sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kevätmasennus

Ihanaa; blogin sivupalkissa on jo 40 lukijaa ja siihen vielä facebook-lukijat päälle niin teitä alkaa olemaan jo aika monta seuraajaa. Kiitos ja uusille lukijoille tervetuloa mukaan! 💜


Eilisen päivän vietin pentunäyttelyissä seuraneitinä ja kotiin päästyäni alkoi satamaan lunta. Lunta tulikin niin paljon, että sitä oli maassa ja puissa enemmän kuin jouluna!

Tämä päivä onkin sitten mennyt jonkin sortin masennukseen vaipuen. Lunta oli vielä aamullakin ihan reippaasti ja kovasi on tuullut. En oikein ole saanut mitään aikaiseksi. Toivoin niin pääseväni pihahommiin... Ostin perjantaina oksahakettimenkin, jota olisin halunnut päästä testaamaan.


Ostin myös leinikin siemeniä. En vielä tiedä mihin nämä istutan, mutta eiköhän näille paikka löydy. <3 Löytyykö teiltä näistä kokemusta?


Kirpparilöytönä löysin vanhan peltisen koiratarjottimen (2,50€) tallin vintille koristeeksi. Mummilassani oli kuulemma samanlainen, mutta kissakuvilla. Mummi sai sen avulla pienet lapsenlapset syömään. Mummi syötti ensin tarjottimen kissoja ja tämän jälkeen lapsetkin suostuivat syömään. Pappani oli lastenlasten saamasta huomiosta niin mustasukkainen, että hajoitti tarjottimen! 


Tuleva viikko alkaa vappu-esteratsastuskisoissa ajanottajana, tiistaina ystävän luona kyläilyä ja torstaina olisi iltakoulutus. Oliskohan loppuviikolla puutarhan laiton aika?

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Päivän puutarhafiilikset

Viherpeukaloilta tilaamani "purppurailta" kukkapenkkini päätti sitten jo tulla. Kerroin aikaisemmin, kuinka annoin mieheni leikata hiukseni ja säästyin partukäynniltä, joten näillä rahoilla ostin kukkapenkin. Juu juu toimitus lupailtiin tämän kuun lopussa - kesäkuun alussa, mutta eihän vielä ole pienten taimien maahan istutus lämpötilat, kun maakin on vielä jäässä! Kivahan tällainen valmis paketti oli saada, mutta olisin kuvitellut/toivonut, että verkkokauppa olisi vitkutellut säiden vuoksi taimien postittamista vielä muutamalla viikolla. Minä kun vielä kuvittelin, että kun tilaan ajoissa niin saan taimet edullisemminkin; pyh ja pah. Tämä kukkapenkki näyttäisi olevan pysyvässä alennuksessa ja viime viikolla olisi vielä saanut tilauksiin postikulutkin puoleen hintaan... Toiste, jos aion tilata, niin tilaan kyllä vasta sitten kun kukkapenkki on varmasti istutusvalmis!

Vähän jännittää miten saan nuo taimet pidettyä hengissä siihen asti, kun uskallan ne maahan istuttaa. Nuista multapusseista on ainakin tongittava juurakot esille ja istuttettava ne johonkin paljuun väliaikaisesti. 







Kivipenger ja sen ympäristö pitäisi kokonaan uudistaa ja tämä "purppurailta" kukkapenkki pitäisi tulla tuohon penkereen päälle. Eilen vetäisin tuosta tulevan kukkapenkin kohdalta puutolpan ylös ja maa oli vielä jäässä melko pinnasta. Aamulla oli vähän luntakin ja nyt iltapäivästä satoi vielä vähän lisää.  
 



Puppurailta perennapenkki

1. arovuokko (3 astiatainta)
2. ajuruoho ´Purple Beauty´ (3 astiatainta)
3. verikurjenpolvi karmiininpunainen ja tilaajalahjana valkoisia (5 juurakkoa + 5)
5. syysleimu ´Miss Pepper´ (5 juurakkoa)
6. myskimalva valkoinen (3 astiatainta)
7. punatähkä (25 mukulaa)
+ Tämän perennapenkin ostajalle 20 kpl kruunuvuokko ´Mr Fokkerin´ mukuloita

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kesäterassin paluu

Viime keväänä näihin aikoihin mies valmisti meille kesäterassin, jonka talveksi siirsimme syrjään aurauksien tieltä. Vihdoin maa oli sulanut niin, että aluspuut sai asennettua tasaisesti ja siirrettyä terassin jälleen paikoilleen. Vielä pitää laatat latoa ympärille ja yöpakkasten hellittäessä ostaa kukkia. <3



Kuvia terassin valmistumisesta keväällä 2016







Kuinka monesta yllä olevasta kuvasta bongasit Kisun? ;)

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kukkailoittelua koivikon kevätkukkasilla

Mansikkatilan mailla blogissa vietetään kukkailoittelun vuosipäivän kunniaksi synttäriviikkoa. Joka päivälle on eri teema ja tänään teemana on: - Pihalla / Terassilla / Luonnossa kukkii jo!





