lauantai 28. lokakuuta 2017

Levypiirakkaa ja remonttivalmisteluja

Perjantaina oli melko aikainen herätys, että sai hevoset syötettyä ennen eläinlääkärin tuloa. Eläinlääkäri kävi tekemässä polleille vuosihuollot, eli hoitamassa hampaat ja antoi rokotukset. Tippa-hevonen olikin sitten loppupäivän rokotuksesta johtuen kuumeessa. Muistin onneksi pyytää eläinlääkäriltä kipulääkettä kuumeen alentemiseen, joten tänään tamma on jo parempivointisempi. 

Me kävimme miehen kanssa päivällä kiertelemässä kauppoja ja tekemässä hintavertailuja remppatarvikkeista. Löysimme mieleiset katto- ja lattiamateriaalit. <3 Alamme vihdoin yläkertamme pienempää huonetta remontoimaan makuuhuoneeksemme. Yläkerta on asuinkuntoinen, mutta emme ole sitä käyttäneet. Aika työ on ollut jo pelkästään tyhjentää yläkerta. 


Ruoaksi herkuttelimme lapsuuden lemppariruoallani, eli levypiirakalla (peltipiirakalla). Taikinaksi käy kaupan valmis voi- tai lehtitaikina, mutta sen voi myös tehdä itse.

Levypiirakka

pohja:
250 g pehmeää margariiniä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
mausteita maun mukaan: paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, mustapippuria
1 prk (250g) maitorahkaa

täyte:
400 g jauhelihaa
sipuli (purjoa)
(paprikaa)
1 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
1-2 tomaattia
0,5 dl riisiohraa
n. 2,5 dl vettä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään ja nypi pehmeä rasva joukkoon. Lisää lopuksi taikinaan maitorahka. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja laita jääkaappiin.

Ruskista jauheliha ja sipuli. Lisää joukkoon mausteet, tomaattipyre, ketsuppi, pieneksi pilkotut tomaatit, riisiohra sekä vesi. Hauduta kunnes riisi on kypsää ja neste haihtunut. Jäähdytä valmis täyte.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ohuiksi suorakaiteen mallisiksi levyiksi. Levitä toiselle levylle jäähtynyt täyte ja nosta toinen levy kanneksi. Taittele päälimmäisen levyn reunoja hieman piirakan alle. Voitele munalla ja pistele pintaan reikiä haarukalla. Halutessasi voit ripotella pinnalle esim. auringonkukan siemeniä. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla n. 20 min.


Yläkerran pienempi huone ennen remonttia.

Näkymä yläkerran ikkunasta.

Hyvää viikonloppu!
Osallistun tällä postauksella Tainan perjantaimyysseilyyn.

12 kommenttia:

  1. Nam, tuo omatekoinen "lihapiirakka" on niin hyvää! Muistaakseni olen syönyt sitä joskus 90-luvulla viimeksi, koska omaan repertuaariin se ei ole kuulunut, mutta voisin kyllä kokeilla! Tämä kelpaisi varmasti pojillekin.:)

    Ihanaa viikonloppua!<3 Mahtavaa, kun remppa etenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä sellainen ysäriruoka. :,D Vanhempani tekivät tuota usein, mutta kotoa pois muuttamisen jälkeen itse olen tehnyt vain muutaman kerran vaikka kovasti tuosta pidänkin. :P
      Remppa tössähti taas tänään, kun tulikin renkaanvaihtajia kylään ja isännän piti hiekoittamaankin lähteä. Minäpä pistinkin sillä aikaan meidän eteisen uuteen kuosiin; kauhea se vieläkin, mutta huomattavasti raikkaamman näköinen. :,D Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Täälläkin on ollut pientä remonttikuumetta. Herkullisen näköinen piirakka, olen joskus tehnytkin hieman samantapaista sieni-jauhelihatäytteellä. Lupsakkaa viikonlopunjatkoa ja tsemppiä remppailuun. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittamisen vaikeudesta, kun pääsisi niin homma lähtisi luistamaan. Hiljaa hyvä tulee ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. :,D
      Eiii, nyt tajusin että säästelemäni kanttarellit jäi lumen alle. :-/
      Mukavaa viikonloppua! <3 Toivottavasti saamme remppajuttuja lukea sinunkin blogistasi. ;)

      Poista
  3. Oih, tuo piirakka veisi kyllä kielen mennessään. Hyvännäköistä! Vai nostaa rokotus hepallekin kuumeen:/ Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin herttaista, kuin tuollainen päälle 500 kiloinen järkäle kuumeilee; se muuttuu niin avuttomaksi ja on ihan sen oloinen, että haluaisi käpertyä syliin paijattavaksi. :,) Ponille ei sentään ole kertaakaan rokotuksista kuume noussut. :) Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Talviselta teilläkin näyttää! Millaista remppaa olette tekemässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askarteluhuoneeni ja kylppäri/sauna on ainuat mitkä eivät remonttia kaipaa. Aloitamme yläkerrasta eli kahden huoneen kaikki pinnat uusiksi, samoin wc. Sitten alakerrasta olkkarin, "välihuoneen" ja eteisen kaikki pinnat uusiksi ja wc ja keittiökin kaipaavat kans ihan täyden rempan. Eli hommia on ihan kiitettävästi edessä. :D Rintamamiestalomme on hyvin pidetty ja hoidettu, mutta jäänyt pinnoiltaan kasariluvulle. :)

      Poista
  5. Minäkään en ole tehnyt tuota piirakkaa pitkään aikaan. Mutta tänään piti kipaista kauppaan ja hakea tarvikkeet ihan varta vasten tähän, kun aikaisemmin luin tämän postauksesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii. :D Lapsena meillä syötiin tuota pyynnöstäni ainakin muutaman kerran kuukaudessa, mutta enpä silti tuohon ole kyllästynyt. :P

      Poista
  6. Aah pakko tehdä tätä ihan näinä päivinä ja ihanat nuo siemenet päällä, nam. Tämä on yksiä lempipiirakoita meillä. <3 Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sellaista napostelupiirakkaa, jota syö ihan ruokana ja sit käy lopusta napsimassa pitkin iltaa pieniä paloja. :,D Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista