lauantai 17. maaliskuuta 2018

Talvinen maaliskuu

Milloinkohan kevät mahtaa tulla? Viikko sitten satoi parisenkymmentä senttiä uutta lunta ja pakkastakin on pidellyt, joten kovin on talviset kelit vaikka maaliskuu on jo puolessa välissä! Tänäänkin sentään aurinko paistoi, mutta viima tuntui kylmältä.

10.03.2018







17.03.2018



Keskiviikkona oli Päijät-Hämeen Nukkekoti Harrastajien vuosikokous ja illassa tehtiin samalla minikokoisia apuvälineitä jalkansa satuttaneille nukkekotilaisille (omat tekeleeni kaipaavat vielä maalausta). Uudella nyt alkavana kaudella en ole enää hallituksessa mukana. Jalkani on kuntoutunut siihen malliin, että ratsastus on jälleen ykköslajini ja hevostelu viekin ison osan vapaa-ajastani. 



Kotona hevostelu tuppaa olemaan kovin yksinäistä, kun ratsastustunneillakaan ei tule enää käytyä niin pitäähän sitä yrittää pitää kuitenkin joku yhteys muihin harrastajiin. Nastolan Urheiluratsastajien hallituksessa siis yhä mukana. 


Tänään ratsastusseuralaisillemme tarjottiin loistava ratsastajan lihashuolto ja kehonhallinta luento sekä käytännön harjoituksia Fysio Move Nastolan tiloissa. Harjoitukset olivat kyllä niin minun kropalle sopivia ja oikeasti tehokkaita, vaikka olivatkin sangen yksinkertaisia liikkeitä! 

Hevonen on herkkä eläin. Jotta yhteistyö hevosen kanssa olisi saumatonta ja sekä ratsastaja, että hevonen pysyisivät terveenä niin vaatii ratsastus ratsastajalta yllä olevan taulukon mukaisien ominaisuuksien olevan kunnossa. Ratsastus ei niinkään kehitä kuntoa, mutta se ylläpitää sitä. Ainukainen viikottainen ratsastustunti ratsastuskoulussa kaipaa siis rinnalleen muita liikuntalajeja. Mitä parempi tasapaino, fyysinen kunto ja kehon hallinta ratsastajalla on niin sitä kevyemmin hevonenkin kykenee liikkumaan ja saa ratsastuksen näyttämään helpolta ja kauniilta.   

Ratsastuskouluissa tuntihevoset ovat oppineet antamaan ratsastajalle anteeksi heidän tekemiään virheitä, mutta yksityishevoset pysyvät herkempinä reagoimaan ratsastajan liikehdintään. Tippa hevosenikin on erittäin hyvä peili näyttämään omat jäykkyyteni, vinouteni ja heikkouteni! Siispä varasinpa tänään itselleni ajan fysioterapeutille!

© Kuva kopioitu Fysio Move facebook sivuilta.
"Fysio Move Nastola studiolla mietitty ratsastajan kehonhuoltoa ja mitä on kehonhallinta ratsastuksen näkökulmasta. Lonkkien liikkuvuus on yksi edellytys hyvälle istunnalle. Kuvassa harjoite mikä vapauttaa erityisesti lonkan koukistajien kireyttä. Tervetuloa oppimaan lisää PhysioPilates viikko tunneille."


Maistuisko lihis nakilla? ;) 

Vielä kerkiää osallistumaan arvontaan!
Onko jossain muualla päin Suomea kevään merkkejä jo havaittavissa? :)

12 kommenttia:

  1. Täälläkin on ihmetelty lumista talvea, voipi olla melkoiset lammikot kun lumet alkavat sulamaan. Kumiveneen voisi kaivaa varastosta hollille. 😀 Olen nyt syksystä asti käynyt kuntosalilla ja kyllä voin lämpimästi kaikille suositella. Vaikka lihasta ei naisihmiselle hirveesti voi kertyä niin voimaa on tullut huomattavasti ja siten painot tuplaantuneet syksystä. Töissä jaksaa paremmin eikä ole enää ollut niska-hartialipuja. Fyssari on minulla ollut hyvänä treeniapuna, hänen kanssa katsottu oikeat liikeradat ym. Mukavaa kevään osotusta sinne. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voin olla kiitollinen, että meillä tuulee täällä usein; jos se vaikka kuivattaisi sulamisvedet. Eipähän tule loppumaan kaivosta vesi! :,D
      Loukkaantumisen vuoksi ja kun vuoden käveli kyynärsauvojen kanssa, niin aika rapakunnossa tässä on. Harmittaa, kun aika tuppaa olemaan niin kortilla. Meillä olisi tuossa peltomme toisella puolella, lyhyen kävelymatkan päässä "liikuntakeskus", jossa olisi vaikka mitä kehonhuoltotunteja tarjolla. Pitäis melkein ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä näitä tunteja kokeilemaan!
      Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  2. Ompas siellä lunta! Täällä on enää matala hanki siellä täällä ja osa kävelyteistä lähes sulia. Kivaa päivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuviikolle on joka päivälle luvattu vielä lisää lunta. Ihan sellainen tammikuu fiilis, kun katselee ikkunasta pihalle. :D
      Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  3. Toisaalta on tosi ihana keli. Nytkin viikonloppuna aurinko paistoi ja oli mitä parhaimmat ulkoilukelit. Pääsi menemään järven jäällä jne.
    Mutta toisaalta saisi se maa alkaa jo näkymään. Olisi kiva kun pääsiäisenä olisi jo keväinen keli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastuskelit on olleet pohjiltaan oikein suotuisat; on voinut ratsastaa niin kentällä, pellolla, kuin umpihangessakin. Kylmäkään ei ole tullut ja aurinko on paistanut aika monena päivänä. <3 Ihana talvi siis ollut. Koko viime kesänä ja syksynä oli niin märkää koko ajan, että ratsastus meinasi olla hyvin turhauttavaa, kun piti varoa liukkautta ja aina oltiin sateesta märkiä. Mutta kyl tää nyt puoli vuotta kestänyt valkoinen talvi voisi pikkuhiljaa alkaa vaihtumaan vihreyteen. :P Tälläkin hetkellä täällä meillä sataa lunta! Puunoksatkin on taas ihan lumen peitossa. xD

      Poista
  4. Aikamoiset nietokset vielä siellä! Täällä Tampereella ei sentään ole lunta enää noin paljoa, mutta pakkasta piisaa edelleen. Toivotaan, että pääsiäinen toisi mukanaan kunnon kevätkelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut pystyyn, että pääsiäisen jälkeen alkaisi lumet saamaan kyytiä. Tänäänkin satoi useaampi sentti vielä lisää. Lahti on kuitenkin aika Eteläistä Suomea, eli ei ihan näin paljoa tarttis lunta enää täälläkään olla. :)

      Poista
  5. Lunta tuntuu piisaavan edelleen ja tänäänkin sitä lisää tänne meille saatiin. Pääsääntöisesti tykkään talvesta ja varsinkin tästä kevättalvesta ja auringosta. Ihania nuo hevoset. En ole koskaan juuri ollut hevosten kanssa tekemisissä, mutta viime aikoina tullut mieleen, että olisi kiva kokeilla ehkä ratsastusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa mennä kokeilemaan, jos suinkin mielesi tekee ratsastusta kokeilla. Islanninhevosvaellukset on esimerkiksi loistavia ihan ensikertalaisillekkin, kyseisen hevosrodun lempeän luonteen ansiosta. :D
      Kerrankin on ollut hyvät kelit ratsastukselle lumen ansiosta, joten en saisi valittaa, mutta kyllä se kevät pikku hiljaa voisi alkaa tulemaan. :P

      Poista
  6. Itse olen täysin vakuuttunut, että meidän pihalla on lunta yhä toukokuussakin. Niin käsittämättömän nietokset on ympäriinsä, lunta on yli puoli metriä kauttaaltaan! Ja niin kauhea kevään kaipuu se vain kaihertaa.. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä alkaa täälläkin tuntumaan. Maanantaillekkin on luvattu lumisadetta jopa niin paljon, että 25cm pitäisi hanget yhä kohota. Onneksi aurinko on sentään paistanut. <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...