Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvila. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. toukokuuta 2021

Minilomalla Savonlinnassa

Kävi hyvä tuuri ja voitin meille yöpymisen Savonlinnassa Hotelli Saimassa. Eipä ole lapsen syntymän jälkeen tullut oltua yötä poissa kotoa. Häämatkakin jäi tekemättä, vaikka silloin ei ollut vielä koronasta tietoakaan. Reissun puitteet oli kyllä nyt niin upeat, että tämä meni kyllä ihan häämatkasta, vaikka lapsikin oli mukana. Teki kyllä hyvää poistua kotinurkista! Vaikka ensin kyllä vähän jännitti, kun ollaan koronan suhteen oltu niin tunnollisia, että kannattaako reissuun edes lähteä. Kannatti! Oikein turvallinen reissu oli.

Matkamme starttasi kotoa lounaan jälkeen. Lapsi ilmeisesti vaistosi, että jotain jännää ja erillaista on luvassa, kun malttoi nukkua vain puolen tunnin päikkärit. Juvan ABC asemalla pysähdyttiin syömään eväitämme, huoltoaseman leikkipuistossa. Olipa muuten kiva leikkipuisto! Lahdesta Savonlinnaan ajaa kolmessa tunnissa.

Heti hotelliin sisään astuessa saimme lämpöisen vastaanoton ja tuli tervetullut tunne. Vitsit, miten viihtyisä ja ihana hotelli! Me pääsimme yöpymään The castle view huoneessa.

Ilta meni vanhassa kaupungissa kävellessä ja huissin kivassa Pikku kakkosen leikkipuistossa leikkien.












Aamu starttasi huoneeseen tarjotulla maittavalla ja runsaalla aamupalalla. 
Ennen kotimatkaa oli ihan pakko hotellin kahvilasta ostaa kakkupalat mukaan. Valinnan vaikeus iski, kun olisin halunnut maistaa kaikkea. Kahvilan tarjottavat tulevat hotellin omistajan veljen HerkkuPekka leipomosta.  

Kotiin palattiinkin Punkaharjun ja Lappeenrannan kautta. Häissä kyllä polkaisimme kakkua leikatessa, mutta yhteinen kahvittelu jäi välistä, koska hyödynsin vapaan wc:n ja kävin imettämässä vauvan. Punkaharjun kohdalla lapsi nukkui, joten nautimme nyt sitten keskenämme kakkupalamme oikein kaunista järvimaisemaa ihastellen. 

Poikkesimme vielä Lappeenrannan torilla leikkimässä ja syömässä vety lihikset.







Oli kyllä erityisen mieleinen reissu. Hotellille ja sen kahvila ravintolalle annan täydet viisi tähteä!
Voisin haluta mennä toistekkin, joten suosittelen lämmöllä Saimassa vierailua!

Kiitos Hotelli Saiman väelle onnistuneesta minilomasta!

Ps. Meidän reissun aikana Saimassa kuvattiin Sami Kurosen uutta ohjelmaa. 
7.7 klo. 21.00 Saima jakso esitetään Livillä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Syksyn merkkejä ja herkkuja

Nyt se syksy sitten virallisesti saapui. Pienen Linnun tämän viikona Makrotex haasteen teemana onkin syksyn merkkejä. Haaste kuvat otin takapihan koivikosta.







Omenat ja omenaleivonnaiset on myös selvä syksyn merkki. Kehitelin porkkanakakulle vahvan kilpailijan; Suussa Sulava Helppo Kinuski Omenakakku.


Jos ei itse viitsi leipoa ja kahvi- ja leivonnaishammasta kolottaa, niin voin suositella Lahden Nastolassa sijaitsevaa ihastuttavaa Immilän Myllykahvilaa. Myllykahvila on vielä syyskuun auki joka päivä klo. 10.00-20.00, myös sunnuntaina!


