Illan hämärtyessä poimin pihaltamme purppuran sävyisen kukkailoittelu kukkakimpun. Tällä kertaa kimppuun tuli paleltuneita mustikanvarpuja, muutama tillin kukka, heinänkorsia, päivänliljan siemenkotia, rusopajuangervoa, peurankelloja, alppuruusun oksa, muutama kuunliljan lehti, siankärsämöä ja jonkin puun/pensaan lehteä jota en tunnista.
Käythän tästä kurkkaamassa Mansikkatilan mailla blogista muidenkin viikonlopun kukkailoitteluja.
Ihastuttava kimppu, kyllä on kiva kun voit omasta pihasta poimia kukat :)
VastaaPoistaEnsi kesänä aion tehdä itselleni ihan leikkokukkapenkin mistä saisin sitten napsia isommalla valikoimalla kimppuun kukkasia. Meillä alkaa nyt olla kukkaset kukkineet, joten vaatii vähän mielikuvitusta, että jotakin saa kimpuksi kasattua. :D
PoistaKauniin syksyinen kimppu!
VastaaPoistaOlisi ihanaa, jos omassa pihassa kasvaisi noin kauniita kukkia ;)
Meillä on niin iso pihapiiri, että tuossa tulee kimppua kerätessä samalla ihan lenkki tehtyä. :,D
PoistaMulle käy usein nuin ja keskeneräinen hutaistu kimppu päätyykin sitten vain pihapöydän väripilkuksi. :,D
VastaaPoistaIhan kiva siitä tuli, vaikka miltein otsalappua olisin kaivannut kukkien keräämiseen niin pimeää alkoi jo olemaan. :D
VastaaPoistaOi, multa oli näköjään unohtunut tänne kommentointi, pahoittelut!<3
VastaaPoistaTämä kimppusi tuo mieleeni Riitan (Floral Passions) upeat kimput, hänhän on floristi. Kaunis ja mielestäni nätisti sidottu!:)
Hihii, kiitos. <3
PoistaMulta jäi kommentit rustailematta muiden kukkailoittelu postauksiin. Kaikki tuli kyllä käytyä ihastelemassa, mutta valitettavasti kommentit ei niihin ajatuksen voimalla tallentuneet. Meni niin nopiaan viikko etten kerinnyt postauksiin palaamaan. :-/