torstai 5. joulukuuta 2019

Joulukuun neljäs

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin jopa murehdin.
Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi,
mitä antaisin sinulle, mitä tekisin toiselle.
Entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä.
Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn – ne ovatkin ikiomat.

Tässä on hyvä pysähtyä ja pieneksi hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa, ei huomaa se yhtä ahertajaa.
Ei tule joulu sydämeen, jos tunteen tuhlaa kiireeseen.
Joulun tarkoitus on toinen – sanomaltaan suurenmoinen!

Annankin lahjaksi aivan uutta – itsestäni iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme, niin itsekin sitä saamme.
Miten ihanaa on joulun odotus, kun rintaa ei paina ahdistus.





-Siivoa komerosi jouluksi, jos aiot viettää niissä joulusi-

2 kommenttia:

  1. Ihana runo <3 ja niin täyttä totta!
    Itse päätin tänä vuonna että nyt löysätään pipoa. Joulu tulee joka tapauksessa, vaikka ei olisi ehtinyt leipoa ja laittaa mitään joulujuttuja. Ja ah, tää on ollu niin siistiä! <3 Yleensä olen halunnut aattona että ohjelma etenee tietyssä järjestyksessä, koska muuten se ei ole jouluaatto. Nyt päätin nuokin perinteet heittää romukoppaan. Se on jouluaatto joka tapauksessa, tehtiin asiat sitten millä tavalla tahansa. Pääasia että otetaan rauhassa ja nautitaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että tämä ei ole oma kirjoittamani, mutta voisi olla. Rakastan joulua, joten höllääminen meinaa olla todella vaikeaa ja onhan tämä Leevin eka joulu! Ihan, kuin poika tajuisikin vielä jotain. :,D Yksi joulun kohokohdista on syöminen ja ruoan täytyy olla hyvää! Päätettiin, että toissa joulun tavoin syömme tänäkin jouluna ihan vain keskenämme. Näin meidän ei tarvitse kelloa kytätä ja voidaan syödä rauhassa, kun Leevi on saanut nukuttua päikkärinsä. <3 Muo ahdistaa, kun joulusta niin puhutaan sukujuhlana; mut kun en ole mikään laumasielu! Kyllä aattona haluan nähdä lähisukulaisia pikaisesti, mutta pojan ja miehen seura on ihan paras seura joulun viettoon. Tästä yritän olla tuntematta huonoa omatuntoa. Yleisestikin olen "erakkoluonteinen"; oma seura on paras seura tyyppi, niin miksi en saisi pyhistä tehdä oikeasti itselleni mieluisia. <3

      Poista