Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itse tehty. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. toukokuuta 2020

Pikkujäbän aktiviteettilelu

Leevi on hyvin touhukas ja innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Se on ihan onnessaan, kun saa osallistua kotiaskareisiin. Jo tiskikoneen avaaminenkin saa aikaiseksi ihanat riemun kiljahdukset. Kaikkia nuppeja, kahvoja, hakoja pitäisi päästä testaamaan, vemputtamaan ja pyörittelemään ja siitä se ajatus sitten lähti.

Pojan päiväunien aikana kaivettiin laatikoiden pohjalta rompetta ja tilpehööriä ja kiinnitimme ne vanhaan hyllylevyyn. Näin valmistui pojalle oma aktivointilelu mitä saa ihan luvan kanssa kunnolla räpeltää. Hyllylevyyn laitoimme vielä pienet jalat alle niin hörpäkkeen sai toistaiseksi otettua sisälle laittialla leikittäväksi. Hörpäkkeesseen on kiinnitetty mm. rikkinäinen nitoja, lapion kahva, amppelin koukku, pussi-hedelmäsoseiden korkkeja, vyön solki ja toimistotuolin pyörä. 
Kyllä oli tekele mieleinen yllätys pojalle. Kierrätysaskartelua. <3






tiistai 23. lokakuuta 2018

Uudet yöpöydät - makuuhuoneen esittely nro. 1

Nyt olisi varmaan hyvä aika jo kurkistaa meidän remontoituun makuuhuoneeseen, kun löysin mieleiset yöpöydät. Yöpöytien jalat olivat vaalean puun väriset, mutta maalattiin ne tummanruskeiksi. Keinonahkainen sängynpääty on itse tekemämme. Tästä voit kurkistaa miltä makuuhuoneessa näytti ennen remonttia. 



perjantai 7. lokakuuta 2016

DIY halloween kurpitsa

Halloween alkaa lähestymään. Meidän halloween kurpitsa on jo nostettu ulkosalle. Kurpitsa on hitsattu edesmenneen hoitohevoseni "Pörrin" kengistä. Onneksi näin tuon hämäkin vasta tuossa valokuvassa... Sentään kääntelinkin tuota kurpitsaa... Pientä araknofobiaa havaittavissa..  


Puutarhavadelmat ovat edelleen tuottaneet vadelmia...


Myös koristemansikoissa on pieniä mansikoita.


Tiistaina vietettiin kansainvälistä korvapuustipäivää. Mies on meidän pullaleipuri ja tekeekin ihan maailman parhaimmat korvapuustit. <3




Jokos olette härkistä ja/tai nyhtökauraa maistaneet?



Ihan sikke hyvää lohipiirakkaakin on tullut tehtyä ja tänään oli pizzaperjantai. Näiden kaikkien ohjeet löytyvät ruokablogistani. :)



Muurlan kynttiläkippo on 2€ kirpputorilöytö.


Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Askartele itse koristelehtiä


Lehdistä saat vaikka syksykattaukseen somisteita.

Valmistamiseen tarvitset:
  • tuoreita puun lehtiä
  • ilmakuivuvaa massaa 
  • leikkuualusta 
  • kaulin (pullokin käy)
  • leikkuuveitsi
  • foliota

Kauli massaa folion päällä ohueksi levyksi. Folion päälle, jotta massasta saisi mahdollisimman ohuen, eikä se tarttuisi alustaan kiinni. Kauli massaan puunlehti kiinni lehtiruodot alaspäin. Voit vielä sormella vahvistaa ruotojen jälkiä. 

Leikkaa leikkuuveitsellä lehti irti lehden reunoja seuraten. Irrota oikea lehti massasta, mutta jätä folio taakse. Folio irtoaa massan kuivuttua. Massa saattaa kuivutessaan vähän käpristyä itsekseenkin, mutta lehtien reunojen alle voi laittaa kuivumisen ajaksi vaikka foliomyttyjä, jos haluaa lehtiin enemmänkin eloa.

Kuivuneiden lehtien reunoja voi hio santapaperilla (tai kynsiviilalla). Lehdet voi maalata askartelu/akryylimaaleilla tai spraymaaleilla ja viimeistellä lakkauksella. 








maanantai 19. syyskuuta 2016

DIY taulut keittiöpyyhkeestä ja vahakankaasta

En löytänyt kaupoista mieleisiä tauluja, mutta kivoja kangaskuoseja kylläkin. Jyskistä lähti mukaani astiapyyhesetti, joka sisälsi kolme pyyhettä ja Tokmanilta metrin verran lintuaiheista vahakangasta.
Mies teki rimoista kehyspohjat, joihin pingotettiin ja niitattiin kankaat kiinni. Nyt seiniämme koristaa mieleiset taulut ja hinnaksi tauluille tuli kohtuulliset 16€. Mitäs pidätte? :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...