt vietettyä kotioloissa ja sisätiloissa normaalia enemmän aikaa ja nurkkia katseltua. Tuli pakottava tarve saada edes jotakin ilmeen raikastavaa..
Tein eilen tarkat ostoslistat ja tarkistin saatavuudet netistä ja tämän jälkeen lähdimme pyörähtämään Ikeassa. Tulihan sieltä ostettua vaikka mitä, mutta haluamiani tuotteita oli myös netin tiedoista huolimatta loppunutkin ja jäi siis saamatta.
Tänään tein uudet ostoslistat/hintavertailut ja jatkettiin paikallisten kauppojen kiertämistä. Mikä siinä on, ettei vahingossakaan tänäänkään mennyt niin kuin suunnittelin? Esim. toisessa kaupassa olisi ollut tabletit ja toisessa saman ryhmän kaupassa kaitaliinat (samaa sarjaa), mutta ei tietenkään samassa kaupassa voinut olla molempia (ei ollut edes hintalappuja hyllynreunassa, että olisivat loppuneet)...
Ilta meneekin olkkarin pöydällä istuskellen ja tekstiilejä silitellen. Toivottavasti huomenna jo pääsen teille makuuhuonetta esittelemään. ;)

Tämä koko setti vain 3€!! Ikean hodarit <3!

Ikeassa on parasta näin keppien kanssa liikkuessa, että huilipenkkejä on vähän siellä täällä. ;) Sohvan pitäisi olla muhkea ja houkutteleva pötköttelemään. Nämä nyt juurikaan eivät ole sitä, mutta tykästyin näihin kovasti! Pienehköön, pimeähköön olohuoneeseemme sopisivat keveydeltään niin hyvin! Ehkä joskus..

Tulipas tehtyä tänään hyvät sadonkorjuu-jauhelihapivit. Pihveihin on on lisätty omasta kasvimaasta kesäkurpitaa, paprikaa, chiliä ja sipulia ja lisäksi vielä murusteltu joukkoon fetaa.

Nyt näitä lapsuuden uimahalli-irtokarkkeja saa karkkipussina <3. "Tota markalla, tota 50 pennillä..."

4 kommenttia:

  1. Viime sunnuntaina vietettiin Ikeassa "rattosat" viitisen tuntia. Alko jo vähän tuskastuttamaan, mutta kun yhteen huoneeseen piti saada kaikenmoista hyllyä ja muuta ja sieltä ne sai kätevästi. Yhäkin kasaamatta tavaraa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakuinkin sama aika meilläkin meni, mut me ei edes saatu kaikkea mitä haluttiin! Kaikki piti löytyä sieltä, mutta olikin loppuneet, eikä löytynyt mitään lähes korvaavaa. Jyskyttimestä tuli tänään ostettua väärän kokoinen päiväpeitto, jotka siis Ikeasta oli loppuneet, niin vielä kerran pitää lähteä päiväpeitto ostoksille.. Niin ja verhotangon kannattimet myytiin yksittäin pakattuina ja ostettiin niitä kolme, kun kuudelle olisi ollut tarvetta. Kuviteltiin automaattisesti, että kannattimia olisi kaks per paketti. Matinkin pitäis vähän muutakin tehdä, kun sisustella mun kanssa, joten en tiedä koska sen saan taas kuskaamaan muo ostoksille. Pöh, olisin halunnut kaikki kerralla kuntoon. :P

      Poista
    2. Me ei edes syöty/kahviteltu Ikeassa ollessa, joten alko olla veto pois sen ajan jälkeen. Mutta nyt tätä ihanuutta saa lisää, kun yksi vaatekaappi pitää mennä palauttamaan (oli päätylevy katki). Saapahan ainakin samalla haettua kirjotuspöydän, josta sattu olemaan just se tarvittava väri loppu. Ikea on kohta jo painajainen mulle! :D

      Poista
    3. Siis mitä, kyllähän Ikeassa pitää aina jotain syödä! Nuo hodarit <3 Saataispa me Ikea Lahteen. :P

      Poista