keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kevät jo mielessä

Kevät ja puutarhatouhut syyhyävät jo kovasti mielessä. Lavakasvimaallani on kyllä vielä kovin talvista. :D


Aloitin tekemään uutta puutarhapäiväkirjaa, kun hävitin edellisen mystisesti.
Ostin jo ensimmäiset siemenetkin. Pieniä kasvihuonekurkkuja ja vihreitä minitomaatteja pitää ehdottomasti kasvihuoneisiin saada kasvamaan! Passandra, Paska ja Baby ovat suosikki kasvihuonekurkkujani. Green Envy tomaatit tekevät runsaan ja pitkän sadon ja mielestäni on sangen kestävän tuntuinen lajike ja maultaankin menee ihan naposteluherkku sellaisenaan.



Saimme Mexicosta asti tuliaisia. Tacorindoa maistaessa ajattelin heti, että siitä voisi saada suklaan kanssa hyvän makuparin. Tämä Tacorindo on jonkinlaista tahmeaa chili-orapihlaja marmeladia. Paloittelin marmeladia sulan suklaan joukkoon ja valmistin muutaman konvehdin. Suklaan temperoiminenkin onnistui melko hyvin ja yhdistelmä todellakin toimi! Konvehdeista tuli erityisen herkullisia!


Nuutinpäivänä siivosimme joulun pois, mutta joulukukkaset saivat vielä jäädä, kun ovat vieläkin kauniissa kuosissa. Matalavartinen amaryllis on todella kaunis! Yhden joulukukka-asetelman purkasin ja nyt meillä on olohuoneessa sinkkiruukussa kataja. <3 Se näyttää kyllä huonekasvina oikein suloiselta, mutta saas nähdä viihtyykö.   




Hepat saivat Jouhettarelta kaksi ämpärillistä HippoStar hevosnameja joululahjaksi. Makuna yrtit ja omena. Nameista todellakin lähtee ihana vahva tuoksu. Olen tiputellut näitä heppojen aitaukseen virikkeeksi ja hepat ovat sitten haistelemalla näitä etsineet. Molemmat otukset pitävät näistä kovasti! Ovat myöskin hyviä taskunameja, koska eivät murene ja pitävät heppojen motivaatiot yllä, kun haistavat taskun läpi, että nameja on matkassa mukana. 😂




Mukavaa loppuviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kuvia ja ihanaa että hepatkin saaneet jouluna herkkuja ♥ Mulle nuo meksikon tuliaiset on ihan vieraita mutta herkullisia konvehteja oot tehnyt, nam.
    Ja voi tuota piehtaroivaa heppaa ja kissaa, niin suloisia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit. <3 Mexicon tuliaisena tacorindon lisäksi tuli tequila marmeladia ja mansikka keksi; ei nekään ollenkan hullumman makuisia. :D

      Poista
  2. Mielenkiintoisia herkkuja olet saanut Mexicosta. Orapihlaja-Chili hmmm... Suklaa näyttää tosi herkulliselta, nam. Teidän hepat osaavat sitten nauttia elämästä, hyvä meininki otuksilla :-)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin marmeladipalat melko suuriksi konvehtien joukkoon. Kahvin kanssa jälkkärinä ihan mielettömän hyviä ja "aromikkaita", mutta ei kuitenkaan liian chilisiä. :D Myy ponimme on niin pieni ja ketterä, joten sen on helppo heittäytyä piahtaroimaan, kun vähänkin jostakin kutittaa. :,D

      Poista
  3. Hienoja kuvia ja väläyksiä teidän elämästä.
    Kissakin siinä auttaa tekemään blogipostausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuollaista suloista karvapalloa voi poiskaan häätää, mutta hieman se hankaloitti kirjainkoon muuttamista. :,D

      Poista
  4. Voi olet jo ehtinyt tehdä puutarhahankintojakin.. En ole vielä ehtinyt miettiä tulevaa kesää, vaikka pikkuhiljaa varmaan kannattaisi, ainakin jos meinaa itse kasvattaa taimet. Kasvihuonekurkut kuulostavat herkullisilta, niitä voisi itsekin harkita. Sen verran ollaan ajateltu pihajuttuja, että pojille olis kiva perustaa joku ihan pieni oma kasvimaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kuinka ihanaa oli lapsena hoitaa omaa pientä kasvimaata mökillä. Joten loistava idea sellainen pojille perustaa! <3 Nuo mini kasvihihuonekurkulajikkkeet aloittavat sadon tekemisen varhain ja tekevät kurkkuja ihan pakkasiin asti. Meillä ei enää isoja kasvihuonekurkkuja kasvatetakkaan. Tosin minit osaavat hyvin maastoutua ja välillä pääsevät kasvamaan ihan ison kurkun mittoihin, mutta hyviä ovat silti. :D

      Poista