sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syyskuinen lauantai

Tällä viikolla Pienen Linnun makrotex-haasteessa on kuvailtu jotakin syyskuista. Eilinen syyskuinen lauantai tuli vietettyä aika pitkälti ulkoillen omassa pihassa. Kissan kanssa siivoilimme myös kasvihuoneita ja iltasella tuli leivottua pizzaa sekä omenapiirakkaa. 

Keittiöblogiin lisäsinkin jo ohjeen tuosta suosikki hiivattomasta pizzapohjastamme. Täytteeksihän pizzaan käy miltein mitä vain ja tuolla ohjeella pohjan saa tehtyä perus kotoa löytyvistä raaka-aineista, ilman kohotuksia ja vaivaamisia. Eilinen pizzamme sisälsi normaalin tomaattikastikkeen ja juuston lisäksi broileria, metukkaa, auringonkukansiemeniä ja omasta kasvimaasta paprikaa, sipulia, pinaattia, rucolaa ja tuoretta oreganoa. 

Toivoin jo, että kesäkurpitsat lopettaisivat sadon tuottamisen, mutta kyllä niitä näyttää edelleen vain pukkaavan. Nanne onneksi laittoi juuri blogiinsa houkuttelevan kuuloisen ohjeen kesäkurpitsa ranskalaisista, joita voisi kokeilla. 













Käythän tästä kurkistamassa myös muiden syyskuu-postauksia.

12 kommenttia:

  1. Kivoja syyskuun kuvia! Söpönen kissakin on päässyt mukaan. Mutta niinhän se varmasti pyöriikin touhuissa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä, kissa osallistuu kaikkeen touhuun! Ensimmäisessä kuvassa se makoili kitkemisjakkarani alla, kunnes ilmeisesti kaipasi pehmeämpää alustaa ja pomppasi syliini. Olin jonkin aikaa vangittuna kasvihuoneessa, koska kissa jopa läppäsi minua, kun häiritsin hänen päiväuniaan, kun yritin lähteä nousemaan. :,D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On se! Minähän siis toivoin kissaa, joka olisi viihtynyt omissa oloissaan ja pitänyt vain hiiret loitolla.. En mukamas oikein pitänyt niistä. En ollut oikeastaan edes tutustunut kissoihin, mutta pitihän tosiaan maatilalle saada kissa töihin. Kisu on hurmannut meidät ihan täysin. Aivan mahtava persoona. <3 :D

      Poista
  3. Ihana kissa! Meillä kun on neljä metsästävää koiraa, niin voi vain haaveilla kissasta. :D En ole koskaan nähnyt noin valtavia samenttiruusuja..mitä ihmettä olet niille antanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä mainio otus. Toivoin, että olisin voinut tarjota jollekkin aralle puolivillille kodittomien kissojen kissalle kodin. Kissa olisi saanut tehdä sille ominaisia puuhia, eli pyydystellä hiirulaisia ja nauttia kissana olemisesta. Eivät kuitenkaan anna kissoja maalle.. No sitten puoli vahingossa Kisu tuli meille pentuna ja on kyllä sen jälkeen sulattanut syrämet ihan täysin! <3 Minä, kun kuvittelin, että kissat viihtyvät vain omissa oloissaan ja viis veisaavat omistajistaan. Kisu osallistuu meillä ihan kaikkeen puuhasteluun ja on hyvin hellyyden kipeä. Se osaa myös temppuja; istu, läpsy, maahan, tanssi, kieri, hyppy.. ;)
      Juu samettiruusut saan kasvamaan! Olen naureskellut, että voisin ruveta niitä viljelemään, kerta niiden kanssa onnistun niin hyvin. Ensimmäiset samettiruusut ostin ihan vain kasvimaalle tuholaisia karkottamaan, mutta muuten en oikein pitänyt niistä. Kukkaset kuitenkin toimivat tehtävässään! Seuraavana vuonna päätin kokeilla kasvattaa ne itse alusta lähtien ja siitä onkin tullut sen jälkeen ihan melkein lempparikukkani. Viimevuoden kukkapuskat olivat miltein metrin korkuisia ja kukkaset kämmenen kokoisia. :,D Ilmeisesti nämä pitävät hepankaksusta mitä on mullan joukossa ja sen vuoksi kasvavat niin komeiksi. :D

      Poista
  4. Voi ihana sinä olet laittanut arvonnasta tänne "mainoksen". Kiitos!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään sitä mukavia blogeja vähän mainostelee. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kaikin puolin syyskuu on ollut hyvin kaunis kuukausi ainakin tähän asti! :D <3

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...