Mukavaa sunnuntaita ja leppoisaa alkavaa viikkoa! 
Käykää kurkkaamassa muidenkin syksyn merkkejä postauksia.

Ps. Jos et vielä ole ottanut, niin käy ottamassa 

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Päiväretki Porvooseen

Meidän pikkupoika on tänään jo kuukauden vanha! Meille kuuluu tämän hurmurin kanssa oikein hyvää. Aika lailla 24/7 on mennyt ihan pojassa kiinni, mutta kyllähän tuota söpöläistä ihan mielellään koko ajan tuijotteleekin. <3 Postauksia en ole malttanut tänne rustailla, vaikka aiheita kyllä olisi. Kun tässä pikkuhiljaa alkaa päiviin löytymään jonkinlaista rutiinia, niin ehkä sitten taas vähän aktivoidun enemmän. :D

Palataanpa ajassa kuukausi taaksepäin, kun vaavi oli vielä masussa. Lääkärihän siis käski nauttia kesästä ja lomasta ja vaikka vähän reissata, kun näytti siltä, että vaavi ei olisi vielä vähään aikaan syntymässä. Tätä ohjetta noudatin ja suuntasimmekin päiväksi Porvooseen. Olo oli vallan mainio, eikä normaalista poikennut mitenkään.

Ensimmäisenä kävimme Noark Worldissa, jossa oli ihan mielettömän hieno pienoismallinäyttely! Taidokkaasti tehdyssä näyttelyssä oli esillä koko Suomen tunnetuimpia nähtävyyksiä/rakennuksia minikoossa. Käymisen arvoinen paikka!

Porvoon vanhassa kaupungissa kävelimme ristiin rastiin ja tällä kertaa pääsin käymään Porvoon nukke- ja leulumuseossakin, kun viime kerralla meni just nenän edestä kiinni. Museo on kovin pieni, mutta nähtävää oli valtavasti! Yritän vielä tehdä museosta nukkekotiblogiini oman postauksen. Aivan ihana museo! <3





PetriS Chocolate Room









Kotimatkalla poikettiin Bosgårdin luomutilalla syömässä talon burgerit. Voin suositella! Todella herkullinen ateria ja sisälsi vielä alkusalaatinkin.





Reissulta kotiin tarttui mukaan perunalimppua, herneitä ja Brunbergin suklaata.


Illalla tekaisin vielä suklaakakun, josta piti tulla Tipan syntymäpäiväkakku (oli kiva palata laitokselta kotiin, kun jääkaapissa odotti herkullinen suklaakakku). Haravoitiin piha siistiksi heinäkuormien sotkuista ja katsottiin leffa. Päivä päättyi yllättävästi lapsivesien menoon ja tuli lähtö synnärille...


 Mites teidän heinäkuu on mennyt? Ootteko helteistä nauttineet?

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Villiyrtit ja yrtit pop up kahvila

Täällä Villähteellä Liike- ja yrityskeskus Korin, kukkakauppa Villiviinin tiloissa järjestettiin sunnuntaina ihastuttava villiyrtit ja yrtit pop up kahvila, jossa kävimme herkuttelemassa siskoni kanssa. Itse tehdyt leivät, levitteet ja juustot olivat erittäin maistuvia ja jälkkäri vohveli kruunasi kokonaisuuden. Nokkospestosta saimme ohjeen mukaan ja sitä on kyllä itsekkin tehtävä! Ja voi miten kivasti oli käytetty maahumalaa ja kuusenkerkkiä koristeena! 

Tuoreiden yrttien käyttöä olen kovasti yrittänyt opetella ruoanlaitossa ja leivonnassa ja pikku hiljaa rohkeutta onkin tullut lisää kokeiluun. Omasta kasvimaasta saan tällä hetkellä ruohosipulia, basilikaa, oreganoa, tilliä, sitruunamelissaa, sitruunatimjamia ja sipulin varsia. Villiyrteistä olen käyttänyt lähinnä vain vuohenputkea ja nokkosta. 


