Meillä on keittiössä vihdoin uusittu ihana lattia! <3 Lunta on sadellut ihan kiitettävästi. Miehellä on siis ollut rutkasti auraus hommia, joten remontti ei ole päässyt kunnolla etenemään. Eilen päästiin sentään vihdoin lattian kimppuun. Valitsimme lattiamateriaaliksi Pergon laattajäljitelmä vinyylilankkua. Vanhan lattian alta olisi paljastunut kaunis lautalattia, mutta appivanhempani ovat sen levyttäneet kylmyyden vuoksi piiloon. Mukavuuden vuoksi emme lähteneet kaivamaan lautoja esille, vaan nautimme mekin mieluummin lämpöisestä lattiasta. Talomme on verhoiltu helpolla ja huoltovapaalla vinyylillä (ihan menee puuverhoilusta), johon olemme olleet erityisen tyytyväisiä, joten helppohoitoisuuden ja kulutuskestävyyden vuoksi valitsimme vinyyliä sisälle sisustukseenkin.
Purettiin leivinuuni ja rakennettiin tilalle ruokakomero. |
Pienten alkukankeuksien jälkeen vinyylilankun asennus sujui melko helposti. Kun löytyi oikeat otteet ja uskalsi voimaa käyttää niin palat loksahti paikoilleen.
Kuminuija oli oiva apuväline, jos lankku kaipasi pientä kavennusta. |
Nyt mennään raskausviikolla 15. Edelleen oloni on pysytellyt aivan normaalina. Nälkä vain meinaa iskeä vähän väliä. Mitään ruokahimoja tiettyyn ruokaan ei ole syntynyt, vaan ihan kaikki syötävä kelpaa.
En ole neuvolassa päässyt kuuntelemaan vaavin sydänääniä, joten ostin oman dopplerin. <3 Luin netin foorumeista laitteesta käyttökokemuksia ja hyvä niin, koska sydänäänet olisivat varmaan jääneet muuten kuulematta. Hain sydänääntä vatsan päältä tuloksetta, mutta erään vinkin ansioista juoksevan hepan ääni alkoikin kuulumaan hyvin hyvin alhaalta (karvoituksen rajasta). <3

Mukavaa ja auroinkoista pakkassunnuntaita!
Onko teillä kokemusta vinyylilankusta?