lauantai 27. heinäkuuta 2019

Päiväretki Porvooseen

Meidän pikkupoika on tänään jo kuukauden vanha! Meille kuuluu tämän hurmurin kanssa oikein hyvää. Aika lailla 24/7 on mennyt ihan pojassa kiinni, mutta kyllähän tuota söpöläistä ihan mielellään koko ajan tuijotteleekin. <3 Postauksia en ole malttanut tänne rustailla, vaikka aiheita kyllä olisi. Kun tässä pikkuhiljaa alkaa päiviin löytymään jonkinlaista rutiinia, niin ehkä sitten taas vähän aktivoidun enemmän. :D

Palataanpa ajassa kuukausi taaksepäin, kun vaavi oli vielä masussa. Lääkärihän siis käski nauttia kesästä ja lomasta ja vaikka vähän reissata, kun näytti siltä, että vaavi ei olisi vielä vähään aikaan syntymässä. Tätä ohjetta noudatin ja suuntasimmekin päiväksi Porvooseen. Olo oli vallan mainio, eikä normaalista poikennut mitenkään.

Ensimmäisenä kävimme Noark Worldissa, jossa oli ihan mielettömän hieno pienoismallinäyttely! Taidokkaasti tehdyssä näyttelyssä oli esillä koko Suomen tunnetuimpia nähtävyyksiä/rakennuksia minikoossa. Käymisen arvoinen paikka!

Porvoon vanhassa kaupungissa kävelimme ristiin rastiin ja tällä kertaa pääsin käymään Porvoon nukke- ja leulumuseossakin, kun viime kerralla meni just nenän edestä kiinni. Museo on kovin pieni, mutta nähtävää oli valtavasti! Yritän vielä tehdä museosta nukkekotiblogiini oman postauksen. Aivan ihana museo! <3





PetriS Chocolate Room









Kotimatkalla poikettiin Bosgårdin luomutilalla syömässä talon burgerit. Voin suositella! Todella herkullinen ateria ja sisälsi vielä alkusalaatinkin.





Reissulta kotiin tarttui mukaan perunalimppua, herneitä ja Brunbergin suklaata.


Illalla tekaisin vielä suklaakakun, josta piti tulla Tipan syntymäpäiväkakku (oli kiva palata laitokselta kotiin, kun jääkaapissa odotti herkullinen suklaakakku). Haravoitiin piha siistiksi heinäkuormien sotkuista ja katsottiin leffa. Päivä päättyi yllättävästi lapsivesien menoon ja tuli lähtö synnärille...


 Mites teidän heinäkuu on mennyt? Ootteko helteistä nauttineet?

6 kommenttia:

  1. Tuolla Noarkworldissa olisi kiva käydä ja itse asiassa olen selannut sen nettivuja, kun olen kuullut useasti radio Deissä mainoksia. Tuo pienoismaailma näyttää hyvin samanlaiselta kuin Hampurissa oleva Miniatur Wunderland eli MiWuLa. Siellä vietin monta tuntia yksityiskohtia tarkastellen.
    Heinäkuu on mennyt leppoisasti kotona oleskellen, lähimatkailua harjoittaen ja Tukholmassa pyörähtäen. Vielä viikko lomaa, sitten taas "sorvin ääreen".
    Onnellisia päiviä pikkuisen vauvelin kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Vaikka Noark world oli aika pienehkö näyttely niin kyllä siellä katseltavaa oli ja aikaa vierähti. Paikan pikaruoka-annoksetkin näytti oikein herkulliselta. :D
      Tukholmassa olis kyllä kiva päästä käymään. :D
      Helteistä sunnuntaita! <3

      Poista
  2. Siksikin tämä oli mielenkiintoinen postaus, että olen lapsena/nUorena asunut Porvoossa ja sen ympäristössä useissa eri paikoissa. Suur' kiitos! Esittelemiäsi paikkoja en tunne ennestään, joten Porvoossa voisi piipahtaa verestämässä vanhoja muistoja ja luomassa uusia.
    Pakko leuhkia. Saimme uuden lapsenlapsenlapsen. Tämä poika on nyt pari viikkoa vanha.
    Ihania kesäpäiviä teille oman pienen miehenne kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjasti onnea!! <3 <3
      Tykkään Porvoosta kovasti ja kiva, kun on suht lähellä.

      Poista
  3. Oi, että sinulla siellä ihana pieni tuhisija. Onnea niin paljon. Upeita kuvia täältä Porvoosta. <3

    Sydämellistä syksyn jatkoa Jenspa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3 Tuo meidän pikku tuhisija on ihan mahtava tyyppi ja kasvaa ihan valtavaa vauhtia. <3
      Kaunista ja leppoisaa syksyn jatkoa! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...