sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Puutarha lähes valmis vastaanottamaan talven

Tällä viikolla olen elänyt koko viikon yhden päivän edellä, joten tänäänkin olen ollut jo maanantaissa. Nyt vielä kellotkin siirrettiin, joten tässähän on ihan pää pyörällä. Talviaika on kyllä enemmän omaan rytmiini sopivampi, joten minun puolestani tämä voisi nyt jäädä viimeiseksi kellojen käännöksi.

Vanhempani olivat tänään meitä auttelemassa pihatöissä. Ai, että haluaisin jo tarttua kakkatalikon varteen ja lykkäillä kottikärryjä.. Nooh, sain sentään viljelylaatikot siivottua siihen kuosiin, että saivat jo talvikannet päälleen. Viimeiset retiisit ja purjot kerätty jääkaappiin.

Äitini siivosi hevosten tarhan reunuksesta tarha-alpit matalaksi ja haravoi viimeiset omppupuiden lehdet. Isäni ja mieheni purkivat hevosten laitumen. Heppa-parat kiukuttelivat hiekkatarhassa laidunkauden päätöstä. Voi niiden riemua, kun iltapäivästä portti aukesikin ja ne pääsivätkin takaisin pellon puolelle. Miehet saivatkin jo tehtyä pellolle pienemmän talviaitauksen. <3 Talvitarhassa on tiuhasti puutolppia ja tarvittaessa saa laitettua vielä neljännen langan, jos hanki kohoaa kovinkin korkeaksi. Hiekkatarhan huonopuoli on, että hevosten etsiessä sieltä olevinaan jotakin syötävää, niin imuttavat sieltä samalla hiekkaa vatsaansa. Hiekkaa voi alkaa kertymään suolistoon ja aiheutta ähkyn. Sen vuoksi yritämme pitää hevosiamma mahdollisimman paljon pois hiekalta. En kyllä haluaisi hevosiani missään mutatarhassakaan seisottaa polvia myöten, joten kökkökeleillä hiekkatarhassa hevoset sentään liikkuvat ja kengät pysyvät jaloissa.  :)






Kaksi kuukautta olikin satamatta. Tiistaina satoi n. 1 cm lunta, joka keskiviikkona suli pois. Torstaina satoi 9mm vettä, perjantaina 10mm ja eilen 14mm. Lämpötila on vaihdellut + viiden asteen molemmin puolin. Vasta yhtenä aamuna on mittari näyttänyt asteen verran pakkasta.  (tällainen pieni sää päiväkirja merkintä itseäni varten) :D




Keittiöblogissani vinkki helppoihin ja nopeisiin tortillapizzoihin!

6 kommenttia:

  1. Olettepas olleet ahkeria, meillä pihalla vielä yhtä ja toista tekemättä talvea varten... Ja kellojensiirto vois kyllä jäädä munkin puolesta viimeiseksi, ei sovi yhteen pienten lasten kanssa, nimim. herätys klo 5.00... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eläkkeellä olevilleni vanhemmille, jotka ovat olleet apunamme! Tälle murtuneelle koivelle ja kyynärsauvojen kanssa liikkumiselle ei vaan tunnu näkyvän loppua. Kyllä tässä on kuitenkin kiitellyt, että onneksi on oma piha! Ai kamala, jos pitäisi tämän koiven kansa viihtyä kerrostalossa. Nyt voin voimien ja sisun mukaan puuhastella ulkonakin ja tulee edes vähän liikuttua. :D Lauantainakin jynssäsin vesisateessa hevosten tarhan lankkuja. Aidasta tukien pompin väli kerrallaan ja mies kantoi huuuhteluvettä ja suihkutteli pesuvettä. Ai, että tuollainen fyysinen homma teki hyvää. Tasajaloin saan siis seistä, niin että painoa on saman verran molemmilla jaloilla. :D

      Poista
  2. Jännää päästä seuraamaan hevosranchin elämää :)
    Taitaa pitää teidät puuhakkaina. Nostan hattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hevosissa ja tällaisessa isossa maatilan pihapiirissä hommia piisaa ihan kiitettävästi asti. Vaikka tässä nyt kymmenen kuukautta olen ollut poissa töistä murtuneen säären takia (ratsastuskoulun hevoselta tipuin selästä), niin ei ole kyllä aika käynyt pitkäksi. :D Kyynärsauvat rajoittavat paljon tekemisiäni, mutta kerta jalassani ei ole minkäänlaisia särkyjä (vaikea uskoa, että on edelleen poikki), niin sisulla ja päättäväisyydellä saan hommia hoidettua; onhan minulla nyt aikaa. :D Tänään, jos laittaisin viimeisen kukkapenkinkin talvikuntoon (rehusäkki tai pari roskapussiksi ja pepun alle tyyny, niin homma hoituu), sit saa lumi tulla. ;D Tää on mun juttu; nautin valtavasti tällaisesta puuhastelusta. <3

      Poista
    2. Kiva kuulla että nautit elämästä ja hyvä että jalka on kivuton !
      Minulla oli reisiluu poikki 8-vuotiaana ja jouduin olemaan kauan
      koulusta poissa. Sinä kuulostat erittäin touhukkaalta :)

      Poista
    3. Maalla on mukavaa! :) Hitaita on jalka murtumat parantumaan..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...