Pääsin Hopottajana mukaan hyvinvointia tukevaan kampanjaan ja sain maisteltavaksi uusia Marli SHOT tetroja. Yhdestä 2 dl tetrasta saa viiden päivän annoksen. Olen shoteista positiivisesti yllättynyt. Pieni flunssa yritti iskeä, mutta tuntuisi, että shotit auttoivat karkottamaan nuhan ennen kuin kunnolla iski päälle. Isona plussana juomien makeuttamattomuus ja lisä- ja säilöntäaineettomuus.
C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota sekä terveitä elämäntapoja.
Mikä on ACEROLA?
En ollut ennen Marli Shot kampanjaa edes kuullut acerolasta. Acerola on hedelmä ja se tunnetaan myös nimillä barbadoskirsikka ja antillienkirsikka. Acerola on pieni pensasmainen puu, joka kasvaa sademetsien kuivissa osissa jopa 5 metrin korkuiseksi. Puu tuottaa vaaleanpunaisia, halkaisijaltaan n. 1-2 cm kokoisia hedelmiä. Kypsä hedelmä on mehukas ja maultaan hieman kirpeä. Acerola on c-vitamiini pommi, mutta vitamiinipitoisuus vaihtelee kasvupaikan, kypsyyden, vuodenajan ja ilmaston mukaan. Mitä kypsempi hedelmä, sitä alhaisempi c-vitamiinipitoisuus. Tästä syystä acerolasato korjataankin hedelmän ollessa vielä vihreä.
Marli SHOT karpalo-puolukka-acerola 2 dl
Ainekset: Karpalo-, puolukka- ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.

Tämä mukavan kirpsakka shotti oli oma suosikkini! (Superjuoma virtsatietulehdukseen.)
Marli SHOT inkivääri-kurkuma-acerola 2 dl
Ainekset: Omenatäysmehu tiivisteestä, inkiväärisose, kurkumatiiviste ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.
Marli SHOT granaattiomena-acerola 2 dl
Ainekset: Granaattiomena (80 %)- ja acerola (15 %) täysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.
Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. mehuja, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää myös tästä.
Jos innostuit liittymään mukaan, käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658 ;)
Ainekset: Omenatäysmehu tiivisteestä, inkiväärisose, kurkumatiiviste ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.
Ehkä minun makuuni hieman liian tujun makuista, mutta voisin flunssa oreiden alkaessa kuurin tätä nauttiakkin!
Ainekset: Granaattiomena (80 %)- ja acerola (15 %) täysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.
Tämä on shoteista miedoimman makuisin ja sen vuoksi ei niin "uskottava". Mukavan mehumainen maku.