🌷 Käythän tästä ihastelemassa muidenkin synttäriviikon postauksia! 🌷

Laktoosittomat Skyr rahkat Hopotuksessa

Pääsin Hopottajana mukaan Skyr kampanjaan. Sain K-ryhmän lahjakortin jolla sain käydä ostamassa 3 - 4 purkkia sinikantisia laktoosittomia Skyr rahkoja. Citymarketissa Skyrit olivat huomattavasti kalliimpia (1,49€), joten ostin rahkat Prismasta (0,98€ ja 1,35€). Wanhanajan Vaniljaa ei kuitenkaan ollut Prisman valikoimassa ja juuri sitä halusin maistaa, joten sen ostin omilla rahoillani Citymarketista.

Tämä oli kyllä erityisen mieluinen kampanja. Itse en ole laktoositon, mutta meillä suositaan miehen vuoksi laktoosittomia tuotteita. Skyrit ovat ennestään tuttuja ja maun puolesta olen pitänyt niistä kovasti. Kiitos Skyr ja Hopottajat!


Laktoosittomia makuvaihtoehtoja on neljä: 
- Mango-meloni,
- Mansikka-banaani
- Veriappelsiini
- Wanhan ajan vanilja.

Skyrin hyviä ominaisuuksia:
Se sisältää paljon proteiinia koska sen valmistamiseen käytetään yli kolme kertaa enemmän maitoa kuin jogurtiin. Se valmistetaan pastöroimalla, eli siitä poistetaan neste. Tuotteen valmistuksessa käytetään myös aktiivista maitohappobakteerikantaa, jonka ansiosta Skyr on pehmeämmän makuinen, kuin perinteinen rahka. 

Miinukset:
Suhtaudun nihkeästi keinomakeuttajiin. Tästä lisätietoa sukraloosista ja tästä asesulfaami-K:sta. En ole hysteerikko lisäaineiden suhteen, mutta en näitä keinomakeutettuja rahkoja kyllä ottaisi päivittäiseen/viikottaiseen ruokalistaani mukaan. Keinomakeutusaineet pukkaavat Skyr rahkojen mausta selvästi esille ja usein nautittuna makeus alkaakin jopa tökkimään. Siispä en ole Skyr rahkoja välipalana nauttinut, mutta silloin tällöin harvakseen jälkiruokana. 


Tiesitkö, että Sykr rahkat sopivat myös leivontaan?
Tätä en itse aikaisemmin tiennyt ja tämä olikin kiva tieto. Skyrin omilta sivuilta löytyy useampi herkullisen kuuloinen ohje, mutta minäpä kehittelin omat reseptit sen mukaan mitä aineita kaapeista löytyi. Ohjeet Skyr leivonnaisiini löytyy keittiöblogistani. Skyr voisi kyllä kehitellä myös ihan vain leivontaan tarkoitettuja rahkoja. ;)

Helpot pienet rahkapiirakat

Herkullinen banoffee

Juustokakku uunissa

Helpot rahkamuffinit

Mikä on Hopottajat?
Hopottajat on suosittelumedia, johon liittymällä voit päästä testaamaan tuotteita ilmaiseksi ja jakaa niistä tuotearvioita ja suosituksia eteenpäin. Hopottajiin voi liittyä kuka vain täysi-ikäinen ja kaikki pääsevät mukaan. Itse olen hopottajana päässyt maistelemaan ja testailemaan mm. fructolaxia, muroja, gratiineja, pitaleipälastuja, siikamurekepihvejä, Bepanthen rasvaa, voitaikinataskuja, suklaataikinoita ja kylpyhuoneen pesusettiä. Tuotetestauksistani voit lukea lisää vaikka tästä. Jos innostuit liittymään hopottajaksi, niin käytäthän rekisteröityessäsi suosittelukoodiani HOP10658

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pihapuuhasteluja ja yllätyspaketti

Pääsiäisloma meni ja nyt on taas edessä viikonloppu. Kyllä menee päivät nopeasti! Paljon on tullut vietettyä aikaa ulkosalla pihahommissa. 


