Kerrankin meillä on kukkia, joten voin osallistua Mansikkatilan mailla blogin viikonlopun kukkailoitteluun. Käykääpä Tainan blogista kurkkaamassa millaisia kukkaotoksia muut ovat ottaneet.🌸
Orkidean saimme entiseltä naapuriltamme, kevätesikko on ystäviltäni ja vaaleanpunaisen tulilatvan sain mieheltäni naistenpäivänä.
Onpas ollut mukava viikko ainakin tähän asti. Maanantaina riehui myrsky, mutta me oltiin sillä aikaa ystäväni kanssa katsomassa Pelicans - Kalpa jääkiekkopeliä. Ihan ei peli päättynyt toivotulla tavalla, mutta hauskaa oli!
Myrskytuhoilta vältyttiin. Yhden lavakasvimaani kansi oli lähtenyt lentoon ja paiskautunut hevostarhan aitoja vasten. Kannet ovat tukevasti kiinni ja ovat niin painavia, että ei niitä yksin nostele, mutta niin vaan tuuli oli kannen irroittanut!
Tiistaina leikkelin marjapensaita. Meillä on neljä punaherukkaa, kaksi mustaherukkaa (pohjanjätti ja mortti), kaksi punaista karviaista ja kaksi keltaista karviaista.
Vanhempani kävivät meillä kyläilemässä. Herkuteltiin pienillä mansikka-banaani rahkapiirakoilla, jotka valmistin Hopottajilta saadusta laktoosittomasta Skyr rahkasta. Rustailin ohjeen keittiöblogiini. Skyr rahkat todellakin sopivat leivontaan ja laktoosittomat rahkat tunnistaa sinisistä kansista.
Mikä on Hopottajat? Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. fructolaxia, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää vaikka tästä.
Jos innostuit liittymään hopottajaksi, niin käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658
Keskiviikkona olikin aikainen herätys. Lähdettiin kaverin kanssa Tallinnaan päiväreissulle ilman mitään suunnitelmia, kun kerta halvalla päästiin reissaamaan. Kuljetuksineen reissu maksoi VAIN 10€ henkilöltä! Tallinnassa paistoi aurinko ja oli muutenkin mukavan lämpöinen päivä.
Päätettiin yllättäen lähteä käymään Tallinnan eläinpuistossa, kun saimme infosta hyvät opastukset. Linja-auto numero 42 lähti Kaubamajan vierestä ja matka maksoi vain 2€ (kesti n. 20min). Bussissa oli näyttö, josta pystyi seuraamaan mitkä pysäkit on tulossa seuraavaksi, joten ei tarvinut epäröidä milloin Zoo pysäkki tulee. Linja-autoja kulkee tiheään tahtiin, joten voin kyllä suositella niiden käyttöä. Pysäkeillä on taulut, mistä näkee mitkä linja-autonumerot niistä lähtevät.
Sisäänpääsy Tallinna Zoo:hon maksoi vain 4€ (kesäkautena 7€). Olemme kuulleet eläntarhan eläinten huonoista olosuhteista ja tämä olikin yksi syy miksi halusimmekin eläintarhassa lähteä käymään. Kieltämättä jotkin aitauksista olisi voinut olla aavistuksen suurempia, mutta eläimet olivat kuitenkin tyytyväisen ja hyvin hoidetun näköisiä. Jääkarhujen olot oli ainuat mitkä oikeasti harmitti, mutta iloksemme vastaamme tuli kyltti jääkarhukuvan kera, jossa luki, että tähän tulee meille uusi koti! Alueelle näytti muutenkin olevan rakenteluja käynnissä, joten näyttäisi, että vanhaa eläintarhaa nykyaikaistetaan pikku hiljaa. 💜
Meiltä alkoi aika loppumaan, joten harmiksemme norsut ja virtahepo jäi näkemättä. Näimme vain norsujen tyhjän ulkoaitauksen, mikä oli myöskin erittäin hieno. Voin kyllä lämpöisesti suositella Zoossa vierailua! Villinä ja vapainahan näiden eläinten kuuluisi olla, mutta eläintarhat tekevät myöskin paljon hyvää työtä kuten ehkäisevät lajien sukupuuttoon kuolemisia. Eläintarhoilla on myös mielestäni tärkeä rooli lasten kasvatuksessa. Toivottavasti näiden hienojen eläinten näkeminen herättäisi lapsissa empatiaa kunnioittaa ja arvostaa eläimiä sekä luontoa. 💙
Aika riensi todella nopeasti, joten emme kerinneet käydä maissa kauppoja kiertelemässä, mutta eipä se haitannut. Kaubamajalta (Viru-hotellilta) otettiin taxi satamaan, joten ei ainakaan jääty laivasta. Taximatka maksoi vain 5€. Taximatkan hinta kannattaa sopia kuljettajan kanssa jo lähtiessä!
