perjantai 15. marraskuuta 2019

Olohuone ennen ja jälkeen remontin

Voisin varmaankin vihdoin esitellä olohuoneemme, ennen kuin sisustan sen joulutunnelmiin.  Olohuone oli tarkoitus remontoida ennen vauvan syntymistä, mutta poju päätti toisin. Päivää ennen synnärille lähtemistä irroitin huoneesta kaiken minkä irti sain ja pesin katon maalinpoistoaineella. Loppuremontti jäi sitten miehen harteille.

Sääriluun murtumisen jälkeen tuli vietettyä paljonkin aikaa olohuoneessa, mutta muuten siellä tuli oltua lähinnä vain jouluisin. Repaleiset pinkopahviseinät ja kirkkaanpunainen takka, umpinaisella luukulla ei oikein houkuttanut olohuoneessa oleiluuun. Nyt on asiat toisin. Tykkään uuden ilmeen saanneesta olohuoneestamme todella paljon. Takka pysyi samana, mutta se vaihtoi väriä ja asensimme siihen lasiluukun, joten siitäkin pidän nyt kovasti. Seinäkello on tilattu ja keinutuoliin haluan lampaantaljan ja mieleisiä tauluja pitää ruveta katsomaan. Hygge-tapetti on mielestäni kyllä niin kaunis, ettei se välttämättä edes tauluja kaipaisi.

Ennen
Senkki ja vitriinit ovat nykyään olohuoneen viereisessä huoneessa. Sohva meni hävitykseen. Siitä oli valitettavasti vähäisen käytön vuoksi päässyt nahka haperoitumaan.






Jälkeen















10 kommenttia:

  1. Siis WAU!!! Todella upea muutos.
    Ja vitsi tuo sohva on ihana! Sellainen johon mahtuu isompikin popula rennosti rötväämään!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastettiin tuo sohva siskoni perheeltä,kun ostivat itselleen uuden. Tuo on niin ihanan pehmeä ja siihen todella mahtuu useampikin rennosti istumaan tai mahdutaan koko perhe loikoilemaan. :D

      Poista
  2. Todella kaunis kokonaisuus. Kelpaa tuolla todella hyggeillä. :)
    ps. 1. lapsenlapsemme syntyi 13.11. Oi elämän suurta iloa ja ihmettä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea tuoreille isovanhemmille! <3
      Me kans viime jouluna tuollaisella isovanhempien kirjalla kerroimme tuleville isovanhemmille Leevistä. :D

      Poista
  3. Onnittelut, tosi kaunis huone! Hienoa ettei teillä ole nykyään niin suosittua pelkkää valkoista! Maisku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata ja valkoista on tulossa läpi koko talon, mutta sitten tekstiileillä saa kivasti värejä mukaan. Ihan pelkästä valkoisesta en pidä. :)

      Poista
  4. Tosi viihtyisältä ja raikkaalta näyttää uusi sisustus vaikka tykkäsin kyllä ennen-kuvien sisustuksestakin. Ihanan iso huonekuusi. -Ella

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Valoa kotiin. ☆ Vähän vielä kodikkuutta pitäisi saada esim. sisustusesineillä. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...