keskiviikko 31. elokuuta 2016

Oman koivikon luontoa

Tämän viikon Pienen linnun Makrotex-haasteen teemana on luonto. Luontoretkiä ei nyt paljoa murtuneen jalan kanssa patikoida, mutta onneksi löytyy oma iso piha, oma puolen hehtaarin koivikko ja peltoja ympäriltä. Luonto antaa paljon; se rentouttaa mieltä ja laskee stressiä. Kamala kuvitella asuvani jossakin suurkaupungin keskellä!

Mutta niin kuin mainitsin, niin onneksi kepukoiden kanssa pääsen silti pihalla puuhastelemaan ja koivikossa rämpimään! Tänään olen ollut jopa huissin ahkera. Nypin rikkaruohoja ja haravoin omenat omppupuiden alta kasoihin; juu`u se onnistui keppien kenssa. Hidasta puuhaa se oli ja välillä piti levähtää, mutta ai miten hyvältä tuntui saada fyysisestä työstä vähän hikeä pintaan! Vaikka kuinka sitä yrittää joka päivä jotain jumppailla, niin ei se ole sama asia. Rauhaset on olleet vähän tukossa ja sen takia varasin ensi viikolle elämäni ensimmäisen kasvohoidonkin. Sattui olemaan sopivasti tarjouksessa. Kasvojen puhdistus, kuorinta, syväpuhdistus, naamio, hoitovoide ja siihen vielä kasvohieronta; kuulostaa niin ihanalta!










Tästä pääset ihastelmaan muiden luontokuvia!

20 kommenttia:

  1. Kauniit luonto kuvat.Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia olet ottanut kepeistä huolimatta. Auts, toivottavasti jalkasi paranee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kahdeksan kuukautta takana ja loppuvuosi ainakin vielä edessä keppien kanssa pomppimista. Ultraääntä olen nyt antanut, joten jospa se nyt alkaisi koipea luuduttamaan, ettei tarvittaisi uutta leikkausta.
      Kuvat olen ottanut vanhalla älypuhelimellani. Haastavin kuvauskohde oli perhonen, joka lenteli kukasta kukkaan aina, kun sain lasketua kepit maahan ja pääsi viereen. Pyllistellessä viimeistä sienikuvaa, niin vierestäni pinkaisi rusakko karkuun ja siinä oli lähellä, etten pyllähtänyt mättäälle nokalleni. :,D

      Poista
  3. Kauniita kuvia olet saanut. Viisivuotta sitten itse koukeroin keppien kanssa ja ymmärrän täysin ettei ole helppoa. Voimia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kuukautta, kun piti liikkua täysin vain yhdellä jalalla, niin sen jälkeen tämähän on ollut ihan luksusta, että saa edes puoltipainovarauksella liikkua. Saa sentään seistäkkin tasajaloin. :,D Kiitos, kyllähän tämä kieltämättä on kärsivällisyyttä koetellut, mutta kyllä sitä tuntuu onneksi löytyvän! <3

      Poista
  4. Ihania kuvia, erityisesti perhoset ovat kauniita. Ja apilat, ja ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripaus kesää, mutta selvästi jo syksyn puolelle käännytty. :D

      Poista
  5. Paljon lähiseudulta löytyykin monenlaista

    VastaaPoista
  6. Ooh, ihanaa syysvaloa ja -värejä! Leppäkerttu sopiikin hyvin lehden väritykseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppäkerttuja on ollut nyt todella paljon liikkeellä kotipihallamme. Täytyy ihan katsoa mihin astelee, ettei vahingossa astuisi päälle. :)

      Poista
  7. Syksyn enteilyä höystettynä vielä pienellä ripauksella kesää. Kaunista.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että vieläkin on luvattu melko lämpöisiä kelejä, ettei ihan nuin vain syksyyn pomsahdeta. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...