maanantai 26. kesäkuuta 2017

Amppelin kannatin hevosenkengistä

Tällä postauksella osallistun Mansikkatilan mailla blogin kukkailoitteluun
Saimme komean amppelipetunian, mutta meillä ei ollut sille koukkua mihinkä sen laittaisi roikkumaan. Mies ratkaisi pulman tekemällä Tippa hevosemme käytetyistä kengistä komean kannattimen.








sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Koivikon puutarhan juhannus

Talvi tappoi mansikkapenkistä taimia ja vattupensaat jäi leikkaamatta, mutta eiköhän niistä satoa sen verran saada, että piirakat saa pyöräytettyä.


Viime keväänä lahjaksi saadut pensasmustikat kukkivat. Pikku pensaat tuottivat jo viime kesänäkin pienen herkullisen maistiaissadon. 



"Purppurailta" kukkapenkki on hyvässä kasvussa.  Yksi syysleimu ei lähtenyt kasvuun ja muutama verikurjenpolven juurakko oli kuollut (karmiininpunainen ja valkoinen) . Taimet toimitettiin niin aikasin, että kasvuunlähtötakuu kerkesi menemään ennen kuin sain taimet edes maahan. Toivottavasti nuo tuosta vielä rehevöityvät ja aukot menevät umpeen. 


Purppurailta kukkapenkin tieltä piti siirtää osa päivänliljoista hedelmätarhan puolelle. Siirto näytti onnistuvan, kun nyt liljat kukkivat komeasti ruusujen ja kultapallojen välissä. 



Juhannusruusu aloittelee kukintaa.



Meidän Juhannus. 😊

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Rauhallista Juhannusta!


Viime viikonloppun täällä Villähteellä järjestettiin Wanha Willähti perinnetapahtuma, jossa mekin kävimme sunnuntaina pyörähtämässä ja menimme oikein pyöräilemällä. Ihana tapahtuma! Kävimme myös onnittelemassa 93-vuotiasta mummiani.  💗





Maanantaina juhlistettiin valkosuklaa-raparperi juustokakulla uutta autoani ja keskiviikkonakin oli suklaamousse kakkupäivä, kun ministelijät kokoontuivat tallinvintillemme juhannus askarteluihin. Tästä nukkekotiblogistani voit lukea illasta enemmän.



Oman maan satoa.

Loppuun vielä Googlen luoma video eilisillasta.


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Rhodojen kukintaa ja paaliviljelyä

Kukkakuvilla osallistun Mansikkatilan mailla Tainan kukkailoitteluun. Väriloisto ei valitettavasti kuvien kautta ihan niin upeasti välity, mutta voi, että miten komeasti meidän alppiruusut kukkivat! Rhodot tuntuvat viihtyvän kovikon katveessa ja ovat levinneet jo melko suurelle alueelle. Väreinä löytyy pinkkiä, vaaleampaa pinkkiä ja violettia.  





Päivänliljatkin kukkivat "purppurailta" kukkapenkin vieressä, vaikka mustavalkoinen möttiäinen on kovasti yrittänyt sapotoida niitä. Liljojen katveeseen on mukava piiloutua makoilemaan ja siellä on hyvä vaaniskella leikkisästi ja tehdä yllätys loikkia. 



Kokeilimme viime kesänä ensimmäistä kertaa kasvattaa avomaankurkkuja ja kesäkurpitsaa isoissa pyöröpaaleissa. Se osoittautui erityisen toimivaksi ratkaisuksi, joten niin teimme nytkin. Kasvit eivät ole niin hallalle arkoja, kun ovat korkeammalla. Paali sitoo myös hyvin lämpöä ja kosteutta. 


Keskiviikkona meille kokoontui jälleen nukkekotiharrastajia ministelemään. Vintillä valmistui mini kasvulavoja ja pihalla nikakroitiin kantotalojen kimpussa.



