Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hopottajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hopottajat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Helppoa hyvinvointia Marli SHOTISTA

Pääsin Hopottajana mukaan hyvinvointia tukevaan kampanjaan ja sain maisteltavaksi uusia Marli SHOT tetroja. Yhdestä 2 dl tetrasta saa viiden päivän annoksen. Olen shoteista positiivisesti yllättynyt. Pieni flunssa yritti iskeä, mutta tuntuisi, että shotit auttoivat karkottamaan nuhan ennen kuin kunnolla iski päälle. Isona plussana juomien makeuttamattomuus ja lisä- ja säilöntäaineettomuus.  


Marli SHOT on trendikäs, helppoa hyvinvointia tukeva sarja, josta löytyy kolme vahvan terveysmielikuvan omaavaa tuotetta: Inkivääri-kurkuma-acerola, Karpalo-puolukka-acerola ja Granaattiomena-acerola. Kaikki kolme tuotetta ovat makeuttamattomia – ilman lisättyä sokeria, lisäaineettomia ja säilöntäaineettomia. Marli Shotit ovat 95% mehuja, joissa on korkea luontainen C-vitamiinipitoisuus. Jokaisessa Marli SHOT-tuotteessa on viisi (5) annosta.

C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota sekä terveitä elämäntapoja.

Mikä on ACEROLA?
En ollut ennen Marli Shot kampanjaa edes kuullut acerolasta. Acerola on hedelmä ja se tunnetaan myös nimillä barbadoskirsikka ja antillienkirsikka. Acerola on pieni pensasmainen puu, joka kasvaa sademetsien kuivissa osissa jopa 5 metrin korkuiseksi. Puu tuottaa vaaleanpunaisia, halkaisijaltaan n. 1-2 cm kokoisia hedelmiä. Kypsä hedelmä on mehukas ja maultaan hieman kirpeä. Acerola on c-vitamiini pommi, mutta vitamiinipitoisuus vaihtelee kasvupaikan, kypsyyden, vuodenajan ja ilmaston mukaan. Mitä kypsempi hedelmä, sitä alhaisempi c-vitamiinipitoisuus. Tästä syystä acerolasato korjataankin hedelmän ollessa vielä vihreä.


Marli SHOT karpalo-puolukka-acerola 2 dl
Ainekset: Karpalo-, puolukka- ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.

Tämä mukavan kirpsakka shotti oli oma suosikkini! (Superjuoma virtsatietulehdukseen.)



Marli SHOT inkivääri-kurkuma-acerola 2 dl
Ainekset: Omenatäysmehu tiivisteestä, inkiväärisose, kurkumatiiviste ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.

Ehkä minun makuuni hieman liian tujun makuista, mutta voisin flunssa oreiden alkaessa kuurin tätä nauttiakkin!


Marli SHOT granaattiomena-acerola 2 dl
Ainekset: Granaattiomena (80 %)- ja acerola (15 %) täysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.

Tämä on shoteista miedoimman makuisin ja sen vuoksi ei niin "uskottava". Mukavan mehumainen maku. 


Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. mehuja, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää myös tästä.
Jos innostuit liittymään mukaan, käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 ;)

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Lomakuulumisia kotinurkista ja Tallinnan reissulta

Ihan hirveästi ei muka kuvia ole tullut räpsittyä, kun en mukamas ole tehnyt mitään ihmeellistä, mutta kyllähän näitä kuvia olikin kertynyt. Onhan sitä sittenkin tullut tehtyä lomalla vaikka mitä! Oikein ihana loma ollut tähän asti ja onneksi viikko vielä jäljellä ja VAU mitkä kelit on ollut! Mittari on näyttänyt +30 astetta joka päivä!


Marjasato on ollut erityisen hyvä, joten on tullut leivottua kaikenlaista. Leivokset on vain hävinnyt parempiin suihin ennen kuin olen niistä kuvia kerinnyt nappaaman. Olen kovasti ihastunut itse tekemääni vaniljakreemiin. Marjapiirakoita ja viinereitä on etenkin tullut tehtyä. Tein myös gluteenittoman mustikkapiirakan tällä ohjeella vaihtamalla kananmunan kahteen keltuaiseen ja lisäsin täytteeksi edellisten ohjeiden vaniljakreemin. Nam! 



