keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Uuden tyynyn unilla uuteen työpaikkaan

Kisua saa nyt syyttää tai onnitella ulkoasun vaihdosta. Bloggeri mainosti uusia ulkoasuja, joita kävin selailemassa. Sivuille päästyäni kattimatikainen tuli tepastelemaan läppärini päälle, niin että tämä ulkoasu vaihtui blogiini. Tarkoitus ei ollut ulkoasua alkaa vaihtamaan, mutta tämä näyttikin hyvältä, joten päätin pitää sen. Pientä fikausta tämä kyllä vielä kaipaa, kunhan keksin miten saan ne tehtyä. Yläreunasta pitäisi saada röpelökuvio pois, postauksien väliin jokin erottaja ja kommenttiboxin harmaan taustan haluaisin valkoiseksi.

Kävin eilen tutustumassa uuteen työpaikkaani. Vuoden vaihteessa tuli lakimuutos, että päiväkodeissa on joka ryhmässä oltava lastentarhanopettaja, joten pienoisia muutoksia oli tehtävä. Pomoltani tuli ehdotus, että jos minä vaihtaisin paikkaa sairaslomani päätyttyä päiväkodin toiseen yksikköön. Pomo pysyy saamana, sijainti lähes sama ja työkaveritkin ovat ennestään tuttuja, joten ehdotus kuulosti mukavalta vaihtelulta. Vierailun jälkeen jäi jopa hieman tohkeinen fiilis ja tässähän ihan alkaa odottamaan töihin paluuta. Teen niin kuin kasvatan; kunnioitan ruokaa ja haluan syödä omat evääni hyvin lämmitettynä lautaselta haarukalla ja veitsellä. Tätä en kyllä meinaa sulattaa, että joudun jatkossa raahaamaan omia aterimia (lautanen, kehvelit, lasi) ja pesemään ne työpaikan ainoassa henkilökunnan wc:ssä! Ei se ole ihme, että päiväkodeissa norot sun muut leviävät! On pöyristyttävää, että tuollaisessa paikassa ei keittiö tee yhteistyötä! Keittiössä on kuitenkin laitostiskikone, joka ei kuluta työntekijältä montaa ylimääräistä minuuttia, jos hän työntäisi koneeseen yhden ylimääräisen koneellisen päivässä. Pieni juttu varhaiskasvatuksen työntekijöille, mutta tukisi valtavasti meidän työhyvinvointia!

Säät ovat viime päivinä kovasti vaihdelleet. Sunnuntaina tuli takatalvi, maanantaina yritti aurinko paistaa ja eilen sitten tuuli ja satoi vettä ja räntää. Tänäänkin yrittää vähän jotakin tihkuttaa ja kovin on harmaata. Lämpötila on pysytellyt hieman plussan puolella.

19.03.2017

20.03.2017

21.03.2017

Meillä on käynyt kulkukauppiaita tässä miltei harvase päivä. Töykeimmät soittavat kyllä ovikelloa, mutta talsivat itse sisälle ja tulevat jo eteisessä vastaan, kun menet katsomaan kuka tuli. Näiden vuoksi on jouduttu pitämään ovet lukittuna. Eilen kuitenkin tuli mieleinen myyjä oven taakse. 

Vietettyäni sairaalassa yhdeksän vuorokautta maaten, kärsimättä minkäänlaisista selkäsäryistä sai minut kiinnostumaan patjasta. Sain selville, että kyseessä on tempurin 15cm sairaalapatja. Saman vaikutuksen saa Tempurin 7cm sijauspatjalla. Kukapa ei olisi tempureista haaveillut, mutta ei ole hinnan vuoksi raaskinut ostaa, jos se ei vaikka itselle sopisikaan! Nukuttuani yhden yön omassa sängyssäni ja herättyäni aamulla jälleen kipeään selkään en epäröinyt laisinkaan ja siitä lähtien olen omistanut oman tempurin sijauspatjan ja en ole katunut! 

Tyynyni on kuitenkin ollut aivan kaamea. Eilen nyt sitten pääsin kokeilemaan ortopedistä vesityynyä ihan omassa sängyssäni. Maksoihan sekin, mutta nyt minulla pitäisi olla ihan kunnon tyynykin. Se oli jo viime yönä käytössäni ja poikkeuksellisesti tyynyä tuli jopa koko yö käytettyä, joten ei se nyt kamalan huono voi olla ja niskatkaan eivät kipeytyneet. Normaalisti tyynyni on löytynyt aika usein aamuisin lattialta. Tyynyn pitäisi nyt kestää monta vuotta ja vesi tulee vaihtaa kerran vuodessa. Veden määrää voi lisätä tai vähentää mieltymyksen mukaan. Toivottavasti tämä osoittautuu hyväksi hankinnaksi. Onko teillä kokemuksia tällaisesta tyynystä?


Sain myös eilen kirjeen, jonka mukana tuli viiden euron K-ryhmän lahjakortti. Pääsin Hopottajana mukaan laktoosittomat Skyr uutusrahkat kampanjaan, joten tällä lahjakortilla saan käydä ostamassa 3-4 rahkaa. Itse en ole laktoositon, mutta meillä suositaan miehen vuoksi laktoosittomia tuotteita. Skyr:it ovat ennestään tuttuja ja maun puolesta olen pitänyt niistä kovasti. Laktoosittomat Skyrit tunnistaa vaaleansinisistä kansista. Kiva päästä näitä maistelemaan! 

Makuvaihtoehtoja on neljä:  
- Mango-meloni,
- Mansikka-banaani 
- Veriappelsiini 
- Wanhan ajan vanilja. 

Skyr on ainutlaatuinen Islannista tuleva vähähiilihydraattinen sekä runsasproteiininen maitovalmiste, joka sopii niin nuorille kuin vanhemmillekin. Pehmeä, hyvänmakuinen ja täyteläinen Skyr on ravitseva välipala painonhallintaan sekä hyvä proteiinilisä aktiiviseen elämään.

Oletko sinä jo maistanut näitä laktoosittomana? 

Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. fructolaxia, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää vaikka tästä.
Jos innostuit liittymään hopottajaksi, niin käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 😉


Vielä kerkiää osallistumaan blogiarvontaan, josta voi voittaa liput itsellesi ja kaverillesi Tampereen Hevoset 2017 messuille!

Ja käykää kokeilemassa Yogaia tunteja!

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen uusi ulkoasu blogissa. Pidän kuvien muodosta 🙂

    Meilläkin kävi tänään pari miekkosta ovella, Jehovan todistajia 😀
    Ojensivat minulle kutsun johonkin tilaisuuteensa.

    Hyvät yöunet ovat niitä maailman tärkeimpiä juttuja, onnittelut 💕

    Mukavaa viikonvaihdetta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :D
      Meillä kävi Jehovat jokunen viikko sitten pihassa ja tänään oli postilaatikossa heidän lehtensä. :P
      Kolme yötä on nyt tullut nukuttua tuolla vesityynyllä ja mä taidan todellakin tykätä siitä. Ensimmäinen tyyny, joka ei saa mun korvaa ryttyyn ja kipeäksi! <3 Eikä kyllä ole muutenkaan niskat tai selkä kipeänä ja hyvin on nukuttanut. :)

      Poista