Maahumala
Maahumalan kirpeän aromikkaita lehtiä voi käyttää mausteena esim. salaatinkastikkeissa, keitoissa ja muhennoksissa. Kasvilla on yskää lievittävä ja limaa irrottava vaikutus. Sitä käytetään rohdoksi flunssan ja astman ärsyttämien keuhkoputkien hoitoon. Sitä on käytetty myös masennusta lievittävänä rohtona, nuuskana päänsärkyyn, sekä maahumalan karvasaineilla on ruokahalua ja ruuansulatusta parantava vaikutus. Kasvin keitteeseen kastetulla kääreellä voi hoitaa myös haavoja ja mustelmia. Maahumalan sisältämä pinokamfoni on myrkyllistä suurina annoksina. Tämän vuoksi kasvin sisäisessä käytössä on oltava varovainen!




--------------------------------------------------------------------------------------

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Maaseutumatkailua Avoimet Kylät merkeissä

Eilen käänsimme auton keula kohti Artjärveä ja lähdimme katsomaan miten siellä Avoimet Kylät näyttäytyvät. 

Ensimmäisenä kävimme Kyöstilän tilalla
Kyöstilän tila on Orimattilan Villikkalassa sijaitseva vuodesta 1688 samalla suvulla ollut maatila.
Kyöstilässä tuotetaan Valio-maitoa nykyaikaisin menetelmin, mutta tilan perinteitä unohtamatta. Lypsyrobotti Asko lypsää tilan reilua 60 lehmää uutterasti kellon ympäri. Tilalla on avattu viime keväänä farmipuoti, jossa myydään tilan omaa naudanlihaa. Kyseessä on todellista lähilihaa, koska koko lihaketju tapahtuu Orimattilassa.

Aamupalasta oli jo vierähtänyt aikaa, joten pieni välipala oli ihan paikoillaan. Välipalaa tarjosi Kyöstilän grilliteltta. Kyöstin pätkä grillimaggara olisi voinut olla paistuneempaa, mutta olipa muuten lihaisaa ja hyvin maustettua! Jälkkäriksi kahvit ja korvapuustit hämyisän tunnelmallisessa aitassa. Saatiin myös maistella Valion hedelmä smoothieta.

Mitään lihatuotteita ei kotiin voitu ostella helteen vuoksi, mutta ostettin farmipuodista lähitilan, eli Valkilan viljatilan sämpyläjauhoja ja kaurahiutaleita. Valkilan tilan kaurahiutaleita (joita kannattaa säilyttää jääkaapissa) ollaan aikaisemminkin ostettu ja niistä saa valmistettua erittäin hyvää puuroa!  








Artjärven maamiesseurantalon ja vanhan muuntajan kautta suuntasimme Artjärven kirkolle ja vilja makasiinille. Vähän mattimyöhäisenä saimme vielä kurkata makasiinin sisälle, joka pitää sisällään mielenkiintoisia museoesineitä menneiltä ajoilta. 






Sitten suorinta reittiä Lahteen ja Miniatyyri Markkinoille ihastelemaan ihania miniesineitä ja tuotoksia. Omat miniaskarteluni eivät nyt ole edenneet oikean kodin remontin vuoksi, mutta voisihan tässä joku päivä jotain yrittää askarrellakkin, kun mieli niin kovasti tekisi.



Ihan huippua, että Avoimet Kylät päivänä monessa paikassa oli myös järjestetty pihakirppiksiä! Matkaani tarttui potkumopo ja lumikola (yhteensä 2€), käyttämätön "krokotiililaukku" (0,20€) ja neljä kahvipurkkia (yhteensä 4€)


Kirppislöytönä löytyi myös nämä ihanat Esteri Tomulan seinälautaset (15€ kappale).


Kävitkö sinä jossakin Avoimet Kylät kohteessa?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...