Meille on ilmaantunut takapihalle uusi polttopuukatos. Siinä onkin vielä hommaa, kun katoksen viereisen polttopuukasan saa ladottua katoksen alle; huh siitä hommasta on onneksi appiukko innostunut. Katoksen päätyyn, lipan alle olisi tarkoitus ripustaa hevosvetoisia vanhoja työkoneita esille.
Mansikkatilan mailla Taina kertoi
kukkailoittelu postauksessaan haaveilevansa leikkokukka-kukkapenkkistä. Nyt tässä loppukesästä olen itsekkin haaveillut sellaisen ensi kesänä perustavani! Kukkakimppuja eteisen lipaston päälle onkin tullut tehtyä nyt tiuhaan tahtia. Tämän hetkisestä kimpusta löytyy muutama keltainan luonnonkukka, heinänkorsia, kultapalloja, muutama lumimarjan oksa, muutama koralli kirjokanukan oksa, ohran tähkiä ja herttavuorenkilven lehtiä.
|
Malva, Jalokurjenpolvi |
|
Jaloleinikki |
|
Jaloleinikki |
Marjasato alkaa olemaan parhaimmillaan. Keittiö Koivikon Katveesta löytyy muutama juuri tähän vuoden aikaan sopiva helppo leivontaresepti;
helppo marjapiirakka,
helpot marjamuffinssit. Molemmissa ohjeissa aineet vain sekoitetaan keskenään yhdessä kulhossa ja marjaksi käy kaikki marjat.
|
Ensimmäinen kypsä pensasmustikka ja Maurin Makea vadelmia |
🍫Blogissa menossa 1v suklaa-arvonta. Arvontaan pääset tästä.🍫
Ihanan värikylläisiä, tunnelmallisia kuvia! <3
VastaaPoistaviikarivartti.blogspot.fi
Kauniita kuvia♥ Siellä tulee kyllä komeaa marjasatoa..nuo on niin herkkua:) Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!
VastaaPoistaMarjapuskat ovat varmaan lähemmäs viisikymmentä vuotta vanhoja ja silti ne jaksaa pukata joka vuosi valtavasti marjoja. :D Onneksi vanhempani ovat ahkeria mehun tekijöitä ja sen juojia, niin marjoille tulee käyttöäkin. :)
PoistaSiistin näköinen katos polttopuille. Olen aina rakastanut kaikenlaista klappeihin liittyvää puuhaiua. Vanhempien kesämökillä siitä aikanaan innostuin 💚
VastaaPoistaMarjaiset kuvasi ovat kutsuvia. Nyt loppukesän sadosta väsäämään piiraita ! Olen tehnyt siitä aikaisemmin antamastasi raparperipiirakan reseptistä useita suussasulavia leipomuksia ❤️
Iso on katos, mutta aika hyvin se sulautuu tuonne takapihan nurkkaukseen. :D Meillä on onneksi tuo ihana appiukko joka myös pitää klapihommista ja nuo puut ovatki hänen omin kätösin pilkottuja. Sit, kun hän ei enää jaksa tuota touhua niin ostan kyllä tuohon tarkoitukseen ihan halkomakoneen; minusta ei ole halon hakkuuseen. :,D
PoistaSillä raparperipiirakka ohjeella syntyy myös herkullinen mustikka tai omenapiirakkakin. ;) Helpot ohjeet on ihan parhaita; kynnys leivontaan ryhtymisestä on matalampi eikä vieraillekkaan tarvitse tarjota kaupan einespullia.. :D
Onpa kaunis kimppu!
VastaaPoistaTäytyykin käydä katsomassa nuo leivontaohjeet, tykkään helpoista ohjeista ;) nimim. laiska leipuri
Kukkakimpun kokosin illan hämärtyessä ja näköjään jäi varretkin siistimättä kunnolla. Ihan kiva kimppu kuitenkin tuli, vaikka en niin keltaisesta väristä pidäkkään. :)
PoistaHelpot leivontaohjeet ovat ihan parhaita ja ne yleensä myös onnistuvatkin. :P
Ihana kimppu ja oi kuinka suloinen tuo pörriäinen! :)
VastaaPoistaTänään oli jo niin kylmä päivä, että kimalaiset ja ampparit ovat olleet jo ihan kohmeissaan. :)
PoistaKauniita puutarhakuvia :) Meilläkin tuli karviaisia tosi paljon, mutta en keksi mitä niistä tekis kun ei koko ajan viitsis piirakoitakaan tehdä. Vispipuuroon olen laittanut, mutta kerro ihmeessä, jos sulla on joku hyvä vinkki niiden käyttöön. Sellaisenaan syötynä kuori tuntuu vähän liian paksulta mun makuun.
VastaaPoistaKarviaisista tulee hyvää ja kaunista mehua! :D http://www.dansukker.fi/fi/resepteja/keitetty-karviaismarjamehu.aspx
PoistaKarviaiset ovat hyviä, mutta jos vain mahdollista (jos ei ole kukaan vieressä pällistelemässä) niin syön vain sisuksen. :,D
Mahtava kukka- ja marjailottelu! Eikä tuo puuvaja ole yhtään hullumpi! Mahtuu riittävästi tavaraa.:)
VastaaPoistaMä muuten laitan karviaisia muiden marjojen kanssa sekä smoothien sekaan, että puuron päälle. Hyvin uppoaa.:D
Kyllä nyt tosiaan puuvajaan polttopuita mahtuu. :,D
PoistaJoku söi meidän vihreät karviaiset. Niitä oli paljon ja ne oli raakoja. Sitten ne kypsyivät ja katosivat. Oliskohan linnut syönneet. Punaiset eivät kelvanneet. :P