tiistai 4. huhtikuuta 2017

4.4 kelikatsaus useammalta vuodelta

Tänään on kummipoikani 11v syntymäpäivä! 💚 Huvittavaa, mutta olen vahingossa juuri kummipoikani syntymäpäivinä kiertänyt hevosten kanssa saman lenkin. Ensimmäisen kuvan otin sitä varten, että lähetin sillä onnitteluviestin. Seuraavana ja sitä seuraavana havahduin molemmilla kerroilla vasta samaisessa kohdassa, että tänäänhän olisi taas onnitteluviestin paikka. Viime vuonna en montaa kertaa kärryajellut, mutta ihan saattumalta juuri 4.4 käskin miehen valjastamaan Myygelin minulle, että pääsin iltalenkille invakyydissä. Lenkki oli kyllä eri, mutta kärryajelujen määrään nähden hauskasti tuli sääkuva juuri oikealle päivälle talletettua. Tämän päivän lenkki piti kulkea eri kautta, mutta ei viitsitty häiritä muuttolintuja (joutsenia, hanhia, kurkia ja töyhtöhyyppiä) enempää, joten käännyttiin ympäri ja kas kummaa havahduimme taas löytämään itsemme synttärikuvauspaikalta.  Onpas 2013 ollut tähän aikaa vielä lumista!

04.04.2013

04.04.2014

04.04.2015
04.04.2016

04.04.2017


6 kommenttia:

  1. Näistä kuvista tuli kyllä sellanen fiilis,että vois olla taas kiva mennä tallille.. oon edellisen kerran ollut 2009 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo hevoset ovat aika mahtavia otuksia. <3 Tälleen omassa pihassa olleessaan teettävät kyllä melkoisesti töitä, mutta eipä tartte murehtia, kun ei tule käytyä kuntosalilla. :,D

      Poista
  2. Kyllä kuvista näkee, etteivät vuodet ole veljeksiä! vaikka en olekaan heppaihminen, on niitä kuitenkin kiva kastastella kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi ei ole enää tuollaista lumimäärää mitä ensimmäisessä kuvassa! :D

      Shetlanninponit ovat aivan super hurmaavia otuksia. Omasta iästä putoaa muutama vuosikymmen samantien pois, kun tuo Myy ponin kanssa puuhastelee. Se on oikea hyvänmielen poni. :)

      Poista
  3. Jopas on eroja säässä eri vuosina! Hauska idea, vieläpä ihan sattumalta, että on tullut otettua samana päivänä samanlaisia kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olisi voinut olla kuvakulma eri ja laajempi, niin lumitilanteen olisi nähnyt tarkemmin, mutta eipä tässä ollut tarkoitus mitään kuvausperinnettä tehdä. :,D

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...