11kk kävelemättä

Tästä voit katsoa aiemman postauksen sääreni murtamisesta. Nyt on siis jo kulunut 11kk siitä, kun putosin yhden jalan varassa hevosen selästä alas. Sairaslomalla olen ollut ja olen kyynärsauvoja käyttänyt, saaden varaten jalalle vain puolet painosta. Kudostuhoa ja rautaa on niin paljon, että luutuminen ei ole meinannut käynnistyä.

Maanantaina kävin tt-kuvauksissa ja eilen oli lääkäriaika. Eivät ne kuvat edelleenkään hyviltä näyttäneet. Vieläkään eivät kuitenkaan uudelleen operoitavaksi laittaneet, vaan vieläkin katsotaan tammikuun loppuun asti. Myös exogen ultraääni hoito saa jatkua.

Lääkäri otti tietoisen riskin ja nyt aletaankin lisäämään sääreen rasitusta ja yritetään sillä saada luutumista aktivoitumaan. Seuraavat kuvaukset ja lääkäriaika on vasta tammikuun lopussa. Jos silloinkin ollaan vielä luutumisen kanssa lähtötilanteessa (tai ruuvaukset ovat painosta pettäneet), niin sitten olisi luudutusleikkaus edessä. Pohjeluun kunnolla ei ole mitään merkitystä, mutta tajusin sentään sen tilannetta kysyä ja kyllä se kuvissa ihan luutuneelta näytti. Lääkärille se tieto ei merkannut mitään; pohjeluusta voidaan vaikka napata pätkä pois ja se ei elämistä haittaa. Itseäni tieto luutuneesta pohjeluusta kyllä rauhoitti; edellytykset normaalin murtuman luutumiseen siis on!

Tänään kävin fysioterapeutin ohjauksessa opettelemassa kuinka alan pikku hiljaa varaamaan jalalle täyttä painoa. Fysioterapeutti oli aivan ihana ja juuri sopivan topakka. Saan jättää etenkin sisätiloissa jo toisen kepukan pois!! Mitä nopeimmin pääsen toisestakin kepistä eroon niin aina vaan parempi! Voitte vaan arvata kuinka tohkeissani olen!! Se tunne, kun saavuin kotiin ja jätin toisen kepin eteiseen ja sainkin lähteä riisumaan takkia niin, että sain pidettyä puhelinta kädessä!! Sekään ei kuitenkaan tullut automaattisesti mieleen; olin jo laittamassa siirtymisen ajaksi puhelimen takin taskuun.. Ihan mahtava tunne saada kannettua vesilasiakin!

Ehei, ei tämä kuitenkaan helppoa ole! Kyllä tässä kävelemisen joutuu opettelemaan ihan uudelleen. Kuntokin on niin surkea, että väsyminen tulee äkkiä. Ja niin vinokin olen... Suurin ongelma on kuitenkin korvien välissä! Hyvin vaikea luottaa jalan kantavuuteen! :,D Etenkin, kun nyt on liukasta niin ulkona on vielä paras pitää molemmat kepukat, mutta pikku hiljaa.. JEEE!! Ihan mahtavaa myös sekin, että jos ei olisi niin liukasta, niin voisin jo päästä autollakin ajamaan!! Kaikista eniten odotan, että pääsen hevosten kanssa touhuamaan; edes Myy ponin kanssa yksin kärryajelmaan!!!!  💖 Pahoittelen huutomerkkien runsasta määrää, mutta olen vaan niin iloinen!!!!! 

Mikään säihkysääri en ole koskaan ollutkaan, mutta ei kyllä nytkään tarvitse koipea piilottelemaankaan alkaa! Ihan yhtä pökkelö on toinenkin nilkka, eli ei tuossa mitään turvotuksia ole. Leikkausarpia on kaksi, mutta ovat hyvin siistejä, niin kuin tuo reikäkin mistä luu tuli ulos.