sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Heposteluja ja historian havinaa

Eilinen päivä vierähti aikalailla ulkoillen. Olen niin hehkuttanut hevoseni käytöstä. Kuinka se on ollut ratsastaessa oikea supermussukka.. Eilen se ei sitten ollutkaan ihan niin mussukka. Kenttä on vielä huonossa kunnossa ja siinä on pystynyt vain kävelemään. Menimme ratsastelemaan talon viereiselle ihanan kimmoisaksi sulanneelle tienpätkälle ja pellolle. Tavoitteena oli vain rento hevonen ja siihen tavoitteeseen lopulta pääsimmekin, mutta ihan kaikkea piti tällä kertaa kytätä ja kauhistella; kaukaisia junia, naapureiden autoja, jostain kaukaa kuului moottorisahan ääni... Parasta tässä oli kuitenkin se, että jalkani tuntui yllättävän hyvältä ja olo selässä oli varman tuntuinen! Tirppa ilmeisesti vaistosi tämän ja purki nyt patoutuneet jännityksensä.. 😂

Vauhtia kyllä riitti eilen pikkuponissakin. Meidän kärrytie on vihdoin sulanut! Viimepäivinä ollaan jouduttu ponin kanssa tyytymään vain lähilenkin kiertämiseen, mutta nyt taas päästään ihan kunnon lenkille. Näimme myös ensimmäiset joutsenet ja kauriita. <3



Puolenhehtaarin koivikkokin alkaa olemaan sulanut. Kiertelimme siellä Kisun kanssa ja suunniteltiin mitä me sinne haluamme. <3 Haluamme sinne polun ja kukkapenkkejä ja erikoispuita...


Koivikon alppiruusuissa näyttää olevan paljon nuppuja. Viime kesänä kukinta oli hyvin vähäinen, mutta nyt taidetaan päästä taas nauttimaan kukkaloisteesta. Taidankin tänään käydä napsimassa tuosta kuusesta alaoksia pois ja tehdä alppiruusulle lisätilaa. <3 


Koivikossa on historiaa huokuva koivu. Olen ihmetellyt koivun rungossa olevaa erikoista pahkuraista muodostusta, mutta sielläpä onkin sisällä kettinki. Se on kuulemma ollut aikoinaan kartanon lehmien lypsypuu. Tontti on aikoinaan lohkaistu kartanon maista, eli näillä paikoilla on ennen sijainnut läheisen kartanon lehmien haka. 


Kylvöksille kuuluu melko hyvää. Sain työkaverilta paprikan taimia ja omatkin minipaprikoiden siemenet ovat lähteneet itämään. Omat chilit ovat vielä itämättä, mutta toivottavasti ne sieltä vielä nousisivat pintaan. Basilikasta pääsee jo kohta napsimaan lehtiä syöntiin. 




Tekaisin juustojen seuraksi ensimmäiset patonkini ja täytyy myöntää, että vähän innostuin. Ei se niin vaikeaa ollutkaa. Minun on varmaan hommattava patonkipelti. 

11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kevättunnelmia :) Mullakin jo taimet tuloillaan.Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli nyt illalla takatalvi! Lunta satoi niin paljon, että nyt on puunoksatkin taas lumen peitossa. :,D

      Poista
  2. Voi kun on söppänä poni. Mäkin kävin tänään bongailemassa joutsenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun pyllerö pallero Myygelini. <3 Joutset ovat niin kauniita! Tänään niitä jo lenteli tästä pihan yli. :)

      Poista
  3. Sydämessä liikahti kun luin tuosta koivusta! Terassilukemisiini kuuluu päiväkahvin kanssa tuo ihana kirja Puiden salattu elämä, Peter Wohllleben, niin tuo koivu tuntui senkin vuoksi ytimissä. Olen itsekin pyrkinyt remontoimaan tai ainakin asuttamaan rintamamiestaloa, pihassa vanha navetta yms. Kaksi persoonallista kissaa Ruusa ja Majuri pitävät minulle seuraa, lähettävät terveisiä. Kesällä on Kesäkahvilani. Sinulla on mielenkiintoinen tapa videoida (?) kuvia. Usein ajattelen, että alanko videoimaan kissojani (niistä oma blogi Muorin kissat), mutta olen pidättäytynyt valokuvissa. Näin tulin kylään ja esittäydyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyllä mainioita otuksia! <3 En ole ollut mikään kissa ihminen, mutta kyllähän maalla pitää kissa olla. Kisu on hurmannut minut kyllä ihan täysin. <3
      Oon, niin kade! Mä niin olen haaveillut omasta pienestä kahvilasta! Ehkä mä joskus osallistun pihallamme avoimet puutarhat päivään ja pistän kahvilan edes yhdeksi päiväksi pystyyn tallin vintille. :D
      Nuo animoidut kuvat ovat googlen tekemiä. Puhelimeni kuvat menee suoraan googlen muistiin ja jos otan useita kuvia samasta kohteesta, niin google tekee niistä tuollaisia automaattisesti. Mun mielestä ovat aika kivoja. :D
      Kiva, kun piipahdit ja tervetuloa toistekkin. :D Mielelläni alkaisin kyllä seuraamaan muorin kissat blogia!

      Poista
    2. Lukihäriö vaivaa, kissa blogisi onkin jo olemassa! Siispä etsiydyn sinne! :D

      Poista
  4. Virkeän näköisiä taimia! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti uusi kasvivalo pitäisi nuo nyt jämäkkänä ja lyhyinä, kun meillä on tupanneet valon puutteen vuoksi taimet kasvattamaan vain pitkää hentoa vartta. Saisi tuo aurinkoki kyllä näyttäytyä. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...