lauantai 10. syyskuuta 2016

Vierailu Apulandiassa

Lahdessa on ollut Apulannan kahvio jo jonkin aikaa avattuna, mutta eilen oli virallisten avajaisten aika. Sain oman isäni lähtemään mukaani, mutta eksyimme ilmaisten ämpäreiden jonoon. Ämpärit jäi kuitenkin saamatta, kahvijonokin kasvoi kovin pitkäksi ja museoonkin mahtui vain rajallinen määrä kävijöitä, joten katsoimme parhaaksi katsoa vierailulle rauhallisempi ajankohta. Kyynärsauvatkin, kun ovat tällaisessa yleisötapahtumassa hieman tumpelot. Ihan mahtavaahan se oli, että yleisöä oli saapunut niin paljon paikalle!!  

Maltoin jopa yön nukkua, kun tänään jo halusin lähteä kokeilemaan uudelleen. Kauppareissullekin kerta piti lähteä, niin lupauduin isännälle tarjota aamukahvit. Vastaanotto Apulandiassa oli lämpöinen ja ihanana yllätyksenä Sipe Santapukki tuli heti juttusillemme. Kyynärsauvanikin saivat pientä tuunausta ja nyt niitä koristaa nimmari <3. 

Facebooksissa olen seurannut kahvilan päivityksiä herkullisen näköisistä leivoskuvista ja en kyllä joutunut pettymään; nam, raakakakku voikin olla hyvää! Kiva olisi myös kuulla, kun Sipe kertoi, että keräävät myös omin pikku kätösin raaka-aineita kahvilan leivoksiin; Aivan mahtavaa! Kahvila käynnistä sai myös passin, johon leimoja keräämällä kymmenen kahvin saa ilmaiseksi.  Kahvilan henki ja fiilis oli niin hyvä, että kyllä varmana passi tulee leimoilla täytettyä! 

Museo oli toteutettu mielekkääksi ja Apulannan näköiseksi. Katsottavaa ja luettavaa jäi vielä seuraavillekkin kerroille. Vink vink, käykää pimputtelemassa flyygeliä ja pääsette näkemään bändin videoklippejä uran varrelta! 





Kyllä voin suositella tulemaan vähän kauempaakin kokemaan Apulandia! 
Vai oletko jo käynyt paikan päällä? Mitäs pidit? :)

6 kommenttia:

  1. En ole käynyt ja Lahdessakin vain muutaman kerran. Jos tuun käymään pyydän sua kahville. <3 :) Kivaa lauantaita!

    VastaaPoista
  2. Meillä on mökki Asikkalassa ja miehellä oli juuri synttärit. Oli ajatuksena mennä silloin tuonne kahvilaan, mutta paikka avattiinkin vasta seuraavana päivänä, mitä oltiin liikenteessä. Joku kerta kyllä mennään sinne kahville ja museoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa käydä! ;)
      Vanhempieni mökki on myös Asikkalassa, Kopsuantien varressa. :)

      Poista
  3. Ohi olen ajanut monet kerrat, mutta enpä ole vielä kahville ehtinyt...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pyörähtää. :) Facebookissa myös mainostavat tarjolla olevia päivän herkkuja, joten sitäkin kannattaa seurata. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...