Laivalla herkuteltiin lehtipihveillä ja jälkkäriksi Daimia.
Oli kyllä erityisen miellyttävä ja rentouttava päiväreissu! Se, että joutui vähän poistumaan mukavuusalueelta ja uskaltautua bussiin ja taxiin, niin se kannatti! Me selvittiin kunnialla! Jalkakin tykkäsi tasaisella kävelystä, eikä ottanut reissusta ollenkaan nokkiina! Kuljetukset Lahesta, laivamatkat, bussimatkat Virossa ja taximatka maksoivat henkilöltä yhteensä vain 16,50€ ja siihen päälle vain syömiset, niin oli kyllä edullinenkin retki!
Tänään olikin sitten oikein super hyvän mielen hevostelupäivä. Tirppani <3. Se nyt oli vaan ratsastaessa tänään ihan super. Myygelini on aina ihana <3.
Ponin kanssa kauhisteltiin, kuinka hyötyjäpisteen roskat ovat uhkaavasti leviämässä
heinäpellollemme hevosten heinän joukkoon.
Tämän viikon Pienen Linnun Makroviikon teemana on: Kevään merkkejä.
Melko viileitä päiviä tässä on ollut eilistä päivää lukuun ottamatta, mutta kevään merkkejä on jo selvästi havaittavissa. Kurki lensi matalalta pihamme ylitse ja rääkäisi ylläni; vitjat, että säikähdin! Myös joutsenia, töyhtöhyyppiä ja mustarastaita on tullut jo bongattua. Näin koivikossamme ensimmäiset leppäkertut ja jotain istuttamaani on nousemassa mullan alta.
Varma kevään merkki on myös sekin, että olemme ponin kanssa päässeet laajentamaan kärryajelulenkkejämme sulaneille pelto- ja metsäteille ja lenkin aikana saa nyppiä omasta suusta satakunta ponin karvaa...
Kevään merkki on myös sekin, että Kisu on alkanut viihtymään ulkona!
Miltein jouduin itse onnettareksi, mutta tulihan se kissa vihdoin sisälle.
Hevoset 2017 messuille kaksi lippua on voittanut: Anne M!
Anne laitatko minulle sähköpostilla yhteystietosi. 😊
Kisua saa nyt syyttää tai onnitella ulkoasun vaihdosta. Bloggeri mainosti uusia ulkoasuja, joita kävin selailemassa. Sivuille päästyäni kattimatikainen tuli tepastelemaan läppärini päälle, niin että tämä ulkoasu vaihtui blogiini. Tarkoitus ei ollut ulkoasua alkaa vaihtamaan, mutta tämä näyttikin hyvältä, joten päätin pitää sen. Pientä fikausta tämä kyllä vielä kaipaa, kunhan keksin miten saan ne tehtyä. Yläreunasta pitäisi saada röpelökuvio pois, postauksien väliin jokin erottaja ja kommenttiboxin harmaan taustan haluaisin valkoiseksi.
