sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kasvihuoneen ympäristön ja kasvulavojen ehostamista

Perjantaina kävin toistaiseksi "viimeisen kerran" murtuneen säären vuoksi kuvauksissa. "Viimeisen kerran" sen vuoksi, että lääkäri totesi vihdoin kuvissa näkyvän sääreni luutuneen! Vuosi ja viisi kuukautta tuota uutista onkin odotettu! Arpikudosta on rustonpinnassa ja nivelrikko rupeaa varmana jossain vaiheessa vaivaamaan, mutta toistaiseksi jalka on ollut kivuton ja kävelykin on alkanut luistamaan jo melko vaivatta. Juoksuharrastusta tai pallopelejä voin loppuelämän vältellä, mutta muuten tuntemusten mukaan saan liikkua suuremmin varomatta. 💗 Tuon uutisen voimalla ja energialla viikonloppu onkin vierähtänyt ulkona kovasti puuhatessa kaikenlaista. 💗 

Viime kesänä pystytettiin meille toinen kasvihuone ja nyt sai kasvihuone ympärilleen vanhoista navetan tiilistä kiveyksen. Samanlainen kiveys kiersi jo ennestään lavakasvimaatani. Kasvulavat saivat myöskin ruskean öljykäsittelyn. Hyötykasvimaani näyttää nyt hurjan kauniilta. 








Omppupuut kukkivat ja poimin ensimmäisen kesäkukkakimpun. Näillä kuvilla osallistun Mansikkatilan mailla Tainan kukkailoitteluun


Ruoka- ja leivonta blogissantani löytyy useampia uusia raparperireseptejä!


🐂Tänään naapurin kuusi pientä sonni-vasikkaa pääsivät kesälaitumelle.🐂


14 kommenttia:

  1. Tosi siisti ja nätti tuli! Pitäisikin käydä poimimassa kukkia.. Onnea paranemisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 :D Luonnon kukista saa ihan kivoja kimppuja, mutta miten niitä ei vaan meinaa muistaa poimia. :,D

      Poista
  2. Hyvä että oot parantunut!Upean kimpunkin oot poiminut, jotenkin niin vaihtelevat kelit ettei edes tajua että nyt kesä ja niityillä kukkia!
    Voi noita vasikoita, ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vielä ihan alku keväässä. En ole kasvulaatikoiden kylvämisten kanssakaan pitänyt mitään kiirettä, kunnes nyt vasta tajusin, että nyt tosiaan on jo Kesäkuu! Jotenkin vain kuvitellut, että kyllähän tässä vielä kerkiää vaikka ja mitä, mutta tosiaan nyt on jo Kesäkuu! Huomenna on sentään luvattu ihan hellettä, jos se vaikka herättelisi kesäfiilistä. :D
      Nuo vasikat ovat kyllä hurmaavia. Kävin myös moikkaamassa parin vuoden takaista karkulaista, jota taluttelin silloin ponin riimulla kotia kohti. Tämä kaveri olikin sitten hieman kasvanut viime näkemästä; painoa nyt lähemmäs tuhat kiloa. :,D

      Poista
  3. Hauskoja vasikoita. Luonnonkukkia voisikin poimia...kauniita ja ilmaisia =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkukat ovat ihania, mutta niiden maljakkoon asti saaminen on jostain syystä kamalan työlästä. :,D Hetkessähän sitä kimpun poimii, mutta jotenkin sitä meinaa poimimista vaan siirrellä aina seuraaville päiville. =D

      Poista
  4. Ihan mahtavaa, että jalka on viimein luutunut!<3 Sulla on kyllä ollut todella pitkä pinna, vaikka eipä siitä mitään apua ole, että käämit palaa.;D
    Hih, nuo sonnit näyttää olevan vähän ihmeissään, mitä nyt tapahtuu.:)) Mietin juuri tänään, että joko tuolla Heinämaantiellä mahtaisi olla lupiinit kukassa? Täytyy varmaan pyöräillä katsomaan!:)
    Kasvihuone ja koko alue näyttää niin älyttömän hienolle! Onko sulla kentis millintarkkaa tekevä mies?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen linkutan, mutta ihan sama, kun se ei kuitenkaan enää liikkumista estä. :D Energiaa olisi valtavasti ja mieli tekisi tehdä ihan kaikkea, mutta nyt meinaa vaan vuorokaudesta loppua tunnit. :,D
      Ei nuo lupiinit ihan vielä valtoimenaan kuki, mutta ykisttäisä kylläkin. :D
      Kyllä tuo mies on tarkka! <3 Ja hyvä niin, koska eipä tartte heti tehdä korjailuja, kun kerralla tekee huolella. ;D

      Poista
  5. Tonkassa oleva kimppu on ihanan kesäinen - viime vuodeltako?

    VastaaPoista
  6. Jee! Hyvä, että jalka alkaa olla kunnossa. Vaikuttaako muuten ratsastamiseen jotenkin? Kestääkö siis keventää tai olla kevyessä istunnassa? Vai tuleeko susta nyt ikuinen harjotusravia tuuppaava kouluratsastaja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä keventäminenkin on alkanut sujumaan ja pystyn olemaan kevyessä istunnassa. <3 Puristaa en voi kovin kovaa pohkeella, mutta muuten heppailut onnistuu oikein hyvin. :D

      Poista
    2. No eihän ny Tirppaa tartte puristellakaan pohkeella. ;)

      Poista
    3. No ei kyllä onneksi tartte. Sen verran joudun ennakoimaan ja kontrolloimaan menoa, että yllättäviä tilanteita olisi vältettävä (ilopukkeja, äkkinäisiä vauhdikkaita käänöksiä..), jossa saattaisin selässä pysymisen vuoksi joutua puristamaan pohkeilla kovemmin; se nääs ei onnistu. :,D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...