perjantai 7. heinäkuuta 2017

Terveisiä antiikkipäiviltä ja Hangosta

Voitin Mansikkatilan mailla blogista liput Fiskarsin antiikkipäiville. Olipa mukava tavata Taina ihan kasvotusten, kun miltei naapureita olemme, mutta emme ole aikaisemmin tavanneet! Kävimme kiertämässä Erstan kartanolla Kaarisilta Biennale näyttelyn. Kaarisilta Biennalen tavoite on tuoda näkyvyyttä erityistaiteelle ja tasa-arvoistaa erityistaiteen ja -taiteilijoiden asemaa suhteessa muuhun taidekenttään.

Eilen aamusta pakattiin miehen kanssa evästä autoon ja otimme suunnan kohti eteläistä Suomea. Ensimmäinen pysähdys tehtiin ruukki kirppiksellä, sieltä Billnäsin antiikkimarkkinoille ja sitten Fiskarsin antiikkipäiville. Mies ei ole koskaan käynyt Hangossa, joten käväisimme vielä aurinkoisessa Hangossakin iltakahvilla. Billnäsissä heitti sadekuuron sillä väliin, kun kiersimme markkinapöytiä ratsastusmaneesissa ja Fiskarssissa Kuparipajassa buffettia nauttiessa tuli toinen sadekuuro, mutta muuten keli suosi ja pieni kesäretki oli oikein onnistunut.
















Vaikka mitä ihanaa olisi ollut ostettavana, mutta meille tarttui mukaan vain kaksi pientä valkoista posliinista hevosta.


Nukkekotiblogistani tästä löytyy lisää kuvia päivästä nukkekotiharrastuksen silmin.

8 kommenttia:

  1. Ihanat hepat! <3 Mä tykkään noista antiikkitapahtumista ihan simona! Niissä on aina tosi paljon kaikkea mielenkiintoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuista löytyi vaikka ja mitä ihanaa, mutta hinnatkin tuppaavat olemaan aika korkeita. :D Nuo pienet herkät hepsut eivät sentään olleet kovin hintavat, enkä tuollaisia ole nähnyt, joten pakkohan ne oli ostaa. :P

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Bongasin muun muassa useita upeita keinuhevosia ja olisin voinut ottaa meille vaikka kaikki, mutta hinnat näissä tuotteissa tuppaavat olemaan minun kukkarolleni hieman liian arvokkaita. Silmänruokaa. :D

      Poista
  3. Kiitettävästi väkeä ja monenlaista nostalgiatavaraa.
    Hepat varmaankin eniten kiinnostivat sinua 🙂
    Valkoiset posliinihevoset ovat kauniit.
    Minun suosikkini taitaisi olla tuo symppis kärpässienijakkara ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tapahtuma ja paaljon oli kaikenlaista ihanaa mitä olisin kotiini kyllä huolinut. :D Olisin ottanut meille vaikka kaikki keinuhepat, mutta hintalapuissa oli aika korkeat hinnat. :P

      Poista
  4. Hauska nähdä, mihin sinä kiinnitit huomion! Oma huomioni kiinnittyi erityisesti antiikkisiin urheiluvälneisiin, sellaiset olisivat ihan täydellistä sisustusta kartanoni biljardihuoneen seinälle.;D Puuttuu vain se kartano...:)))
    Jotenkin nuo lelut kyllä myös viehättävät! Meillä roikkuu muuten molempien poikien huoneiden katossa lentokoneet, jotka tosin ovat ihan Paperikuusta peräisin, eivät siis antiikkia!

    Oli hauska tavata ja varmasti tapaamme toistekin!<3 Näyttelykin jäi mieleen, täytyy mennä vielä kameran kanssa sinne pyörimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tuttavaltani käskyn kuvata leluja, joten siksi niitä tuli kuvattua ja kyllä ne taisi eniten itseänikin kiinnostaa. :D Paaljon oli kyllä kaikenlaista mitä olisin voinut haluta kotiini, mutta hintalaput hieman hirvitti. :P

      Oli kyllä kiva tavata! <3 Kyllä nähdään toistekkin! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...