Kävin eilen tutustumassa uuteen työpaikkaani. Vuoden vaihteessa tuli lakimuutos, että päiväkodeissa on joka ryhmässä oltava lastentarhanopettaja, joten pienoisia muutoksia oli tehtävä. Pomoltani tuli ehdotus, että jos minä vaihtaisin paikkaa sairaslomani päätyttyä päiväkodin toiseen yksikköön. Pomo pysyy saamana, sijainti lähes sama ja työkaveritkin ovat ennestään tuttuja, joten ehdotus kuulosti mukavalta vaihtelulta. Vierailun jälkeen jäi jopa hieman tohkeinen fiilis ja tässähän ihan alkaa odottamaan töihin paluuta. Teen niin kuin kasvatan; kunnioitan ruokaa ja haluan syödä omat evääni hyvin lämmitettynä lautaselta haarukalla ja veitsellä. Tätä en kyllä meinaa sulattaa, että joudun jatkossa raahaamaan omia aterimia (lautanen, kehvelit, lasi) ja pesemään ne työpaikan ainoassa henkilökunnan wc:ssä! Ei se ole ihme, että päiväkodeissa norot sun muut leviävät! On pöyristyttävää, että tuollaisessa paikassa ei keittiö tee yhteistyötä! Keittiössä on kuitenkin laitostiskikone, joka ei kuluta työntekijältä montaa ylimääräistä minuuttia, jos hän työntäisi koneeseen yhden ylimääräisen koneellisen päivässä. Pieni juttu varhaiskasvatuksen työntekijöille, mutta tukisi valtavasti meidän työhyvinvointia!
Säät ovat viime päivinä kovasti vaihdelleet. Sunnuntaina tuli takatalvi, maanantaina yritti aurinko paistaa ja eilen sitten tuuli ja satoi vettä ja räntää. Tänäänkin yrittää vähän jotakin tihkuttaa ja kovin on harmaata. Lämpötila on pysytellyt hieman plussan puolella.
19.03.2017
20.03.2017
21.03.2017
Meillä on käynyt kulkukauppiaita tässä miltei harvase päivä. Töykeimmät soittavat kyllä ovikelloa, mutta talsivat itse sisälle ja tulevat jo eteisessä vastaan, kun menet katsomaan kuka tuli. Näiden vuoksi on jouduttu pitämään ovet lukittuna. Eilen kuitenkin tuli mieleinen myyjä oven taakse.
Vietettyäni sairaalassa yhdeksän vuorokautta maaten, kärsimättä minkäänlaisista selkäsäryistä sai minut kiinnostumaan patjasta. Sain selville, että kyseessä on tempurin 15cm sairaalapatja. Saman vaikutuksen saa Tempurin 7cm sijauspatjalla. Kukapa ei olisi tempureista haaveillut, mutta ei ole hinnan vuoksi raaskinut ostaa, jos se ei vaikka itselle sopisikaan! Nukuttuani yhden yön omassa sängyssäni ja herättyäni aamulla jälleen kipeään selkään en epäröinyt laisinkaan ja siitä lähtien olen omistanut oman tempurin sijauspatjan ja en ole katunut!
Tyynyni on kuitenkin ollut aivan kaamea. Eilen nyt sitten pääsin kokeilemaan ortopedistä vesityynyä ihan omassa sängyssäni. Maksoihan sekin, mutta nyt minulla pitäisi olla ihan kunnon tyynykin. Se oli jo viime yönä käytössäni ja poikkeuksellisesti tyynyä tuli jopa koko yö käytettyä, joten ei se nyt kamalan huono voi olla ja niskatkaan eivät kipeytyneet. Normaalisti tyynyni on löytynyt aika usein aamuisin lattialta. Tyynyn pitäisi nyt kestää monta vuotta ja vesi tulee vaihtaa kerran vuodessa. Veden määrää voi lisätä tai vähentää mieltymyksen mukaan. Toivottavasti tämä osoittautuu hyväksi hankinnaksi. Onko teillä kokemuksia tällaisesta tyynystä?
Sain myös eilen kirjeen, jonka mukana tuli viiden euron K-ryhmän lahjakortti. Pääsin Hopottajana mukaan laktoosittomat Skyr uutusrahkat kampanjaan, joten tällä lahjakortilla saan käydä ostamassa 3-4 rahkaa. Itse en ole laktoositon, mutta meillä suositaan miehen vuoksi laktoosittomia tuotteita. Skyr:it ovat ennestään tuttuja ja maun puolesta olen pitänyt niistä kovasti. Laktoosittomat Skyrit tunnistaa vaaleansinisistä kansista. Kiva päästä näitä maistelemaan!
Makuvaihtoehtoja on neljä:
- Mango-meloni,
- Mansikka-banaani
- Veriappelsiini
- Wanhan ajan vanilja.
