torstai 13. heinäkuuta 2017

Kauneuspäivä Tampereella

Miltä kuulostaisi lasi roseeta hulppeissa maisemissa, istahtaa herkkupöydän ääreen ystävien kanssa ja kaiken kruunaisi vielä ammattilaisen tekemä meikki tai käsihoito? Tällaisesta ihanuudesta pääsin tiistaina nauttimaan, kun työkaverini voitti itselleen ja seitsemälle ystävälleen naistenillan Tampereelle, Kauneushoitola Pinnan upeissa tiloissa.







Tiedättekö, mä vähän innostuin. Kosmetologi Aleksiina Joki oli ihanan positiivinen. Kehuja sateli meille kaikille. Sain kehuja näteistä huulistani ja tasaisesta ihostani ja eihän sellaisesta voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Kotoa poistuessa sipaisen ripsiin hieman ripsaria, näytän kasvoille vähän meikkivoidepuikkoa ja vähän vielä puuteria sinne tänne ja punaa poskiin; hyvin hyvin kevyt (lähes näkymätön) ehostus siis. Illasta matkaani lähti erityisen hyvä ripsiväri ja hopean hohtoinen valopuikko, sekä paljon uutta tietoa mitä juuri minulle voisi sopia. Yritän näillä vinkeillä olla jatkossa rohkeampi meikaamisen kanssa! Eilen kaupasta tarttui mukaani uusi huulipunakin.  

Onko teitä ammattilainen meikannut? Mistä te olette meikkaustaitonne oppineet?


Hulppeasta Lapiniemen tornista voit lukeaa lisää TÄSTÄJos Tampereella liikut, niin Lapinniemen tornissa pääsee ihastelemaan myös Olli ja Lidia Joen taidemyyntinäyttelyä. 

4 kommenttia:

  1. Tollaset illat on kyllä niin luksusta! <3 Oon ollu ite 2 kertaa meikattava, ennen porukoiden häitä(olin 16v.) ja viime kesänä. Ihan mieletön tunne, kun toinen meikkaa ja lopputulos on niin erilainen kuin mitä ite olis tehnyt :D Oon opetellut meikkaan kunnolla vasta +25 veenä ja sinänsä harmittaa et kuinka paljon oon jääny kokematta aiemmin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jännittävää, kun yhtään ei tiennyt miltä käsittelyn jälkeen tulee näyttämään. :D
      Peruskoulussa sais olla kauneudenhoidon tunteja, joissa opeteltaisiin meikkaamaan/kampauksien laittoa! Itse luuhasin kaiket päivät hevostallilla, joten siellä oli ihan sama miltä se oma pärstä kerroin näytti, joten eipä sitä tullut paljoa meikkeihin koskettua. Se olisi tasa-arvoista kohtelua; Moni arka nuori voisi siitä saada apua itsetunnon kohentamiseen! :D

      Poista
  2. Ihan mahtava voitto! Ja mikä parasta, päästä jakamaan se ystävien kanssa ♥ Oon ollut muutaman kerran ammattilaisen meikattavana enkä oo aina tykännyt.Mutta kaikki hoidot on olleet ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, jos tosiaan meikki ei olisi miellyttänyt ja joutunut se päässä koko päivän talsimaan. :,D Kosmetologin suosittelemaa timanttikuorintaa olisi ihana kokeilla; jo yksi kerta tasoitta ihoa näkyvästi sileämmäksi. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...