torstai 23. toukokuuta 2019

Vierailu synnärillä

Lomapäivä numero yksi alkoi työvaatteiden pesulla. Vielä jäi huomiselle kaiken muun työmateriaalin läpikäyminen ja pakkaaminen säilöön; sitä onkin kertynyt yllättävän paljon! 

Päivä piti myös sisällään synnytysosastolla vierailun, ihanan kätilön esittelemänä. Synnytystä en ole osannut pelätä ja tästä vierailusta jäi entistäkin luottavaisempi ja rento fiilis. Aqua-rakkulat kuulosti ja näytti mielenkiintoiselta kivunlievitykseltä, mutta ilokaasu ei taida olla ihan mun juttu; sitä testattuani tuli vähän huono olo ja päätä alkoi särkemään.

Olen iltaihminen, joten lomalla aion niin nauttia ilta ulkoiluista. Tyyni ilma, auringonlasku, liikenne rauhoittuu, linnut laulaa... Pieni iltalenkki Tippaa taluttaen venähtikin tunnin lenkiksi. <3 Ratsastaminen on nyt alkanut jäämään vähemmälle. Se ei edelleenkään tunnu pahalta, vaan pikemminkin päin vastoin; olo on erityisen hyvä ratsastelun jälkeen. Hevosen selässä on luontevaa edellen istua, mutta yllättäen meinaa välillä iskeä tunne, että pissit lirahtaa. :,D  

"Odotteluhuone"

"Odotteluhuone"


Unikot alkavat puhkeamaan kukkaan, mutta jokin mustavalkoinen karvainen öttiäinen on ottanut unikkopenkkini päiväuni paikakseen. Toivottavasti ei ihan kaikkia kukkia menisi jyräämään. 

Missä kissa luuraa?





Omenapuut kukkivat ja etenkin kymmenen metrinen päärynäpuumme on komeassa kukassa. Hieman tosin on edellispäivien rankat ukkoskuurot vaurioittaneet kukintoja.



Vuorokausi vaihtuu puolen tunnin kuluttua, mutta entä sitten. Mäpä saan aamulla nukkua... 😏


9 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat, etenkin tuo kissa ♥ Synnärillä käynti oli varmasti mukava kokemus. Mä oon joka kerta saanut vain ilokaasua, kun muuta ei ole ehditty antamaan. Se voi olla eri asia ottaa sitä synnyksessä kuin noin harjotuksena:) Onneksi on paljon eri kivunlievitys vaihtoehtoja.

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisu <3. Juu en tuota ilokaasua täysin pois suljekkaan; voihan siitä sitten tosi tilanteessa apua ollakkin. Toivottavasti olisi. :,D

      Kivaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Ilokaasu ei sovi kaikille. Mä en kyennyt sitä käyttämään, koska tuli kanssa vaan huono olo. Mutta vitsit miten luksushuoneelta tuo näyttää! :D Tyksissä vaan kapeat sängyt, eikä kahvinkeittimestä tietoakaan. Paitsi vissiin siellä käytävällä. Mä en kummallakaan kerralla päässyt synnärille tutustumaan. Ekalla kerralla siis menin täysin vieraaseen paikkaan, toisella kertaa oli jo sitten tuttu paikka. :D


    - Torey
    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin näköinen pöhnä olo siitä kaasusta pitikin tulla, mutta itse en kokenut sitä miellyttävänä. Ajattelin, että kupponen kahvia ja sämpylä kierroksen jälkeen helpottaisi, mutta siitä sitten päänsärky vain yltyi, joka kyllä jonkin ajan päästä helpotti itekseen.
      Tuossa huoneessa odotellaan synnytyssaliin siirtymistä; oikein viihtyisä huone. Vuodenosaton puoli olikin sitten vähän ankeampi, mutta sieltäkin on mahdollista saada tuplahinnalla oma huone niin, että mieskin pääsee sinne yöpymään. :D
      Tuo synnärin tutustumiskäynti voisi olla kaikille tai ainakin ensisynnyttäjille "pakollinen"; oli niin hyvin järkätty! Miehetkin kehui vierailua kovasti! :D
      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Elät kyllä jännittäviä aikoja! Äitienpäivänä saimme iloisen uutisen: meistä on tulossa isovanhempia marraskussa. Esikoisemme ehtii juuri sitä ennen täyttää 30 vuotta ja saa lahjaksi oman pienokaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Oikein isot onnittelut uusille isovanhemmille! <3 <3 Marraskuu tulee hujauksessa. :D

      Poista
  4. Kivat kuvat.
    Ylimmäisistä tuli niin mieleen kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen lapsen syntymät, jotka tapahtuivat juuri tuossa samassa sairaalassa.
    Onnellista loppuodotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi Päksistä hyvä fiilis; kyllä siellä ihan osaavissa käsissä ollaan. :D
      Ihanan iso perhe sinulla. <3

      Poista