Skyr on ainutlaatuinen Islannista tuleva vähähiilihydraattinen sekä runsasproteiininen maitovalmiste, joka sopii niin nuorille kuin vanhemmillekin. Pehmeä, hyvänmakuinen ja täyteläinen Skyr on ravitseva välipala painonhallintaan sekä hyvä proteiinilisä aktiiviseen elämään.
Oletko sinä jo maistanut näitä laktoosittomana?
Mikä on Hopottajat? Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. fructolaxia, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää vaikka tästä.
Jos innostuit liittymään hopottajaksi, niin käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 😉
Vielä kerkiää osallistumaan blogiarvontaan, josta voi voittaa liput itsellesi ja kaverillesi Tampereen Hevoset 2017 messuille!
Eilinen päivä vierähti aikalailla ulkoillen. Olen niin hehkuttanut hevoseni käytöstä. Kuinka se on ollut ratsastaessa oikea supermussukka.. Eilen se ei sitten ollutkaan ihan niin mussukka. Kenttä on vielä huonossa kunnossa ja siinä on pystynyt vain kävelemään. Menimme ratsastelemaan talon viereiselle ihanan kimmoisaksi sulanneelle tienpätkälle ja pellolle. Tavoitteena oli vain rento hevonen ja siihen tavoitteeseen lopulta pääsimmekin, mutta ihan kaikkea piti tällä kertaa kytätä ja kauhistella; kaukaisia junia, naapureiden autoja, jostain kaukaa kuului moottorisahan ääni... Parasta tässä oli kuitenkin se, että jalkani tuntui yllättävän hyvältä ja olo selässä oli varman tuntuinen! Tirppa ilmeisesti vaistosi tämän ja purki nyt patoutuneet jännityksensä.. 😂
Vauhtia kyllä riitti eilen pikkuponissakin. Meidän kärrytie on vihdoin sulanut! Viimepäivinä ollaan jouduttu ponin kanssa tyytymään vain lähilenkin kiertämiseen, mutta nyt taas päästään ihan kunnon lenkille. Näimme myös ensimmäiset joutsenet ja kauriita. <3
Puolenhehtaarin koivikkokin alkaa olemaan sulanut. Kiertelimme siellä Kisun kanssa ja suunniteltiin mitä me sinne haluamme. <3 Haluamme sinne polun ja kukkapenkkejä ja erikoispuita...
Koivikon alppiruusuissa näyttää olevan paljon nuppuja. Viime kesänä kukinta oli hyvin vähäinen, mutta nyt taidetaan päästä taas nauttimaan kukkaloisteesta. Taidankin tänään käydä napsimassa tuosta kuusesta alaoksia pois ja tehdä alppiruusulle lisätilaa. <3
Koivikossa on historiaa huokuva koivu. Olen ihmetellyt koivun rungossa olevaa erikoista pahkuraista muodostusta, mutta sielläpä onkin sisällä kettinki. Se on kuulemma ollut aikoinaan kartanon lehmien lypsypuu. Tontti on aikoinaan lohkaistu kartanon maista, eli näillä paikoilla on ennen sijainnut läheisen kartanon lehmien haka.
Kylvöksille kuuluu melko hyvää. Sain työkaverilta paprikan taimia ja omatkin minipaprikoiden siemenet ovat lähteneet itämään. Omat chilit ovat vielä itämättä, mutta toivottavasti ne sieltä vielä nousisivat pintaan. Basilikasta pääsee jo kohta napsimaan lehtiä syöntiin.
Tekaisin juustojen seuraksi ensimmäiset patonkini ja täytyy myöntää, että vähän innostuin. Ei se niin vaikeaa ollutkaa. Minun on varmaan hommattava patonkipelti.
