lauantai 7. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän lakkakakku

Muo on tehnyt kakkua mieli, joten itsenäisyyspäivä antoi hyvän syyn leipoa. Yritin aloittaa leipomista jo torstaina, että kakku olisi saanut vähän maustua, mutta enpä kerinnytkään. Olin päättänyt, että kakun teen, joten kutsuttiin isovanhemmatkin kyläilemään. Yllättävän kivan näköisen kakun sain aikaiseksi "vasemmalla kädellä", vaikka poika piti huolen, että huomio olisi hänessä ja hänen päiväunissaan. 

Tein kakun ihan perus kolmen munan kakkupohja-ohjeella. Kuorrutteeseen tuli vanilja tuorejuustoa, lakka rahkaa ja sulatettua valkosuklaata, Täytteeseen lisäsin kuorrutusaineiden lisäksi vielä lakkahilloa. Piparikoristeet leivoin valmiista kotimaista piparitaikinasta ja koristelin Kinuskikissan pikeeriohjeella. Kakusta tuli oikein herkullinen, mutta vielä parempi olisi ollut, jos olisi saanut yön yli levätä jääkaapissa.







2 kommenttia: