sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Remonttimateriaalit miltein hommattu

Päivät ovat selkeästi jo pidentyneet ja sen myötä oma vireystilakin on kohonnut. Töiden jälkeen illat menevät lähinnä hevosten kanssa touhutessa, mutta on sitä muutakin tullut tehtyä. 

Saimme loistavan idean miten yläkertamme tulee kokemaan muutoksia. Teemme yläkertaan vaatehuoneen ja saan jopa haaveilemani pienen aulan. Kipsilevyjä pitäisi vielä käydä ostamassa, mutta muuten on pintamateriaalit hommattu. <3 




Pääsin mukaan Tuulikin Kukkia ja koukeroita blogin siemenkirje-vaihtoon. Tästä innostuneena ostin pussin keijunmekon siemeniä, joita voisin myös laittaa siemenkirjeeseen mukaan. Etenkin puutarha facebook-ryhmässä esiteltiin viime kesänä niin upeita keijunmekko kuvia, että iski halu kokeilla itsekkin näitä kasvattaa. En kyllä ihan vielä tiedä mihin nuita haluaisin kasvamaan laittaa, mutta onhan meillä tilaa. 


Nukkekoti harrastajien jäsenlehti ilmestyi tällä viikolla. Kannessa ja takakannessa komeillee minun ja äitini seitseämän veljestä kesäteatteri.






Ystävän päivä on vasta reilun viikon päästä, mutta minä olen kyllä viettänyt tällä viikolla ystävän viikkoa. <3 Eilisille vieraille leivoimme Valion ohjeella sitruunapai piirakan ja lihapullamuffinsseja. Molemmat leivokset olivat kyllä harmillisesti vasta tänään kunnolla maustuneet. Jatkossa nämä leivokset pitääkin sitten tehdä jo edellisenä päivänä, jos meinaa vieraille tarjota. 


 Mitenkäs teidän viikko on mennyt? Mukavaa pakkas sunnuntaita! 
Itse olen tässä jo hevoset tänään liikuttanut ja nyt odotan siskonmakkarakastikkeen (mies kokkaa) valmistumista ja syömisen jälkeen painun yläkerran komeroiden kimppuun. 
Vintit ja komerot saavat jäädä, mutta komeroiden sisältö kaipaa uusia pintoja. <3 

6 kommenttia:

  1. Voi miten kivat tilat teillä on ylhäälläkin, siinäpä onkin kivasti puuhaa! Sitruunapie maistuis kyllä minullekin, marenki on leivonnaisissa ihanaa! Minäkin pääsin samaan siemenkirje ketjuun vaikka vain pieni parvekeviljelijä olenkin :D
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitjat et olen innoissani tuon yläkerran suhteen! Siel tulee muutoksia tapahtumaan. ;) Tuo siemenkirje ketju kuulostaa kyllä todella hauskalta ja jes se on jo lähtenyt matkaan! :D

      Poista
  2. Herkullisen näköinen sitruunapiirakka, sekä kaunis yhdistelmä lyhty potkukelkassa :)
    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potkukelkka ja lyhty on miehen tekemä asetelma ja kuvakin on sen ottama. Kuva ilahdutti kovasti, kun sain sen whatsappilla. <3 :D Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  3. Herttinen miten ihanat leipomukset ja paistokset ♥ ja kaikki muukin. Nukkekotilehti on varmaan ihanaa saada... Siitä muistankin että minulle pitäisi vihdoin alkaa tulla kuukausi sitten tilaamani Kotivinkki. Muistaakseni tilaus alkaa 7.2. eli huomenna 🙂

    Mahtavan hieno remonttisuunnitelma ♥♥♥ Olen itsekin mietiskellyt vaatehuonetta teeveen remppaohjelmia katsoessani, mutta meillä ei ole ullakkoa.

    Hyvää tätä viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotivinkki on ihana lehti! <3
      Meidän vaatehuone ei tulekkaan ullakolle. ;) Esittelen kyllä siitä sitten kuvia. :D Mukavaa viikkoa! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...