tiistai 4. lokakuuta 2016

Hopottajat; Fructolax-kuutiot testauksessa

Pääsin Hopottajana mukaan Fructolax-kuutiot kampanjaan. Posti toi tänään kirjeen, joka piti sisällään paketillisen Fructolax-kuutioita, sekä viisi kappaletta näytekuutioita ystävilleni jaettavaksi. Fructolaxin ainesosina on kuituja ja kuivattuja hedelmiä, jotka ovat luonnollinen ratkaisu vatsan hellimiseen ja edistävät vatsan toimintaa.

Hain kampanjaan mukaan, koska murtuneen säären vuoksi ja yhdeksän kuukautta kyynärsauvojen kanssa liikkumisen vuoksi, liikkumiseni on ollut/on hyvin vähäistä. Se on vaikuttanut jonkin verran vatsan toimintaani, vaikka yritän syödäkkin monipuolisesti.

Paketin mukaan 1 kuutio nautitaan iltaisin vesilasin kera. Hopottajien info-sivun mukaan kuitenkin kehoitetaan aloittamaan puolikkaalla kuutiolla ja vasta tarvittaessa lisäämään annostusta kokonaiseen kuutioon! Paketissa on myös epäkohtana, että siinä käsketään nauttimaan tämä kuutio. Mitä tarkoittaa nauttiminen? Hopottajien info-sivulla käsketään sentään selkeästi pureskelemaan hyvin ja juomaan iso vesilasillinen sen kanssa. Nappaan tänä iltana ensimmäisen puolikkaan kuution 
ja aloitan testaamisen. Kertoilen teille sitten myöhemmin mielipiteeni tuotteesta, kun alan saamaan siitä tuntumaa. :)

TÄSTÄ klikkaamalla saat tilattua itsellesikin ilmaisen tuotenäytteen Fructolaxista


  • Viikunan, guarkumin ja taatelin kuidut imevät vettä ja paisuvat nopeuttaen suolen tyhjentymistä.
  • Hedelmien hiilihydraatit pehmentävät suolen sisällön liukkaaksi.
  • Raparperi stimuloi suolistorefleksejä.


Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää myös tästä.
Jos innostuit liittymään mukaan, käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 ;)

6 kommenttia:

  1. Oi, sinä sait jo nämä. Minä vielä odotan omaa lähetystäni. Mielenkiinnolla odotankin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tosiaankin päästä näitä testaamaan. :) Siskoni on kuulemma näitä kokeillut ja sanoi, että maistuvat kamalalta. Avattuani kuutiopaketin niin vastaan lehahti kieltämättä aika voimakas haisu. Jopa niin vahva, että piti siirtää paketti eri pöydälle, kun alkoi päätä särkemään. Saas nähdä, kuin uppoavat alas... :D

      Poista
  2. Mä olen vain nähnyt mainontaa mutta en ole kokeillut, kiva vinkki :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen tässä mukana, ja on tullut nyt jo viikon ajan syötyä 1 kuutio joka ilta. Hassua, minusta nuo on yllättävän hyvän makuisia :D Mutta en ole kyllä valitettavasti mitään kovin erityistä vaikutusta huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikas kuutio menee ja on ihan jopa hyvän makuinen, mutta kokonainen meinaa jäädä suuhun pyörimään. :D Mul on vähän ristiriitaisia käyttökokemuksia; en vielä tiedä onko hyväksi vai huonoksi :D

      Poista