Tällä viikolla tuli käytyä työterveyslääkärillä, sekä työterveys fysioterapeutilla. Nyt on selvää, että huhtikuun alusta lähden kokeilemaan työntekoa, josta ensimmäiset kolme kuukautta työkokeilun muodossa. Tunnelmat ovat hieman ristiriitaiset. Alkuperäisenä suunnitelmana oli, että olisin mennyt työkokeilun ajaksi varhaiskasvatuksen toimistopuolelle. Olisin päässyt tekemään töitä, minusta olisi ollut ihan apuakin ja jalka olisi saanut vahvistua rauhassa. Tämä ei sitten onnistunutkaan, koska työkokeilun jälkeen minun olisi pitänyt myös jatkaakin kyseisen työn parissa. No nyt menen ihan oman työni pariin päiväkotiin. Vaikka tulen olemaan siellä vain ylimääräisenä työntekijänä ilman "vastuuta", niin himpun verran jännittää pystynkö varjelemaan koipea kolhuilta. Koipihan on siis edelleen poikki; enkä ainakaan hyppimään tai juoksemaan kykene. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että sairaslomaani olisi yhä vain jatkettu. Työkokeilun pystyy onneksi keskeyttämään ja aloittamaan vasta sitten uudelleen, kun tuntuu paremmalta. Toivottavasti kuitenkin kaikki nyt lähtisi sujumaan hyvin.
Mukavaa viikonloppua!
Kuvissa Myy ja siskoni hauvelit pinseri Lilli ja jacrussell Elmo.
Ps. Vielä kerkiää kokeilemaan maksutta Yogaia tunteja! Suosittelen!
Sadan tykkääjän raja meni Koivikon Katveessa facebooksivuilla rikki!
Tätä on syytä juhlistaa arvonnalla. Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi ja kaverillesi liput Tampereen messu- ja urheilukeskukseen Hevoset 2017 messuille (arvo yht. 40€).
Arvonnan säännöt:
Viimeinen osallistumispäivä on 23.03.2017
Arvontaan voit osallistua jättämällä tämän postauksen kommenttiboksiin
Jatkan vielä aihetta edelliseen postaukseen liittyen. Linkitin linkkejä maksuttomiin tulostettaviin materiaaleihin varhaisvastukseen. Viimeisenä postauksessa mainitaan Children activity packit. Itse olen kovasti tykästynyt näihin ja niiden mahdollisuuksiin. Activity packkejä löytyy valtavasti englannin kielisenä ja eri teemoilla.
Paketteja ei tarvise tulostaa kokonaan, vaan voi tulostaa vain mieleiset sivut. Pakettien kasaaminen voisi olla loistavaa hommaa esim. opiskelijoiden tehtäväksi. Pakettien tehtäviä voi soveltaa rajattomasti ryhmän lasten taitojen mukaan. Materiaalia voi käyttää missä vain toimintatuokioilla! Loistavaa materiaalia esim. matemaattisten taitojen tai S2 taitojen kehittämiseen niin pienryhmissä, kuin koko ryhmän kanssa!
Miten olisi pienryhmässä vaikka pieni sadonkorjuu seikkailu. Kerätään omenoita ja vertaillaan, kenellä on isoin tai pienin. Kerätään syksyn lehtiä ja kasataan ne kokoon. Tämän jälkeen sopisi hyvin laulaa vaikka lehdet lentää nyt syksy jo on laulu. Syksyn aurinko muodostaa varjoja, joita voidaan tutkailla varjokuva tehtävällä. Sadonkorjuu saaliista löytyy myöskin paljon erilaisia värejä. Värikortteihin on myös eksynyt paidan kuva. Kenenhän paita se voisi olla? No linnunpelättimen tietenkin. Tämän jälkeen voitaisiin pelata vaikka pelottava kissa peliä...
Pakettien ympärille saa rakennettua kaikenlaisia seikkailuja! Kuvakortteja voi käyttää erikseenkin esim. ottaa laulutukiolle vaikka pelkät koon vertailukortit. Kuvien taakse voi kirjoittaa laulun nimiä ja lapset voi vuorollaan pussista nostaa yhden kortin. Lopuksi kuvat voidaan laittaa yhdessä kokojärjestykseen (näin tulee "vahingossa" harjoiteltua matemaattista koon vertailua ja hahmottamista).
Paketeissa on myös usein seuraa viivaa kynällä tehtäviä tai leikkaa viivaa pitkin. Näistä saa kivat muistot kasvunkansioihin! Piirrostehtävät voi myös laminoida, jolloin niitä voi käyttää useammin vesiliukoisten tussien kanssa.