maanantai 9. joulukuuta 2019

Joulukalenterini

Tänä jouluna minulla on kaksi joulukalenteria. Ystävältäni sain perinteisen suklaakalenterin ja alennuksesta ostin hillo-kalenterin. <3 Himoitsin tuota hillo-kalenteria kovasti, mutta en ensin raaskinut ostaa sitä. Kannatti odottaa muutama päivä niin sain sen alle viidellä eurolla. 

Tykkään syödä aamuisin kotimaista merkin luomu pikakaurahiutaleista valmistettua mikro-kaurapuuroa, joten on tosi kiva saada joka aamu erimakuinen hillonokare puuron seuraksi. Vloggaaja naaG kehui myöskin joulukalenteri-testaus-videollaan kyseistä kalenteria. Musta (meistä) on tullut ihan naaG ja Valtteri faneja. naaG:in vlogi-joulukalenteri tulee joka aamu katsottua aamupalaa syödessä. <3 







lauantai 7. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän lakkakakku

Muo on tehnyt kakkua mieli, joten itsenäisyyspäivä antoi hyvän syyn leipoa. Yritin aloittaa leipomista jo torstaina, että kakku olisi saanut vähän maustua, mutta enpä kerinnytkään. Olin päättänyt, että kakun teen, joten kutsuttiin isovanhemmatkin kyläilemään. Yllättävän kivan näköisen kakun sain aikaiseksi "vasemmalla kädellä", vaikka poika piti huolen, että huomio olisi hänessä ja hänen päiväunissaan. 

Tein kakun ihan perus kolmen munan kakkupohja-ohjeella. Kuorrutteeseen tuli vanilja tuorejuustoa, lakka rahkaa ja sulatettua valkosuklaata, Täytteeseen lisäsin kuorrutusaineiden lisäksi vielä lakkahilloa. Piparikoristeet leivoin valmiista kotimaista piparitaikinasta ja koristelin Kinuskikissan pikeeriohjeella. Kakusta tuli oikein herkullinen, mutta vielä parempi olisi ollut, jos olisi saanut yön yli levätä jääkaapissa.







torstai 5. joulukuuta 2019

Joulukuun neljäs

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin jopa murehdin.
Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi,
mitä antaisin sinulle, mitä tekisin toiselle.
Entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä.
Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn – ne ovatkin ikiomat.

Tässä on hyvä pysähtyä ja pieneksi hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa, ei huomaa se yhtä ahertajaa.
Ei tule joulu sydämeen, jos tunteen tuhlaa kiireeseen.
Joulun tarkoitus on toinen – sanomaltaan suurenmoinen!

Annankin lahjaksi aivan uutta – itsestäni iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme, niin itsekin sitä saamme.
Miten ihanaa on joulun odotus, kun rintaa ei paina ahdistus.





-Siivoa komerosi jouluksi, jos aiot viettää niissä joulusi-

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Joulukuun kolmas

Eteinen on vielä remontoimatta, mutta pitihän sinnekkin saada vähän joulutunnelmaa. Ompelin anopin vanhoista sivuverhoista pienet punavalkoiset, pystyraitaiset, jouluverhot. Mielestäni niistä tuli oikein somat.




Paistettiin me eilen makkaraakin. Pihastamme puuttuu nuotiopaikka, mutta se asia pitää kyllä korjata toivottavasti jo ensi kesänä. Nyt pistettiin notski pystyyn keskelle pihaa. :D En ole mikään makkaran suursyöppö, mutta kyllä se aina silloin tällöin oikein hyvältä maistuu.  


tiistai 3. joulukuuta 2019

Joulukuun toka

Elisen päiväunilenkin jälkeen tekaisin tallin oveen pikaisen kranssin pajunoksista ja marjakuusen oksista. Posti toi odotetun Nukkekotiyhdistyksen joululehden. <3




sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukuun eka

Joulukuu vaihtui auringonpaisteessa ja pakkasmittarin näyttäessä muutamaa pakkasastetta. Maata peittää hento lumikerros. Aamuni aloitin ystävältäni saadun suklaajoulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisella. Minkälaisia kalentereita teiltä löytyy?

Hevosille heiniä viedessä räpsäisin Tipasta muutaman kuvan. Eikös juuri sillä hetkellä aurinko pujahtanut pilven taakse.

Viisi kuukautta vanhan jäbän vaipat olivat loppumaisillaan, joten kauppareissulla poikkesin samalla läheisen Erstan koulun joulumarkkinoilla. Ostin sieltä itselleni aivan ihanan keraamisen kukka-kaulakorun. Harmikseni unohdin jo korun tekijän nimen. Tunnistaako joku? 

Pyörähdin myös kirpparilla, josta löysin pojalle kahdet uudet villasukat jotka maksoivat vain 2,50€ (siinä ei paljoa tekijälle palkkaa jäänyt)! Puista palikka-junaakaan en voinut jättää ostamatta, vaikka Leevi ei ihan vielä palikkaikäinen olekkaan, mutta se maksoi vain 3€.  







Joko teillä on leivottu joulutorttuja?
Kokeilin lumihiutaletorttuja ja tykästyin! Ihanasti makua joka suupalalla.
Toisiin tuli täytteeksi kaksi Dumblea ja toisista tein suolaisia. Dumble-torttujen "sakaraviillot" kannattaa viiltää melko pieniksi, että täyte pysyy sisällä. Dumble-tortut olivat vasta seuraavana päivänä vielä paremman makuisia. 
Suolaisiin torttuihin sipaisin hieman savuporo-tuorejuustoa, puolikkan kinkkuleikkelesiivun ja pienen nökäreen sinihomejuustoa (mitä nyt sattui jääkaapista löytymään).  Ihan sikke hyviä!


Joulua olen laitellut kotiin pikku hiljaa, sen mukaan miten vauva on antanut. 
Joko teillä on joulukoristeita esillä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...