Kartanoissa, kun on nyt tullut kierreltyä niin tuli sitä käytyä vanhalla työpaikallani Erstan kartanollakin. On tuo kaunis kartano! Meidän talon tontti on aikoinaan lohkaistu tämän kartanon karjalaitumelta. Puusto on niin kovasti kasvanut, ettei kartano enää näy keittiön ikkunasta.




Hepat. <3 Etenkin Tippaseni on ollut aivan ihqu. Kummipoikanikin kapusi sen selkään; siinäpä olisi kyllä ihastuttava pari. <3 


Hevostelua tuli harrastettua yhden viikonlopun verran Ratsutalli Uusmattilassakin. Tosin tietokoneen takana kilpailutuloksia näpyttelin, joten ei sitä paljoa edes kerinnyt hevosia näkemään. 




Helteet on saanut hyttyset poistumaan mökiltä, joten mökilläkin on tullut käytyä ja talviturkki heitettyä. Pari kesää tässä olikin välissä ettei tullut uitua laisinkaan. 



Ystäviä on tullut tapailtua ja käytyä mm. Kahvila Karirannassa kakkupalalla; yksi suosikki kahviloistani.

Lahden vesiurut.


Aina maistuu Mehukatti, se on ihan Matti Mehukatti. Pääsin Hopottajana mukaan Mehukatti-kampanjaan. Saatiin kummipojan kanssa maistella uusia Luomu mehukattipillimehuja. Tykkäsimme molemmat kovasti! Hopottamisesta voit luke lisää täältä

Mehukatti Luomu -pillimehut ovat Mehukatti-tuoteperheen uusimmat tulokkaat ja ne ovat täynnä hyvää aitoa makua, ilman lisättyä sokeria. Mehukatti Luomu –pillimehut eivät sisällä lainkaan lisäaineita tai makeutusaineita ja ne ovat säilöntäaineettomia. Maku tulee aidoista hedelmistä ja marjoista, joten mehujen täysmehupitoisuus on jopa 80%.


Passini menee 26 päivä vanhaksi, joten piti ottaa siitä vielä ilo irti ja lähteä ex tempore päiväksi Tallinnaan siskon ja kummipojan kanssa.



Kävimme Burger & Ribi;ssä syömässä. Nuhruinen terassi ja lipevä tarjoilija, mutta burgerit olivat ihan hyvän makuiset.

Tuolla se on ihan perimmäisenä; ihastuttava pieni suklaakauppa! Melkein ohi kävelimme, kun oli niin huomaamaton, mutta onneksi ihan viime hetkellä kyltti paljasti liikkeen. Karu Talu Šokolaadista löytyi valikoima toinen toistaan ihastuttavan kuuloisia suklaapalasia. Ei todella uskoisi, mutta nämä suklaat ovat vegaaneja! Suurena maitosuklaan ystävänä sana vegaani vähän epäilytti maun puolesta, mutta maistamisen jälkeen en todella olisi vegaaniksi uskonut! Ihan mielettömän hyviä! 
Designmyymälä "Oma Asi d_sign store"



Uuteen Rotermann cityyn tykästyin kovasti! Tämä kortteli on aivan D-terminaalin tuntumassa.
Ihan kuuloisia ruokapaikkoja, vaatekauppoja, desing kauppoja...


Päälle 30v vanha jääkaappimme alkoi käydä vähän turhan kylmänä, joten päätimme eilen illalla sulattaa sen sillä tuloksin, että todettiin et ihme ettei se ole syttynyt palamaan!
Jääkaappi lähtee nyt kaatopaikalle ja me lähdemme tästä uuden väliaikaisen jääkaapin ostoon.

Osallistun näillä helteisillä kuvilla viikon Pienen Linnun Makrotex haasteesseen, 
jonka teemana on; lämmin. Käykääpä kurkkaamassa muidenkin lämmin-postauksia.