Isäntä niitti heinäpeltojen ympärille ratsastus/kärrypolun. Olipa ihana päästä Tippani kanssa ihan kunnolla laukkailemaan, vedet silmistä valuen. Selkeästi nyt huomaan säären luutuneen, kun tuolla hevosen selässä oleminen on alkanut tuntumaan varmalta ja olen alkanut pysymään suorassa, joten vauhti ei enää hirvitä. Tirppa kultani oli kyllä oikein kultainen; vaikka annoin vauhdin kasvaa niin jarru toimi. 💗 Täytyy kyllä jossain vaiheessa ilahduttaa tuota tammaa ja pistää radalle este pystyyn. Tilppana rakastaa esteidn yli pomppimista, mutta rakennevikojen vuoksi enempi esteiden hyppääminen ei ole suotavaa. Se on niin suorajalkainen hevonen, että varmana hajoaisi, jos enemmän hyppäisi. 


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kasvulavat vihdoin kylvetty

Viime viikko piti sisällään monenlaisessa muodossa hevostelua, ministelyä ja puutarha puuhasteluja. Keskiviikkoisin meillä kokoontuu nyt kesäkuussa ministelijöitä askartelemaan minijuttuja ja lauantaina oli Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien järjestämät markkinat, joissa olin kellari pienoishuone töitämme esittelemässä. Heppailtua tuli tietenkin omien hevosten kanssa ja sunnuntaina näpyttelin esteratsastuskilpailuissa tuloksia tietokoneelle. Pihalla on tullut kitkettyä rikkaruohoja ja vihdoin sain kylvettyä kasvulaatikoihin siemenet! Töissä oli sentään viime viikolla hiljaisempi viikko ja voi miten ihana olikaan pienen lapsiryhmän kanssa puuhastelut. 💗




Alppiruusu alkaa pikkuhiljaa kukkimaan.

Koivikon "varakukkapenkissä" kukkii kurjenmiekka komeasti!

Idänunikko

Punakaneleissa oli valtavasti kukkia.





Sijoituin kellari pienoishuonekilpailussa viidenneksi Simpsonien kellarilla

Kahden lapsen kanssa teimme ötökät, joista tulikin hyvin suloiset.


Mukavaa alkanutta viikkoa!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kasvihuoneen ympäristön ja kasvulavojen ehostamista

Perjantaina kävin toistaiseksi "viimeisen kerran" murtuneen säären vuoksi kuvauksissa. "Viimeisen kerran" sen vuoksi, että lääkäri totesi vihdoin kuvissa näkyvän sääreni luutuneen! Vuosi ja viisi kuukautta tuota uutista onkin odotettu! Arpikudosta on rustonpinnassa ja nivelrikko rupeaa varmana jossain vaiheessa vaivaamaan, mutta toistaiseksi jalka on ollut kivuton ja kävelykin on alkanut luistamaan jo melko vaivatta. Juoksuharrastusta tai pallopelejä voin loppuelämän vältellä, mutta muuten tuntemusten mukaan saan liikkua suuremmin varomatta. 💗 Tuon uutisen voimalla ja energialla viikonloppu onkin vierähtänyt ulkona kovasti puuhatessa kaikenlaista. 💗 

Viime kesänä pystytettiin meille toinen kasvihuone ja nyt sai kasvihuone ympärilleen vanhoista navetan tiilistä kiveyksen. Samanlainen kiveys kiersi jo ennestään lavakasvimaatani. Kasvulavat saivat myöskin ruskean öljykäsittelyn. Hyötykasvimaani näyttää nyt hurjan kauniilta. 








Omppupuut kukkivat ja poimin ensimmäisen kesäkukkakimpun. Näillä kuvilla osallistun Mansikkatilan mailla Tainan kukkailoitteluun


Ruoka- ja leivonta blogissantani löytyy useampia uusia raparperireseptejä!


🐂Tänään naapurin kuusi pientä sonni-vasikkaa pääsivät kesälaitumelle.🐂


torstai 1. kesäkuuta 2017

Tulppaanitorstai ja "kesäkuu"

Hyvinhän se kesäkuu alkoi. Töistä lähtiessä piti kaivaa lumiharja esille. Maa ja auton tuulilasi olivat rakeista valkoisena. Kotona oli kuulemma ukkonenkin jyrissyt. Lämpömittari näyttää vain seitsemää astetta, mutta sade ja raekuurojen välissä on aina välillä aurinkokin pilkahtanut. Kuurojen välissä kävi myös kuorma-auto pihassa pyörähtämässä ja kippaamassa sorakuorman. Luvassa olisi siis uudemman kasvihuoneen ympäristön laatoittaminen.






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...