Eilen oli ensimmäinen kuumeton aamu. Kävin pääkoppaa tuulettamassa ja pyörähdin ratsastukoululla tuomaroimassa muutaman hevostaitorastin. Sekin tuntui olevan liikaa, vaikka vain pönötin hevosten varusteiden vieressä ja kilpailijat kertoivat mitä varusteita ja varusteiden osia siinä oli; iltaa kohden lämpö taas vähän nousi.
Tänä aamuna lämpö on ollut aavistuksen koholla 37,1 ja edelleen ilman Cocillan yskänlääkettä ei tule mitään!! Saan ihan valtavia yskänpuuskia yskänlääkkeenkin kanssa, meinaan hengittää kovin pinnallisesti ja muutenkin rintakehä tuntuu tukkoiselta. Että tällainen viikko..
Hepat saivat nyt sitten tähän väliin viettää oman syyslomansa.
Mies leipoi meille yksi ilta omppupiirakkaa iltakahvin kanssa nautittavaksi. Tämän helpon, aineet vain sekaisin yhdessä kulhossa omppupiirakan ohje löytyy tästä.
Vähän olen yrittänyt ministellä, mutta yskänpuuskat kovasti hankaloittavat näpertelyä. Osat lentelevät sinne tänne ja etenkin karvalankamattoon saattavat hävitä pysyvästikin. Maaliakin tuli sudittua vääriin paikkoihin, kun yskän puuskissa tai niitä pidättäessä tarkkuus tuppaa häviämään.
Meillä Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajilla on tulossa Lahden Kätevä&Tekevä messuille Puistossa tapahtuu suur-näyttely. Ollaan äidin kanssa tehty sitä varten mini leikkipuisto ja nyt työn alla on tämä vohvelikahvila. Tein muutamat kastikepullot, limpparitölkkejä ja silkkimassasta lautasia ja vohveleita.
🍁Mukavaa alkanutta lokakuuta! 🍂
Edesmenneen hoitohevoseni kengistä valmistettu kurpitsa. |
Lehtien ohje löytyy täältä. |
Nyt sun on van otettava rauhallisesti, vaikuttaa rajulta taudilta ja antibiootit vetää aina aika väsyksi ♥ Mullakin oli yksi kuumepäivä ja vähän lentsuinen olo jo viikon mutta taitaa mennä ihan inkiväärijuomalla ohi. Oon kyllä levännytkin. Ihana omppupiirakka, täällä paistettiin myös ja nyt sämpylät uunissa. Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaNamskis, tuoreet sämpylät kyllä maistuisi! Niitä tulee ihan liian harvoin tehtyä. :) Juuh, antibiotit todellakin väsyttää; silmät ihan ristissä. No onpahan yölläkin nukuttanut! Joka aamu olen kyllä viideltä herännyt kauheeseen köhimiseen ja hetken siinä kerännyt itseäni ja ottanut yskänlääkettä ja taas on uni maittanut. :,D
PoistaParanemista;- keuhkokuume, vaikka lievempänäkin on kova tauti. En ole aiemmin nähnyt noin mainioita hevosen naurukohtauskuvia, itseäkin hohotutti.
VastaaPoistaPakko oli laittaa hevosestamme nuo kaikki kuvat, kun näyttää niin hölmöltä. Väkisin vetää suupielet hymyyn. Nuista kuvista on kyllä uljaus kaukana. :,D
PoistaToipumista sinulle. Muista ottaa ihan levon kannalta. Upeat kuvat!
VastaaPoistaSääli oli käyttää tämän viikon kauniit aurinkoiset päivät sisällä huilimiseen, mutta eipä ollut vaihtoehtoja. :) Toivotaan vielä lokakuussakin auringon pilkahduksia! :D
PoistaParanemisia. Mäkin olen ollut kipeenä..
VastaaPoistaParanemista sinnekkin! <3 Hirveesti on pöpöjä liikkeellä!
PoistaHei tulin vierailulle. Selailin vähän laajemmin sinun blogiasi.Sinulla on kiva blogi. Olet tosi taitava monella saralla. Ja huomasin että teidän keittiössä häärää myös mies kuten meilläkin. Minä laitoin yhteen postaukseen muutaman kesäkurpitsa ohjeen. Mukana oli myös kesäkurpitsa halloumijuusto pihvit. Mitä miehesi laittoi pihveihin, ohjetta en huomannut. Hyvää alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaKiitos ja kiva, kun piipahdit. Tässä kävi niin kuin monen muunkin ohjeen kanssa; kun ei sitä heti kirjoita ylös niin ei enää mitään hajua mitä ruokaan/leivonnaiseen tuli laitettua. Nuiden pihvien kanssa ei mies tainnut mitenkään kikkailla; tais olla ihan perus raaka-aineista; hyviä ne kuitenkin oli. :,)
Poista