Pieni Lintu - MakroTex challenge

Helteistä tiistaita!


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Laktoosittomat Skyr rahkat Hopotuksessa

Pääsin Hopottajana mukaan Skyr kampanjaan. Sain K-ryhmän lahjakortin jolla sain käydä ostamassa 3 - 4 purkkia sinikantisia laktoosittomia Skyr rahkoja. Citymarketissa Skyrit olivat huomattavasti kalliimpia (1,49€), joten ostin rahkat Prismasta (0,98€ ja 1,35€). Wanhanajan Vaniljaa ei kuitenkaan ollut Prisman valikoimassa ja juuri sitä halusin maistaa, joten sen ostin omilla rahoillani Citymarketista.

Tämä oli kyllä erityisen mieluinen kampanja. Itse en ole laktoositon, mutta meillä suositaan miehen vuoksi laktoosittomia tuotteita. Skyrit ovat ennestään tuttuja ja maun puolesta olen pitänyt niistä kovasti. Kiitos Skyr ja Hopottajat!


Laktoosittomia makuvaihtoehtoja on neljä: 
- Mango-meloni,
- Mansikka-banaani
- Veriappelsiini
- Wanhan ajan vanilja.

Skyrin hyviä ominaisuuksia:
Se sisältää paljon proteiinia koska sen valmistamiseen käytetään yli kolme kertaa enemmän maitoa kuin jogurtiin. Se valmistetaan pastöroimalla, eli siitä poistetaan neste. Tuotteen valmistuksessa käytetään myös aktiivista maitohappobakteerikantaa, jonka ansiosta Skyr on pehmeämmän makuinen, kuin perinteinen rahka. 

Miinukset:
Suhtaudun nihkeästi keinomakeuttajiin. Tästä lisätietoa sukraloosista ja tästä asesulfaami-K:sta. En ole hysteerikko lisäaineiden suhteen, mutta en näitä keinomakeutettuja rahkoja kyllä ottaisi päivittäiseen/viikottaiseen ruokalistaani mukaan. Keinomakeutusaineet pukkaavat Skyr rahkojen mausta selvästi esille ja usein nautittuna makeus alkaakin jopa tökkimään. Siispä en ole Skyr rahkoja välipalana nauttinut, mutta silloin tällöin harvakseen jälkiruokana. 


Tiesitkö, että Sykr rahkat sopivat myös leivontaan?
Tätä en itse aikaisemmin tiennyt ja tämä olikin kiva tieto. Skyrin omilta sivuilta löytyy useampi herkullisen kuuloinen ohje, mutta minäpä kehittelin omat reseptit sen mukaan mitä aineita kaapeista löytyi. Ohjeet Skyr leivonnaisiini löytyy keittiöblogistani. Skyr voisi kyllä kehitellä myös ihan vain leivontaan tarkoitettuja rahkoja. ;)

Helpot pienet rahkapiirakat

Herkullinen banoffee

Juustokakku uunissa

Helpot rahkamuffinit

Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. fructolaxia, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää vaikka tästä. Jos innostuit liittymään hopottajaksi, niin käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658

tiistai 11. huhtikuuta 2017

P*SKIS #343 ja minun huhtikuuni

Blogiarvonnan voittajalle askartelin kortin, johon hain inspistä P*skishaasteesta
Käyppäs ihastelemassa muidenkin haastekortteja. 


Niin se vuosi ja kolme kuukautta vierähti sairaslomaillen ja nyt on jo toinen viikko töissä menossa! 
Työpaikkani vaihtui päiväkodin toiseen yksikköön, eli tilat ja tavat ovat uudet, mutta työntekijät ovat onneksi tuttuja. 

Teen huhtikuussa vain neljä tuntista päivää ja olen pienten ryhmässä, "ylimääräisenä työntekijänä ilman vastuuta", työkokeilu nimikkeellä. Alunperin suunniteltiin, että siivoilen tyyliin kaappeja jne, mutta koipi tuntuu kestävän ja antavan myöden tehdä ihan omankin (lastenhoitajan) työni tehtäviä. <3 Ulkoilemaan en kuitenkaan ole lasten kanssa mennyt; säntäilemään en oikein kykene.

