sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Päivä Hämeenlinnassa

Päätettiin aamupalan syömisen jälkeen lähteäkin käymään Hämeenlinnassa Wanhanajan lelumarkkinoilla, jotka järjestettiin Palokunnantalolla. Olipa ihastuttavat puitteet ja markkinat täynnä aivan ihania nukkekotiesineitä. <3 


Markkinoilta suunnattiin Hämeen linnaa katsomaan. Linna kierrokselle emme kuitenkaan osallistuneet.



Linnalta suuntasimme pidemmän reitin kautta Aulangon näköalatornille. Reittivalinta osui just nappiin! Olemme kovasti halunneet käydä Metsänkylän navetassa ja sunnuntaisin avoimessa Kahvila Leivintuvassa pannukakulla ja aivan vahingossa nämä ihanuudet tulivatkin reitillämme vastaan. Leivintupa osoittautui ihanan hämyisäksi ja tunnelmalliseksi kahvilaksi, eikä kyllä pannukakuissakaan ollut moitittavaa.  Metsänkylän kartanon ympäristö on pidetty kauniisti huollettuna ja löytyipä sieltä siisteissä aitauksissa super söpöjä aaseja, poni ja alpakoitakin. <3 









Aulangon luonnonsuojelualueella on lumoavan kaunista. Näköalatornille mutkittelee tunnelmallinen yksisuuntainen asfaltoitu tie ja heti alueelle ajettaessa auton edestämme loikki satumaisesti metsäkauriita. Jo tornin juuren näköalatasanteelta avautuu upea kansallismaisema ja reilun 200 portaan jälkeen huipulta avautuu vielä upeampi näköala. Pois tornilta ajetaan eri reittiä, jota ympäröivät myös upeat metsä- ja lampimaisemat. Joskus on otettava eväät mukaan ja lähdettävä nuihin maisemiin ihan patikoimaan! Houkuttelevia eväspaikkoja näytti olevan runsaasti tarjolla. Lapsiperheillekin varmana mieluisa retkikohde!







Ajoimme vielä takaisin Hämeenlinnan keskustaan, kun olin aikaisemmin bongannut houkuttelevan näköisen ravintolan. Julkisivu ja terassi antoi odottaa ihan muuta. Sisälle astuessa olikin hauska yllätys, että ravintola olikin sisustettu fiftari tyylillä ja jos ei kotona olisi hepat olleet odottamassa niin olisimme kyllä keilaamaankin menneet; ravintola piti nääs keilahallinkin sisällää. Fifth Avenue:n henkilökunta oli ihanan hyvän tuulista ja palvelu ja ruoka oli hyvää. Iso plussa suklaakonvehdista, joka tuli kahvin mukana.





Oletko sinä käynyt Hämeenlinnassa tai Aulangolla?

10 kommenttia:

  1. Aulangon näköalatorni on aivan ihana paikka. Mekin siellä vierailimme kesällä 2017, ja maisemat todella ihastuttivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin heppaihmisenä kateellisena katselin, kuinkä siellä oli hevosille merkattu omia ratsastuslenkkejä. Kyllä nuissa maisemasissa olisi upea ratsastella! <3 :)

      Poista
  2. Oi, ihanan tunnelmallista! :) Hämeenlinna on meiltä (Turusta) päin vähän vaikeasti tavoitettavissa - pitkä automatka ja huonot julkisen liikenteen yhteydet - mutta olen kuitenkin käynyt siellä muutaman kerran. Aulangolla en sen sijaan ole ikinä käynyt, vaikka kohde vaikuttaakin houkuttelevalta! Näkötorni ei tosin liene paras paikka näin korkeanpaikankammoiselle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahdesta tuonne ajoi vain tunnissa, mutta silti Hämeenlinna on jäänyt meille vieraaksi kaupungiksi. :P Alhaalla näköalatasanteelle ei tarvitse kiivetä ollenkaan ja sieltä avautuu jo ihan mieletön maisema. :D Tornikin sinällä soveltuu korkeanpaikan kammoiselle, kun nousu tapahtuu turvallisesti "pienissä erissä" vankan tornin sisällä, joten siellä ei ainakaan pääse jo huimaamaan. Tornikin on tosiaan niin jykevä, ettei tuuli keinuta sitä laisinkaan, joka tekee turvallisemman olon huipulla. :D

      Poista
  3. Me käytiin kans viime syksynä Aulangolla ja se on kyllä upea paikka. Haluan sinne mennä tänä syksynä uudelleen, jos vaan aikataulut antaa myöden! ♥
    Ja tuo Fith Avenue on mullakin käyntilistalla. Sinne on myös koirat tervetulleita ja heille on siellä oma menu. Mitäköhän Viski mahtais listalta valkata.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulle riittää ihan vain tällainen kotimaanmatkailu, kun Suomessa on näin upeita paikkoja. <3 Ravintola oli kyllä hauska yllätys. Fiftari tyyli ei näy ulos, mutta terassi näytti niin kutsuvalta, että jo se sai palaamaan takaisin keskustaan. Nimeenkään en kiinnittänyt huomiota. Oikein viihtyisä ravintola! :D

      Poista
  4. Tosi kivan kuuloinen reissu ja voi, mitä herkkuja! Siitä on aikaa, kun olen tuolla suunnalla käynyt, mutta kiva olisi joskus taas käydä. Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Vaikka meiltä on vain tunnin ajomatka Hämeenlinnaan niin silti voisin kyllä tuonne yöpymäänkin jäädä; nähtävää on paljon. :) Mukavaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat kuvat Hämeenlinnasta. Vietin siellä kolme vuotta lapsuudessani. Kuvat toivat mieleen monia muistoja.
    Kiva päivä teillä.
    Ihanaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä Hämeenlinnaan ajaa vain tunnissa, mutta silti se on jäänyt ihan vieraaksi kaupungiksi. Harmi, että alkoi satamaan vettä; olisi ollut kiva vähän enemmän kierrellä keskustassa jalkasin. :) Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...