Hevosten kakkojen siivoamiseen tarkoitettu muovinen kakkatalikko on loistava apuväline puutarhan siivouksessa.



Tänään DHL toi kotiovelle mielenkiintoisen paketin Turkista. Olin tehnyt reklamaation, kun yllätysmunastani uupui yllätys. Hyvitykseksi sain aikamoisen määrän herksuja! <3 




Pizzaperjantain lihapullapizza kypsyy parhaillaan uunissa ja tuoksu on ainakin ihastuttava! Syömisen jälkeen ajattelin lähteä ponin kanssa kärrylenkille ja sit jos illalla katsoisi Luokkakokous-elokuvan. 


Mukavaa viikonloppua!
Onko sinun viikonlopulle suunniteltu jotakin erikoista tekemistä vai kenties meneekö pihahommissa?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pitkäperjantai

Pitkäperjantain menu

alkupala:

pääruoka:
lohimedaljonkeja
perunamuussia
karamellisoidut valkosipuliporkkanat
fetasalaatti
valkoviiniä

jälkiruoka:
Kinder pääsiäismuna, Vana Tallinn Ice Cream kermalikööriä, kahvia






tiistai 11. huhtikuuta 2017

P*SKIS #343 ja minun huhtikuuni

Blogiarvonnan voittajalle askartelin kortin, johon hain inspistä P*skishaasteesta
Käyppäs ihastelemassa muidenkin haastekortteja. 


Niin se vuosi ja kolme kuukautta vierähti sairaslomaillen ja nyt on jo toinen viikko töissä menossa! 
Työpaikkani vaihtui päiväkodin toiseen yksikköön, eli tilat ja tavat ovat uudet, mutta työntekijät ovat onneksi tuttuja. 

Teen huhtikuussa vain neljä tuntista päivää ja olen pienten ryhmässä, "ylimääräisenä työntekijänä ilman vastuuta", työkokeilu nimikkeellä. Alunperin suunniteltiin, että siivoilen tyyliin kaappeja jne, mutta koipi tuntuu kestävän ja antavan myöden tehdä ihan omankin (lastenhoitajan) työni tehtäviä. <3 Ulkoilemaan en kuitenkaan ole lasten kanssa mennyt; säntäilemään en oikein kykene.

Ryhmässä on kolmetoista super herttaista lapsukaista, minun sijaiseni, äitiysloman sijainen ja vaihteleva sijainen. Ainakin tähän asti olen tykännyt kovasti, eikä jalka ole kipeytynyt! Lyhennetty päivä näin alkuun on kyllä hyvä, vaikka epäilin sen tarpellisuutta. Koipea tulee huomaamatta mietittyä päivän aikana sen verta paljon ja niin paljon muutenkin uutta, että aikamoinen väsymys on iskenyt töitten jälkeen. Kotiin päästyä malttaa vähän huilahtaa ja sen jälkeen jää vielä aikaa jotakin touhutakkin. 


Viime viikolla tuli pidettyä lautapeli-ilta ystävien kesken. Pelasimme kolme tuntia Bingoa! Olipa huissin jänskä peli. Isäntä toimi meille bingoisäntänä. 


Lauantainakaan ei saanut nukkua pitkään, kun piti herätä jo kukon laulun aikaa ratsastusseurani järkkäämälle hevoset 2017 messuretkelle.




Sunnuntaina kokoonnuimme ensimmäistä kertaa yhdessä uuden nukkekotiharrastajien hallituksen kanssa. Sain tehtäväkseni sihteerin hommat.


Loppukuukausi tulee pitämään sisällään hevostelua, puutarhan hoitoa, ratsastuskilpailuissa pisteiden laskentaa, ratsastusseuran kevätkokoustamista, nukkekoti kerho-iltaa... 



Eilen tein viimeisestä Hopottajilta maisteltavaksi saadusta laktoosittomasta veriappelsiini Skyr rahkasta muffineita iltakahvin seuraksi. Tässä helpossa muffiniohjeessa aineet vain sekoitetaan keskenään, yhdessä kulhossa, ilman vatkaamisia. Namskis! Laktoosittomat Skyr rahkat tunnistaa sinisistä kansista. 


Näillä kuvilla osallistun Pienen Linnun Makro-haasteeseen, jossa tämän viikon teemana on Huhtikuu.
Käy kurkkaamassa tästä muidenkin huhtikuu postauksia ja kuvia.

Pieni Lintu - MakroTex challenge

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...