Ryhmässä on kolmetoista super herttaista lapsukaista, minun sijaiseni, äitiysloman sijainen ja vaihteleva sijainen. Ainakin tähän asti olen tykännyt kovasti, eikä jalka ole kipeytynyt! Lyhennetty päivä näin alkuun on kyllä hyvä, vaikka epäilin sen tarpellisuutta. Koipea tulee huomaamatta mietittyä päivän aikana sen verta paljon ja niin paljon muutenkin uutta, että aikamoinen väsymys on iskenyt töitten jälkeen. Kotiin päästyä malttaa vähän huilahtaa ja sen jälkeen jää vielä aikaa jotakin touhutakkin. 


Viime viikolla tuli pidettyä lautapeli-ilta ystävien kesken. Pelasimme kolme tuntia Bingoa! Olipa huissin jänskä peli. Isäntä toimi meille bingoisäntänä. 


Lauantainakaan ei saanut nukkua pitkään, kun piti herätä jo kukon laulun aikaa ratsastusseurani järkkäämälle hevoset 2017 messuretkelle.




Sunnuntaina kokoonnuimme ensimmäistä kertaa yhdessä uuden nukkekotiharrastajien hallituksen kanssa. Sain tehtäväkseni sihteerin hommat.


Loppukuukausi tulee pitämään sisällään hevostelua, puutarhan hoitoa, ratsastuskilpailuissa pisteiden laskentaa, ratsastusseuran kevätkokoustamista, nukkekoti kerho-iltaa... 



Eilen tein viimeisestä Hopottajilta maisteltavaksi saadusta laktoosittomasta veriappelsiini Skyr rahkasta muffineita iltakahvin seuraksi. Tässä helpossa muffiniohjeessa aineet vain sekoitetaan keskenään, yhdessä kulhossa, ilman vatkaamisia. Namskis! Laktoosittomat Skyr rahkat tunnistaa sinisistä kansista. 


Näillä kuvilla osallistun Pienen Linnun Makro-haasteeseen, jossa tämän viikon teemana on Huhtikuu.
Käy kurkkaamassa tästä muidenkin huhtikuu postauksia ja kuvia.

Pieni Lintu - MakroTex challenge

torstai 30. maaliskuuta 2017

Ekstemporee reissu Tallinnaan ja Zoohon

Onpas ollut mukava viikko ainakin tähän asti. Maanantaina riehui myrsky, mutta me oltiin sillä aikaa ystäväni kanssa katsomassa Pelicans - Kalpa jääkiekkopeliä. Ihan ei peli päättynyt toivotulla tavalla, mutta hauskaa oli!


Myrskytuhoilta vältyttiin. Yhden lavakasvimaani kansi oli lähtenyt lentoon ja paiskautunut hevostarhan aitoja vasten. Kannet ovat tukevasti kiinni ja ovat niin painavia, että ei niitä yksin nostele, mutta niin vaan tuuli oli kannen irroittanut!


Tiistaina leikkelin marjapensaita. Meillä on neljä punaherukkaa, kaksi mustaherukkaa (pohjanjätti ja mortti), kaksi punaista karviaista ja kaksi keltaista karviaista.


Vanhempani kävivät meillä kyläilemässä. Herkuteltiin pienillä mansikka-banaani rahkapiirakoilla, jotka valmistin Hopottajilta saadusta laktoosittomasta Skyr rahkasta. Rustailin ohjeen keittiöblogiini. Skyr rahkat todellakin sopivat leivontaan ja laktoosittomat rahkat tunnistaa sinisistä kansista.

Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. fructolaxia, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää vaikka tästä.
Jos innostuit liittymään hopottajaksi, niin käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658


Keskiviikkona olikin aikainen herätys. Lähdettiin kaverin kanssa Tallinnaan päiväreissulle ilman mitään suunnitelmia, kun kerta halvalla päästiin reissaamaan. Kuljetuksineen reissu maksoi VAIN 10€ henkilöltä! Tallinnassa paistoi aurinko ja oli muutenkin mukavan lämpöinen päivä. 

