sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Maakairalla muovisten tolppien pystyttämistä

Eilinen päivä meni peltoa kierrellen, mutta nyt on hevosille hieno kesälaidun valmis! Aikaisempina vuosina meillä on ollut laitumen tolppina sekaisin puutolppia ja astinraudallisia ohuehkoja maahan painettavia muovitolppia. Muoviset tolpat eivät enää kestäneet voimistuvia tuulia ja alkoivat napsahtelemaan poikki. Kun laidun tarjoaa hevosille päivän ruoat se on ainutta aikaa vuodesta, jolloin voimme olla päivän pois kotoa, kun ei tarvitse olla hevosille kuivaheinää syöttämässä. Laitumen aidat saisivat siis olla niin kestävät, että mahdollisen päiväreissun aikana ei tarvitsisi koko ajan huolehtia, että mitä sinne kotipuoleen kuuluu. Yöt hevoset viettävät meillä kesälläkin tallissa, ponin hyönteisherkyyden vuoksi.

Tein netissä hintavertailuja ja päädyin lopulta hommaamaan kierrätysmuovista valmistetettuja putkimaisia tolppia. Tolppiin on valmiiksi porattu reiät, joten langat vaihtuivat nyt köysiin.
Hommasin työtä helpottamaan polttomoottorilla toimivan näppärän maakairan. Aikamoinen homma olisi ollut 80 aitatolpan reikää käsin kaivaa. Maakairaa aion kokeilla jatkossa myös puutarhassa ainakin ruuvipaalujen asennuksessa ja astiataimien istutuksessa. Tolppien tasaiset välit tuli mitattua vanhalla itsetehdyllä puisella harpilla. Vanhempani tulivat juuri sopivasti meillä käymään, joten jäivät auttamaan köysien pujottelussa. Lopputulos hivelee minun esteettisiä silmiäni; aidoista tuli nätit! Kylmästä keväästä johtuen laidunnurmen kasvu on vielä sen verran hidasta, että hevoset eivät pääse näin aluksi koko laitumelle. Hevosten on myös hyvä totutella tuoreeseen heinään vähitellen, joten siksikin laitumen rajaaminen on paikallaan.
 




Aika ja matka pitävät varmaankin melko lailla paikkaansa, mutta en ole  kyllä 15,2km/h vauhtia mennyt. 😂

4 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostava postaus teidän hevosranchilta 🐴
    Paljon asioita joita en olisi osannut tulla ajatelleeksikaan.
    Kuten että ponilla voi olla hyönteisherkkyyttä.
    Aidasta tuli siistin näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hyönteisherkkyys on kyllä aikamoinen riesa ja se on hevosilla ja poneilla melko yleistä. Osa hevosista on niin allergisia, että hinkkaavat itsensä ihan vereslihalle asti. Niille pitää alkaa pukemaan jo hyvin varhain keväällä turvanpäästä hännän kärkeen asti ulottuva hyönteisloimi.
      Pahimpina hyönteispäivinä Myy saattaa jo kolmen maissa päivällä haluta sisälle ja kyllä sen sisälle olen aina tällöin päästänyt. Näin Myyn hyöntisherkkyys on pysynyt suht hallussa. Vähän silläkin meinaa loppukesästä hännän tyveen ja niskaan tulla verestäviä rupia. :-/
      Hevoset ovat yllättävän haastavia eläimiä. Ne yllättävät varmana jokaisen ensihevosen omistajan haasteellisuudellaan ja työllistävyydellään, vaikka kuinka olisi taustalla ollut vieraitten hevosten hoitoa. =D

      Poista
  2. Siistin aidan olette tehneet. Toivottavasti hevoset pääsevät kohta laitumelle. - Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne olivat tänään onnessaan, kun pääsivät jo vähän maistelemaan laidunruohoa rajatulla alueella. <3 Tulis nyt vaan lämmintä ja alkaisi tuo heinä kasvamaan kunnolla. :) Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista