perjantai 1. marraskuuta 2019

SF Anytime ja Booksmart leffa

Yhteistyössä Smartsonin kanssa pääsin kokeilemaan SF Anytime sovellusta ja sain katsoa Booksmart elokuvan maksutta.

Kutsuin ystäväni kylään katsomaan kanssani leffaa ja sillä väliin Leevi lähti isänsä kanssa vaunulenkille. Ei mennyt niin kuin strömsössä. Isä ja poika palasi kahden tunnin kuluttua kotiin ja emme olleet saaneet vieläkään leffaa edes alkamaan. 
Hämäännyin, koska Sf Anytime ja leffa näkyi puhelimellani ilman mitään ladattuja sovelluksia. Uudella äly tv:llämme pääsimme siihen asti, kun leffa olisi pitänyt lähteä pyörimään, mutta kuvaruutu pysyi vain mustana. Olisin kaivannut sivuston edes tässä vaiheessa ilmoittavan, että sinun täytyy ladata SF Anytime sovellus katsellaksesi leffoja. 
Isäntä latasi meille sovelluksen, mutta mielenkiinto leffaa kohtaa alkoi olemaan jo vähän hiipunut ja Leevikin haki huomiota puoleensa. Sovellus kuitenkin lataamisen jälkeen toimi moitteettomasti ja Sf Anytime palvelu näytti leffatarjonnaltaan oikein kiinnostavalta. 



Booksmart (2019)
Parhaat ystävykset ja ylisuorittajat Amy ja Molly ajattelivat, että kunhan nenät pysyvät visusti kiinni kirjoissa, heillä on ylilyöntiasema bilettäviin luokkatovereihinsa nähden. Valmistujaisten aattona nämä kympin tytöt kuitenkin huomaavat, että ovat jääneet paitsi kaikesta hauskasta. Niinpä he päättävät mahduttaa yhteen yöhön kaiken sen, minkä ovat neljän opintovuoden aikana menettäneet. Tästä seuraa kaaottinen seikkailu, johon mikään kirja ei olisi heitä valmistanut.

Elokuva on saanut hyviä arvosteluja ja neljää tähteä, mutta ei kyllä mennyt meidän top listalle. Sekavaa teinisekoilua: leffa 17 vuotiailta - 17 vuotiaille. Ei oikein leffan komedia meihin uponnut. Juoni olisi ollut hyvä, mutta olisin tykännyt, että elokuva olisi esitetty realistisempana. Annan 🌟🌟.


Kiitos Smartson ja AF Anytime hauskasta kampanjasta!

Rekisteröitymällä Smartsoniin voit sinäkin päästä tuotetestaajaksi. Smartsonissa on testattavana maksuttomia ja maksullisia tuotteita, mutta sinä itse saat päättää mihin kampanjoihin haluat yrittää mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti