torstai 19. syyskuuta 2019

Alkusyksyn kuulumisia

Niin se vaan elokuu vaihtui syyskuuhun ja kesä meni. Syyskuukin on jo puolessa välissä ja viime yönä oli ensimmäinen hallayökin. Arkeni pyörii Leevin ympärillä. Jäbä kasvaa ja kehittyy ihan valtavalla vauhdilla. Lauantaina Leevi täyttääkin jo kaksitoista viikkoa. Joku voisi vähän ajan kulua hidastaa, kun vauva-aika tuntuu tähän tahtiin menevän ihan liian nopeasti ohi. Kyllä meillä kitistään ja itketään, kun vatsaa väntää, mutta enimmäkseen kuitenkin jokellellaan tyytyväisenä. Yölläkin herätään syömään melko tiuhaan tahtiin, mutta onneksi aamuisin tuo isä ottaa pojan alakertaa niin olen saanut vielä jatkaa unia. 

Vauva-arjesta yritän tehdä jossain vaiheessa ihan omankin postauksen. Yhtenä postaus aiheena tulee myös olemaan remontoitu olohuoneemme, joka saa tänään lattialistat paikoilleen. ;) 





Lavakasvimaa ei tänäkään vuonna pettänyt porkkanasadolla. Yllä olevat porkkanat ovat pienemmästä päästä. Porkkanaa tuleekin nyt paljon syötyä ja käytettyä kaikenlaisessa muodossa. Porkkanakakku on yksi suosikki leivonnaisista. Nakukakuksi tehtynä se vasta herkullista onkin! Joka suupalalla tuota ihanaa kuorrutetta: nam nam!

Parhaat ruokablogit sivustolla on menossa syyskilpailu. 
Käykää tekin TÄSTÄ äänestämässä omaa suosikkianne. 
Oma porkkana-kinuski nakukakku ohjenikin on kilpailussa mukana.


Pienet pensasmustikkamme tuotti melko runsaan sadon ja maku on vain parantunut syksyä kohden. Mustikoita on ollut ihana käydä napostelemassa, kun pihalla on pyörinyt.



Herneet kylvin vasta kesäkuun lopussa, mutta hyvin kerkesivät kasvamaan ja tuottamaan makean sadon (silpoyhdinhernettä).


Lavakasvimaahan tuli laitettua muutama siemenperuna, jotka tuottivat kämmen kokoisia pottuja. Yhdestäkin keitetystä potusta tuli ihan täyteen.






Riistakameralla on ollut hiljaista, mutta ei ihme. Siirrettiin kamera ihan omaan kotipihaan. Eläimet ovatkin siirtyneet pellon tälle reunalle. Päivittäin pihassamme tepastelee kauriita, supikoiria, kettuja ja pupuja.  




Nyt on lähdettävä vaipan vaihtoon. Oikein mukavaa loppuviikkoa!


6 kommenttia:

  1. Hienot kuvat.
    Onpa Leevi suloinen ❤️
    Kaikkea hyvää teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija. Yritämme pojan kanssa tässä syksyllä päästä pyörähtämään nukkiskerhossa. :D

      Poista
  2. Voi mikä söpöläinen siellä ♥ Ja tuo kakku, varmasti hyvää!
    Siellä on saatu hyvin satoa, kyllä oman maan porkkanat ovat ihan parhaita!

    Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman maan porkkanat on todella hyviä, mutta miten niitä meinaa olla niin vaikea kuoria ja popsia ihan sellaisenaan vaikka välipalana. Karkkia ja keksejä pystyy kyllä mupeltamaan ihan nuin vain, mutta ihan kuin porkkana olisi se epätervellinen ja sitä olisi välteltävä. xD
      Aurinkoa syksyysi! <3

      Poista
  3. Kiva lukea kuulumisistanne <3 Kakkusi on upea, menee ihan takuuvarmasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. <3 Kakku on helppo tekoinen ja kyllä on herkkullinen. :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...