lauantai 28. syyskuuta 2019

Huovilan puiston valon ja musiikin ilta

Sivupalkkiin kerkesinkin jo jokunen päivä sitten lisätä uuden kuvakkeen. Pääsin nääs mukaan Päijät-blogit blogiyhteisöön. 

Päijät-blogit on Päijät-Hämeen alueella toimiva raikas blogiyhteisö, jonka tavoitteena on tuoda positiivisessa mielessä esille upeita blogeja, mielenkiintoista ja laadukasta luettavaa sekä paikallisia yrityksiä ja tapahtumia.
Yhteisön alla toimii noin 20 bloggaajaa ja/tai instabloggaajaa. Aihepiirit vaihtelevat aina perhelifestylesta hyvinvointiin, kauneuteen ja muotiin, paikallisista menovinkeistä matkailuun ja käsitöistä kotiin ja puutarhanhoitoon. Yhdessä haluamme nostaa Lahtea ja sen ympäristökuntia luomalla positiivista mielikuvaa ja tuomalla esiin ainutlaatuisia asioita alueeltamme. Tähän hyvin liittyen kävimmekin juuri sopivasti eilen illalla ulkoilemassa Kärkölässä, Huovilan puistossa, jossa järjestettiin valon ja musiikin ilta. Leevi kulki iskän sylissä rintarepussa. Vaunujen kanssa olisi ollut ihmispaljoudessa ja roihujen seassa hiukka hankala liikkua.

Puisto oli valaistu sadoilla kynttilöillä, roihuilla ja lyhdyillä. Taisi olla jopa kaikki puiston polut roihuilla valaistuna. Musiikkiesityksiä oli ladossa, kauppamakasiinissa ja riihikirkossa. Lammen rannalla nuotion äärellä tuli ihan rippikoulufiilis, kun siellä laulettiin kitaran säestyksellä klassikkokappaleita. Museoalueella oli kahvila avoinna sekä pihalla teltoissa oli myynnissä lettuja, makkaraa, popcorneja ja hattaraa. Pysäköintialueella oli myös lapsille heijastinrata. Oli erittäin kaunis koko perheelle soveltuva tapahtuma!










2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...