tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulu Koivikon Katveessa

Kylläpä aika rientää. Tänään on meidän yhdestoista kihlajaispäivä. Alla oleva edesmennys suomenhevostamma Sykerö tutustutti meidät isännän kanssa Tapaninpäivän rekiajelun merkeissä 2004.


Jouluaatoaamuna kävimme appivanhempieni luona joulupuurolla, jonka jälkeen tulimme kotiin valmistelemaan joululaatikoita. Bataattilaatikko valmistui hyväksi havaitulla reseptillä, mutta porkkanalaatikkoon tuli vähän twistiä chilistä ja sinihomejuustosta. Imellettyä perunalaatikkoa on myös ehdottomasti oltava joulupöydässä!


Poikkeuksellisesti kattasin meille sinivalkoisen joulukattauksen, kun menin voittamaan Fazerin facebook-kilpailusta niin kauniin Suomi100 Iittalan Kastehelmi astiaston. Massu tuli täyteen ja ruoka oli hyvää!



Iltakahvit käytiin perinteisesti nauttimassa siskoni luona. Kylläpä pukki toi taas mieleisiä lahjoja! Kuvasta puuttuu huppari, jonka otin jo heti käyttöön. Pääsemme isännän kanssa tammikuussa siskoni perheen seurassa tutustumaan Fazerin vierailukeskukseen. <3 
Myöhään illalla kävimme vielä viemässä haudoille kynttilät. 


Kaksi haikeaa aamua takana, kun ei ole enää ollut avattavissa ihastuttavia nukkekoti joulukalenteripaketteja. Kalenterista paljastui joka aamu aivan mielettömän ihastuttavia mini-esineitä. Kaikki alla olevat esineet tulivat paketeista. <3 Kiitos näille kuudelle ihanalle ministelijälle jotka lähtivät kanssani joulukalenterivaihtoon! 


Aatonaattona oli aikamoinen lumimyräkkä, mutta itse aattona paistoi kauniisti aurinko ja oli muutama pakkasaste.




Joulupäivänä tuli nukuttua pitkään. Tipan kanssa ratsastelimme pellolla ja heppailujen jälkeen lähdimme käymään mummini luona. 
Illalla nautimme vielä jouluruokaillallisen ja kaivoimme tähän kattaukseen kalatkin esille, joita emme tarkoituksella aattona syöneet laisinkaan. Nam nam!






lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulukukkailoittelua

Tiistain kauppareissulla oikein törsäsin Citymarketissa ja ostin jopa kaksin kappalein joulukukkia. Ostin punaisen tulilatvan ja joulukaktuksen. No eipä olleet kukkaset kuitenkaan hinnalla pilattuja; maksoivat vain 1€ kappale! Oikein eläväisiä ja kauniisti kukkivia. 




Osallistun tällä postauksella Mansikkatilan mailla Tainan jouluiseen kukkailoitteluun.
Käythän kurkkimassa muidenkin joulukukka-postauksia.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Hämärän hyssyilyjä

Tänään vietimme töissä päiväkodissa lapsiryhmäni (1-3v) kanssa pikkujouluja/hämärän hyssyjä. Pukeuduimme pyjamiin ja tonttulakkeihin. Aamu alkoi joulupuurolla, jonka jälkeen hiljennyimme pieneen valo-tuokioon ja koristelimme joulukuusen. Voi miten mukavaa oli lapsista, kun nukkumaan käytäessä ei tarvinut riisua mitään vaatteita, vaan sai mennä oma pyjama päällä nukkumaan. Iltapäivästä jorailtiin joululaulujen tahtiin. Tonttuja on oikeasti olemassa! Oikea tonttu kävi kurkkimassa ikkunan takana!


Joulukalenteri-maisemaan syttyi tänään tähti taivaalle. Toteutamme joulukalenterimme Askartelukaappi-blogin joulukalenterisadun mukaisesti.




Mies kävi tekemässä ruokaostokset ja oli ostanut itselleen suklaajoulukalenterin ja minulle korukalenterin. <3 Nyt minulla kaksi ihastuttavaa joulukalenteria! 



Maa peittyi taas tänään lumella ja mies lähti juuri aurailemaan. Sunnuntaille on lupailtu reippaasti plussa-asteita ja vesisadetta, joten tämän kirjoittamisen jälkeen aion lähteä ottamaan lumesta ilon irti ja painua pellolle Tipan-kanssa ilta-ratsastelemaan. <3 Mukavaa viikonloppua!  Huomenna minua ja Pikku Myytä voi tulla tervehtimään Erstan kartanon sydänpuistoon ja tekemään kartanolta jouluostoksia pukinkonttiin. 


PS. Minit Koivikon Katveissa blogissani alkoi talliprojekti joulukalenteri!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...