tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kevät tuli sittenkin

Kylläpäs jälleen pari viikkoa vierähti nopeasti. 
Edellistä postausta kirjoittaessa näytti siltä, että talvi tulee jatkumaan vielä hyvin pitkään; tuona toisena pääsiäispäivänä satoi lunta ja paljon!! Suomen sää yllätti ja enää lumesta onkin vain kasojen rippeet jäljellä ja koivikossa kukkii jo krookukset! Etenenkin viikonloppu oli ihanan lämmin.  


Kisun häntä on vihdoin parantunut. Palkeenkieli parani paremmin, mutta päälimmäinen reikä mäti kovastikkin. Hieman koomiselta se kyllä näyttää vappuhuiska-häntänsä kanssa. <3 Instagram tililleni latasin Kisusta suloisen videon, jossa Tippa-heppa tutkailee omituisen näköistä häntää. 



Pientä arjen luksusta, kun mies yllätti viime keskiviikkona puolukka-kinuskirahkakakulla. Oi, että oli hyvää! Itse tein työkavereille seuraavan päivän aamupalaksi broileri-kasvispiiras ohjeella kinkkupiirakan; hyvin tuntui sekin maistuvan. 



Töissä tuli viime perjantaina kokeiltua koodausta/ohjelmointia. Olipa kivaa! Tarkoitus oli Bee-Bot-amppari ohjelmoida kulkemaan haluttuun paikkaan tai ohjelmoida kaveria noudattaamaan ohjeitasi. Tehtävänä oli mm. ohjata kaveri kulkemaan lattialle tehdyn teippiradan läpi lähdöstä maalin (ota kaksi askelta eteenpäin, käänny oravaan päin, ota kolme askelta eteenpäin jne...) ja kuvavihkosen avulla opastaa kaveria rakentamaan leegopalikoista kuvan mukainen esine (ota ensin iso sininen palikka, laita sen perään toinen iso sinen palikka jne...)



Yläkerran makuuhuoneiden peliovista irroitimme ylimmät lasipeilit ja teimme itse lasien tilalle puiset peilit. Ovet on nyt pohjamaalattu ja olen niihin kyllä kovin tyytyväinen. 




Viime keväänä kevytsoraharkoista valmistamamme kukkapenkki on kestänyt talven yli ihan ehjässä kuosissa. <3 Tykkään tuosta kovasti ja oli kyllä oikein onnistunut kukkapenkkikokeilu!

Viikonlopun lämpöiset kelit sai meidät siirtämään siirrettävän kesäterassimmekin jo pakoilleen. Jospa tässä kohta voisi grillikaudenkin avata.




Vieläkö teillä on lunta maassa vai joko sielläkin on päästy puutarhahommiin?

7 kommenttia:

  1. Kyllä näyttää jo kovasti keväältä:) Täälläkin lumet lähteneet ja ekat krookukset, leskenlehdet ja sinivuokot nousseet! Ihania hekkuja, tuota kakkua on kokeiltava kunhan kilot karistettu! Ihanaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmikkokin alkoi jo vihertämään. <3 Kauhea pettymys, kun tänä aamuna satoikin vettä, kun nyt reilu pari viikkoa ollaan saatu nauttia niin kauniista keleistä. Onneksi grillikausi tuli sentään jo korkattua keskiviikkona. :D Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Hyvin on jo teiltäkin lumet lähteneet. Täällä itäisessä suomessa vielä lunta paikoitellen ja kovasti ensimmäisiä piippoja kyttäillään. Hienoa, että kisun häntä lähti paranemaan, mukava hänenkin odotella kesää terveellä hännällä. :-) ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöiset kevätillat on niin parhaita! <3
      Onpahan Kisulla vappua varten ihan ikioma vappuhuiska. :,D
      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Kevät tuli ihan kohisten heti kun se vaan alkuun pääsi. Meiltäkin suli pihasta lumet ihan muutamassa päivässä kun aurinko helotti täydeltä laidalta.
    Joesta lähti jäät vasta viime viikolla ja nuo järvet ovatkin vielä pienessä jäähilepeitteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..ja kiva kuulla että Kisu voi jo paremmin!!!! <3

      Poista
    2. Jipii, työmatkallani oleva järvi alkaa olemaan sula. :D Kevät. <3 Ihanaa, kun nurmikkokin on alkanut vihertämään! Kisun häntä on kyllä kovin koomisen näköinen, mutta ihan sama kunhan on kunnossa. <3

      Poista