Kaubamajassa kuunneltiin mahtavaa beatboxaus esitystä.



Päätettiin yllättäen lähteä käymään Tallinnan eläinpuistossa, kun saimme infosta hyvät opastukset. Linja-auto numero 42 lähti Kaubamajan vierestä ja matka maksoi vain 2€ (kesti n. 20min). Bussissa oli näyttö, josta pystyi seuraamaan mitkä pysäkit on tulossa seuraavaksi, joten ei tarvinut epäröidä milloin Zoo pysäkki tulee. Linja-autoja kulkee tiheään tahtiin, joten voin kyllä suositella niiden käyttöä. Pysäkeillä on taulut, mistä näkee mitkä linja-autonumerot niistä lähtevät.

Sisäänpääsy Tallinna Zoo:hon maksoi vain 4€ (kesäkautena 7€). Olemme kuulleet eläntarhan eläinten huonoista olosuhteista ja tämä olikin yksi syy miksi halusimmekin eläintarhassa lähteä käymään. Kieltämättä jotkin aitauksista olisi voinut olla aavistuksen suurempia, mutta eläimet olivat kuitenkin tyytyväisen ja hyvin hoidetun näköisiä. Jääkarhujen olot oli ainuat mitkä oikeasti harmitti, mutta iloksemme vastaamme tuli kyltti jääkarhukuvan kera, jossa luki, että tähän tulee meille uusi koti! Alueelle näytti muutenkin olevan rakenteluja käynnissä, joten näyttäisi, että vanhaa eläintarhaa nykyaikaistetaan pikku hiljaa. 💜 

Meiltä alkoi aika loppumaan, joten harmiksemme norsut ja virtahepo jäi näkemättä. Näimme vain norsujen tyhjän ulkoaitauksen, mikä oli myöskin erittäin hieno. Voin kyllä lämpöisesti suositella Zoossa vierailua! Villinä ja vapainahan näiden eläinten kuuluisi olla, mutta eläintarhat tekevät myöskin paljon hyvää työtä kuten ehkäisevät lajien sukupuuttoon kuolemisia. Eläintarhoilla on myös mielestäni tärkeä rooli lasten kasvatuksessa. Toivottavasti näiden hienojen eläinten näkeminen herättäisi lapsissa empatiaa kunnioittaa ja arvostaa eläimiä sekä luontoa. 💙 







Aika riensi todella nopeasti, joten emme kerinneet käydä maissa kauppoja kiertelemässä, mutta eipä se haitannut. Kaubamajalta (Viru-hotellilta) otettiin taxi satamaan, joten ei ainakaan jääty laivasta. Taximatka maksoi vain 5€. Taximatkan hinta kannattaa sopia kuljettajan kanssa jo lähtiessä!
Laivalla herkuteltiin lehtipihveillä ja jälkkäriksi Daimia. 

Oli kyllä erityisen miellyttävä ja rentouttava päiväreissu! Se, että joutui vähän poistumaan mukavuusalueelta ja uskaltautua bussiin ja taxiin, niin se kannatti! Me selvittiin kunnialla! Jalkakin tykkäsi tasaisella kävelystä, eikä ottanut reissusta ollenkaan nokkiina! Kuljetukset Lahesta, laivamatkat, bussimatkat Virossa ja taximatka maksoivat henkilöltä yhteensä vain 16,50€ ja siihen päälle vain syömiset, niin oli kyllä edullinenkin retki!



Tänään olikin sitten oikein super hyvän mielen hevostelupäivä. Tirppani <3. Se nyt oli vaan ratsastaessa tänään ihan super. Myygelini on aina ihana <3. 

Ponin kanssa kauhisteltiin, kuinka hyötyjäpisteen roskat ovat uhkaavasti leviämässä
heinäpellollemme hevosten heinän joukkoon.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...